

Olympiaratsastaja Henri Ruosteen ja hänen vuosien takaisen oppilaansa, vuoden 2023 suomenmestarin Ville Vaurion työskentelyhetki oli odotettu väliaikaohjelma Helsinki International Horse Show’ssa. Vaurio ratsasti ykköshevosellaan Dante NL.
Ensin hevonen sai tutustua rauhassa areenan tunnelmaan.
”Kun tullaan uuteen paikkaan, hevoset yleensä vähän jännittyvät. Yleinen reaktio on poistua paikalta tai yrittää poistua. Mutta kun ne alkavat luottaa ratsastajaansa ja kuunnella häntä, ne alkavat keskittyä enemmän ja enemmän”, Ruoste selitti.
Kilpailemisesta vaikeaa tekeekin se, että ratsastajalla on vain noin minuutti aikaa näyttää hevoselle kilpailuareena yleisöineen.
”Yleensä ne eivät pääse hengittämään tätä ilmaa ja rentoutumaan, ennen kuin ne aloittavat suorituksen”, Ruoste sanoi.

Ruoste kertoi, että kouluratsastuksessa kyse on pitkälti siitä, miten ratsastaja pystyy muuttamaan hevosen tasapainoa ja askelpituutta.
”Kun hevoset kuuntelevat, se ei ole niin vaikeaa. Se, joka on vaikeaa, on löytää kommunikaatio hevosen kanssa” hän sanoi.
Kun oltiin treenitilanteessa ja tuomarit kahvilla, Ruoste kehotti Vauriota etsimään hevosen rajoja. Kuinka paljon voi pyytää, ennen kuin alkaa tulla virheitä? Tätä rajaa pusketaan treeneissä positiivisesti eteenpäin.
”Me voidaan ratsastaa niin paljon eteenpäin kuin hevoset pysyvät koottuina takajalkojensa päällä. Se tuo näyttävyyden”, Ruoste selitti.
Eri asia sitten ovat huutokauppahevoset ja nuorten hevosten luokkien hevoset, jotka menevät vain eteenpäin, mutta kokoamisessa ja lyhentämisessä on iso tehtävä.

Kun harjoiteltiin piaffeja ja piruetteja, Ruoste korosti sitä, että kannattaa tehdä aina muutama hyvä askel, ja niiden jälkeen ratsastaja lopettaa itse tehtävän. Hän ei saa nytkyttää menemään piaffia, vaikka hevonen on jo lopettanut.
Kotitreenissä ei ole tärkeää askelten määrä vaan niiden laatu, ja koko ajan isossa roolissa on, että hevonen on menossa reippaasti eteenpäin.
”Kotona ja treenissä ei kannata huolestua, jos ne ylireagoi, se on parempi kuin alireagoiminen”, Ruoste linjasi.
”Se on kivempi, että ne on tosi nopeita, kuin se, että niitä täytyy anella”, hän sanoi myös.
”Sääntö on, että hevosen ensimmäisen raviaskelen tulee aina olla yhtä hyvä kuin sen paras askel.” Henri Ruoste
Yleisökysymyksenä kysyttiin, miten tehdään peruutus? Vaurio arveli, että ensin pitää harjoitella kotona ja sitten kisoissa toivoa parasta.
Ruoste neuvoi, että kannattaa kiinnittää huomiota siihen, ettei hevonen putoa pois kuolaintuntumalta pysähdyksessä, vaan ajattelee eteen kohti kättä. Tästäkin tehtävästä jatketaan reippaasti eteenpäin.
”Sääntö on, että hevosen ensimmäisen raviaskelen tulee aina olla yhtä hyvä kuin sen paras askel. Hyvään raviin pääseminen ei saa kestää kymmentä metriä, sillä GP-radalla tulevat asiat niin nopeasti”, Ruoste sanoi.

Kun kaikki hienot ja vaikeat asiat oli harjoiteltu, Ville Vauriolla olikin yllätys. Hän kertoi, että Danten kanssa vaikeudet kilpailuissa tulevat usein helpoissa asioissa, kuten pysähdyksestä raviin lähtemisessä. Esityksen viimeiset minuutit harjoitetiinkin niitä. Ruoste neuvoi huolehtimaan, että pysähdykset eivät kestä liian pitkään.
”Kun se seisoo paikallaan, sen täytyy olla menossa keskiravia”, Ruoste sanoi.
Molemmat olivat klinikan lopputulokseen aika tyytyväisiä.
”Mä ajattelin etukäteen, että jos tämä menee huonosti, tämä on sun klinikka, ja jos tää menee hyvin, tää on meidän klinikka”, Vaurio paljasti Ruosteelle.