• Jonna Lahtinen palasi viiden Amerikan vuoden jälkeen Suomeen – Kimmo Aholan talli vahvistui

    ”Kimmon kanssa oli puhetta jo jonkin aikaa mahdollisesta paluusta Suomeen. Lopulta Kimmo teki sellaisen työtarjouksen, josta oli vaikea kieltäytyä”, Jonna Lahtinen taustoittaa Suomeen paluutaan.
    Jonna Lahtinen  Dream Baby Dreamin kanssa.
    Jonna Lahtinen Dream Baby Dreamin kanssa. Kuva: Jonna Lahtisen albumi
    MT Hevoset|Ravit
    13.5.202216:30
    Kaj Närhinen

    Menestysvalmentaja Kimmo Ahola sai hiljattain mielenkiintoisen vahvistuksen talliinsa. Tällä kertaa kyse ei ollut hevosesta, vaan Aholan valmennustalli vahvistuu raudanlujalla työntekijällä. Viimeiset viisi vuotta Amerikassa eri ravitalleilla ollut Jonna Lahtinen palasi Suomeen.

    ”Olen ollut muutaman viikon Kimmolla töissä. Mukava olla taas Suomessa, sillä en viiteen vuoteen ollut käynyt Suomessa.”

    Saarijärvellä sijaitseva talli on Jonnalle tuttu entuudestaan. Hän oli vajaan vuoden Aholalla töissä ennen jenkkeihin lähtöä.

    ”Kimmon kanssa oli puhetta jo jonkin aikaa mahdollisesta paluusta Suomeen. Lopulta Kimmo teki sellaisen työtarjouksen, josta oli vaikea kieltäytyä. Kimmon kaikki valmennettavat ovat todella kovaluokkaisia. Todella hyvä paikka olla töissä.”

    Yhtä yksittäistä syytä Suomeen paluuseen Jonnalla ei ollut. Hän toimi kakkosvalmentajana Amerikassa. Työhön kuuluu paljon raveissa kiertämistä. Reissaaminen on pitemmän päälle kuluttavaa.

    ”Toki Suomessakin käydään raveissa ja tehdään töitä hyvällä tahdilla. Moni asia puolsi myös Amerikassa jatkamista. Vaakakuppi painoi kuitenkin Suomen puoleen. On minulla edelleen Green Card jenkkeihin. Jos jossakin vaiheessa tulee halu lähteä takaisin sinne.”

    Eri valmentajilla vietetyt viisi Amerikan vuotta antoivat aimo annoksen uusia kokemuksia ja luonnollisesti paljon oppia.

    ”Tärkein anti oli varmasti saada ajaa hyvin erityyppisillä hevosilla vuosien aikana. Rutiini karttui ilman muuta.”

    Lauantaina Jonna suuntaa Kuopioon Aholan valmentaman Hopeusteponalegon kanssa. Viimeisessä T75-kohteessa starttaava ruuna on arvottu uloimmalle lähtöradalle.

    ”Hevonenhan on minulle vielä melko uusi tuttavuus. Se tuntuu ilman muuta kyvykkäälle, mutta se on vähän temperamenttinen kaveri. Se pitäisi saada vähän rauhallisemmaksi.”

    Lue myös:

    Hevosenhoitaja Jonna Lahtinen on kotiutunut jenkkeihin – "Aloitetaan työt ajoissa aamulla sekä työskennellään tehokkaasti ja organisoidusti”

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle