

Suomenhevosten Derbyn finaalin asetelmat muuttuivat huomattavasti Jukka-Pekka Kauhasen Uskotoivon jäätyä pois kuumeen vuoksi. Uskotoivon poisjäännin myötä finaalin suosikeihin lukeutuva Weikko joutuu lähtemään matkaan sisäradalta. Öystein Tjomslandin oriin ohjissa jatkava Hannu Torvinen ei ota asiasta paineita.
”Toki olisimme voineet ottaa kolmosradankin Weikolle. Mutta eihän näitä poisjääntejä voi ennakoida. Nyt mennään näillä lähtöasetelmilla”, aloittaa Hannu Torvinen.
Torvisen mukaan Weikolla voi avata nähtyä lujempaa. Oulun Pikkukunkussa Torvinen otti Weikolla juuri sisäradalta lähdön tarkkaillen.
”Kummassakin ajamassani startissa on pääasiana ollut laukattomat startit. Kyllä ohjissa on tuntuma, että oriilla voisi avata paljon kovempaa.”
Killerillä on käytössä loppusuoran open-stretch ohituskaista. Vaikka Weikko ei saisi pidettyä johtopaikkaa sisäradalta, on loppusuoralla mahdollista yrittää ohitusta kärkihevosista sisäkautta. Hannu Torvinen suhtautuu taktisiin kuvioihin rauhallisesti.
”Tottakai vastustajat yrittävät päästä ohitsemme lähtökiihdytyksessä. Niin minäkin tekisin heidän asemassaan. Tärkeintä on vaan päästä ravilla matkaan Weikon kanssa. Tilanteet voivat muuttua nopeasti lähtökiihdytyksessä esimerkiksi laukkojen muodossa.”
Mikäli Weikko saa kiritilaa vasta open stretchin kautta, uskoo Hannu Torvinen Weikolta löytyvän riittävää pätkänopeutta johtohevosten haastamiseen.
”Oulussa ajoimme viimeistä kertaa takasuoralla 21-vauhtia Carun ulkopuolella. Kärryille tuntui Weikon juoksevan 80 prosentilla kapasiteetistaan. Kyllä sieltä löytyy paljon vauhtia vielä nähtyäkin enemmän.”
Karsintavoiton jälkeen Weikko jäi Suomeen Pekka Lillbackan tallille valmistautumaan lauantaiseen finaaliin. Hannu Torvinen kävi torstaina ajamassa Lillbackan ja Öystein Tjomslandin omistamalla oriilla harjoituksen Lillbackan Powerparkin radalla.
”Hyvä saada vielä lisää tuntumaa Weikkoon. Kaikki oli kohdillaan torstain harjoituksessa.”
Hannu Torvisen ohjastama Parvelan Retu voitti vuonna 2019 Kriteriumin finaalin. Vuotta myöhemmin Petri Laineen suojatti voitti Derbyn Torvisen ohjastamana. Vuonna 2023 kolmikko juhli ravikuninkuutta Kouvolassa. Hannu Torvisen mukaan Weikon ja Parvelan Retun vertaaminen on hyvin hankalaa. Weikko juoksi 19,9a tuloksen neljävuotiaana. Kun taas Parvelan Retu alitti ensimmäistä kertaa 20-rajan seitsemän vuotiaana.
”Kumpikin ovat todella lahjakkaita hevosia. Weikkoa on kuitenkin valmennettu eri tavalla. Olisihan Retukin varmasti juossut nuorempanakin kovia ennätyksiä. Mikäli sitä olisi valmennettu eri tavoin. Weikon pysyessä terveenä, tulee todella mielenkiintoista seurata sen kehitystä avoimella tasolla.”
Weikko on tehnyt vaikutuksen Hannu Torviseen. Hän painottaa Weikolla olevan yksi selkeä etu Parvelan Retuun nähden.
”Retulla on ollut aina vähän vaikea ajaa starteissa vastustajien seassa. Se alkaa kuumentua herkästi ollessaan muiden takana. Weikko ottaa tilanteet rauhallisesti. Sen kanssa on helpompi suunnitella taktisia kuvioita. En ota lauantain startista paineita, mutta onhan kunnia-asia saada ajaa tällaisella hevosella kilpaa.”
Ensimmäisenä Uskotoivon poisjäännistä kertoi Hevosurheilu.