
Pirkanmaalta kotoisin oleva Tino Keväänranta on tullut viime aikoina tutuksi raviurheilun seuraajille. Toukokuussa 20 vuotta täyttänyt Keväänranta on kivunnut nuorten ohjastajien kärkikaartiin, ja viime päivät ovat olleet Keväänrannalle erityisen menestyksekkäitä.
Viime lauantaina Kaustisella Tino Keväänranta ajoi uransa ensimmäisen T75-voiton, ja tiistaina hän voitti kotiradallaan Teivossa ajettavan Martti Keskisen Ajajamestaruuden. 75-voiton toi Salamakypärät-osalähdössä Niko Jokelan valmentama Careless Guy, Martti Keskisen Ajajamestaruuden finaalin Keväänranta puolestaan voitto Antti Ala-Rantalan tallin Kemas Ladylla.
Kaikkiaan Keväänrannalta on tältä vuodelta yhdeksän voittoa. Viime vuonna hän ajoi koko vuonna 11 täysosumaa, ja kaikkiaan tahtia voi pitää oikein hyvänä, sillä Keväänranta suoritti alkuvuoden aikana armeijan.
”Siihen nähden kuluva kausi on sujunut yli odotusten, kun kilpaa on kuitenkin ajettu armeijan ehdoilla”, hän painottaa. ”Kotiuduin armeijasta kolmisen viikkoa sitten, ja nyt voin panostaa täysillä raviurheiluun.”

Tino Keväänranta on raviperheen vesa, sillä hänen isänsä Kim Åkerlund on tunnettu raviammattilainen. Kim Åkerlund on ajanut urallaan yli 200 voittoa, ja hän on toiminut pitkään suosittuna kengitysseppänä. Kim Åkerlundilla on myös omaa valmennustoimintaa.
Tino Keväänranta kertoo kulkeneensa isänsä kengitysreissuilla mukana pienestä lähtien.
”Tuskin kukaan muu ala-asteikäinen on nähnyt niin paljon hevosten kengittämistä kuin minä aikanaan näin”, Keväänranta nauraa. ”Isän kengitysreissuilla oli oikein mukava olla mukana. Hevoset ovat olleet iso osa elämääni pienestä pitäen.”
Raviurheilu ei kuitenkaan ole ainoa laji, jossa Tino Keväänranta on kunnostautunut. Hän on lahjakas jalkapalloilija, joka pelasi viimeksi TPV:n edustusjoukkueessa jalkapallon kakkosliigassa eli Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla.
”Junioreissa pelasin valtakunnallisissa sarjoissa, eikä silloin ollut aikaa muulle kuin harjoittelulle ja pelaamiselle. Hevoset kulkivat tietysti koko ajan siinä mukana, mutta ei kahteen asiaan voi panostaa täysillä samaan aikaan. Nyt hevoset ovat kuitenkin vieneet voiton, ja panostan raveihin.”
Keväänranta suoritti C-ajoluvan 17-vuotiaana, ja silloin raviurheilu alkoi vallata entistä isompaa alaa nuorukaisen elämästä. Ennen armeijaan lähtöä Keväänranta kävi paljon ajamassa hevosia Antti Veteläisen tallilla Teivon raviradalla. Se oli viimeinen sysäys raviammattilaisuuden tielle.
”Isä ja Antti Veteläinen ovat tunteneet toisensa pitkään. Antin luona sain ajaa paljon erilaisilla hevosilla. Suunnilleen armeijan aloittamisen aikoihin päätin panostaa raviurheiluun.”
Armeijan suorittamisen jälkeen Keväänranta ei ole vielä tehnyt suurempia suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Hän auttelee tällä hetkellä isänsä tallilla ja ajaa kilpaa kysynnän mukaan.
”Olen ottanut armeijan jälkeen vielä vähän loman kannalta. Isän tallissa kuitenkin on toistakymmentä nuorta hevosta työn alla, eli kyllä siellä saa tehdä niin paljon kuin haluaa. Lisäksi kengittelen jonkin verran, mutta tarkemmat suuntaviivat alkavat varmaan hahmottua kesän aikana. Myös ulkomaille töihin lähteminen tuntuu hyvin mahdolliselta vaihtoehdolta.”
”Ei kilvanajamista opi kuin kilpaa ajamalla.”
Urallaan 159 starttia ajanut ja niistä 23 voittanut Keväänranta on tällä kaudella mukana Suomen Hippoksen Salamakypärät-sarjassa. Nuoremmille ohjastajille suunnatut kilpailusarjat saavat häneltä kiitosta.
”Ei kilvanajamista opi kuin kilpaa ajamalla, ja kilpailusarjat ovat tosi hienoja. Salamakypärät-lähtöjä vielä ajetaan suurkilpailupäivinä sekä Vermossa, mikä antaa sarjalle lisää arvoa. Kun lähdöissä on hyvät palkinnot, niihin myös ilmoitetaan parempia hevosia.”
Myös Martti Keskisen Ajajamestaruus on viime vuosina muuttunut nimenomaan nuorten ohjastajien kilpailuksi. Ravilegenda Martti Keskinen kutsuu kisaan ohjastajat, ja kisa koostuu kahdesta alkuerästä ja finaalista. Alkuerissä eniten pisteitä kerännyt ohjastaja saa valita finaalin ajokkinsa ensimmäisenä.
Tino Keväänranta ajoi alkueristä voiton ja viitossijan, minkä myötä hän sai valita finaalihevosensa ensimmäisenä. Antti Ala-Rantalan valmentama Kemas Lady johti kisaa alusta loppuun, ja Keväänrannan viime vuoden finaalissa ajama kahdeksas sija kirkastui voitoksi.
”Tunnelma oli huipussaan, kun sai lasketella keulassa Ala-Rantalan todella hyväkuntoisella hevosella”, Keväänranta tunnelmoi.
Nuorten ohjastajien kisat ovat Keväänrannan mukaan tärkeitä paitsi ylipäätään kilpailumahdollisuuksien, myös uusien kontaktien luomisen kannalta.
”Noissa pääsee ajamaan monien eri valmentajien hevosilla. Jos hyvin käy, voi vaikka saada ajaa saman valmentajan hevosella tulevaisuudessakin. Tietysti sekin on iso asia, että saa ajaa erilaisilla ja eri valmentajien hevosilla.”

Tino Keväänranta kehuu isänsä mentorin roolia ohjastajaurallaan. Keväänrannan mukaan hänellä on isänsä kanssa hyvin suora ja rehellinen suhde, ja hänen isänsä antaa ohjeita ennen ja jälkeen lähtöjen.
”Useasti näen jo isän kehonkielestä mitä hän aikoo sanoa. Aina ei tarvitse edes käyttää sanoja. Isähän on ajanut urallaan paljon hankaliakin hevosia, ja sitäkin kautta hänellä on paljon hyödyllisiä vinkkejä”, Keväänranta kiittelee.
Ohjastajauran rakentamiseen Tino Keväänranta käyttää ohjenuorana äitinsä Katja Keväänrannan antamaa neuvoa.
”Äiti opetti minulle jo nuorena kotona, että kaikille ihmisille täytyy olla ystävällinen. Hyvä asiakaspalvelu on minulle kaikkein olennaisin asia, ja lähden ohjastamaan aina kun on kysyntää. Kaikki asiakkaat ovat yhtä tärkeitä minulle, sillä vain hyvällä ja nöyrällä palveluasenteella pääsee eteenpäin ohjastajan uralla.”