• Supertamman tytär siirtyi Juha Utalalle

    Kahdesti voittanut kolmevuotias sukutamma on Juha Utalan uusi vahvistus.
    Juha Utala sai talliinsa mielenkiintoisen sukuhevosen.
    Juha Utala sai talliinsa mielenkiintoisen sukuhevosen. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    29.8.202212:37
    Ville Toivonen

    Hollolalaisvalmentaja Juha Utalan talli vahvistui viime viikolla kolmevuotiaalla Rosie Roofilla (Mavens Way). Aikaisemman uransa Markku Niemisen valmennuksessa tehnyt tamma on juossut kahdeksan starttia totosijoin 2-0-2 ja tienannut 5100 euroa. Ennätyksensä 16,8ke Rosie Roof juoksi kolme viikkoa sitten voittostartissaan Porissa.

    Rosie Roofin tausta on mielenkiintoinen, sillä sen emä on kaikkien aikojen eniten ansainnut Suomessa syntynyt ravuri Passionate Kemp. Rosie Roofin omistajajoukkoon kuuluvat myös yli 1,6 miljoonaa euroa ansainneen emän omistaneet Sarianna ja Esa Hietakangas, jotka asuvat nykyisin Hollolassa. Rosie Roofin omistajaksi on merkitty Stable Rosie & The Roofers.

    ”Omistajaporukassa on muutenkin samoja ihmisiä kuin meillä jo aikaisemmin olleessa Gal Gadot Racingissa”, Juha Utala tietää.

    ”Rosie Roofista en osaa sanoa vielä sen enempää, kun en ole ajanutkaan sillä vielä kertaakaan. Se on vasta kilpaillut ja tuli meille klinikan kautta, eikä siinä mitään ihmeitä pitäisi olla. Ruvetaan katsomaan, miten sillä rupeaa meidän maailmassa suttaantumaan.”

    Uusi valmentaja olettaa ensi vuodesta tulevan Rosie Roofille kolmevuotiskautta parempi.

    ”Sehän on kehittynyt hiljalleen starttien myötä, mutta pikkuisen pitäisi vielä venyä, että pääsisi isompiin kisoihin. Ehkä tämä vuosi ei ole vielä ihan sen juttu, mutta eiköhän se voi petrata ensi vuoteen jonkin verran, kun saa talven lisää treeniä. Mukava joka tapauksessa saada tuollainen hevonen talliin.”

    Juha Utalan treenilistalla on tällä hetkellä 28 hevosta, ja yksivuotiaita varsoja on vielä tulossa opetettavaksi.

    ”Niiden kanssa ruvetaan sitten funtsimaan, mitä kaikkia kisoja parin vuoden päästä voitetaankaan”, Utala nauraa. ”Varsoja on tulossa muutama, mutta tuskin kokonaismäärä nyt listalla olevien määrästä juuri kasvaa. Syksyllä on aina liikettä molempiin suuntiin, kun uusia varsoja tulee ja joitakin myös poistuu.”

    Artikkelin aiheet
    Juha Utala
    Rosie Roof
    ravit
    hevosurheilu
    valmennus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle