• Sunnuntain MT Hevoset -ohjelmassa tavataan Tero Pohjolainen: ”Siinä kohtaa ajattelin, ettei tämä ihan huono hevonen ole”

    Tero Pohjolainen on nähnyt maailmaa hevosten parissa.
    Tero Pohjolainen (vas.) kertoo kuulumisensa Juha Jokisen haastatellessa.
    Tero Pohjolainen (vas.) kertoo kuulumisensa Juha Jokisen haastatellessa. Kuva: Jukka Heiskala
    MT Hevoset|Ohjelmat
    11.8.202312:15
    Antti Savolainen

    Sunnuntain MT Hevoset -ohjelmassa tavataan Sipoossa tallia pitävä Tero Pohjolainen. Hänen valmennettavansa ovat kilpailleet tällä ja viime kaudella erinomaisella menestyksellä. Kun tämä ohjelma ilmestyy, tiedetään jo miten kävi lauantain Tammakriteriumissa suosikkeihin lukeutuneen Sands Hybridin kanssa.

    Yksi Pohjolaisen takavuosien menestyjistä on tamma Katydid, joka teki vuonna 2008 selvää jälkeä sarjoissaan. Matalalla voittosummalla Suomessa aloittanut tamma voitti kauden 15 startistaan 11.

    ”Siinä kohtaa ajattelin, ettei tämä ihan huono hevonen ole”, Pohjolainen muistelee tunnelmiaan kun ensimmäisen kerran testasi tammaa reippaammalla hiitillä.

    Kuudennella kymmenellä oleva Pohjolainen on nähnyt maailmaa monipuolisesti hevosten kanssa, mutta työskennellyt myös muissa ammateissa.

    Historiaan liittyvänä yksityiskohtana mainittakoon, että legendaarinen ruuna Vonkaus oli sekin tuttu Pohjolaiselle. Vonkauksen omistanut Evert Ryyttäri oli hänen isoisänsä.

    MT Hevoset -ohjelma on varattu tilaajille. Sen pääsevät katsomaan MT Hevoset -paketin tai koko MT:n digipaketin tilaajat.

    Ohje MT Hevoset -paketin hankintaan (tilauksen mitta 1–12 kuukautta, 12 kk tilaukseen saa kaupanpäälle MT Hevosten tuoreen vuosikuvaston)

    Ohje digitunnuksen käyttöön ottoon heille, joilla jo on MT:n tilaus.

    MT:n asiakaspalvelu auttaa verkkopalvelun tunnusten kanssa arkisin kello 8–21, jos niiden luonti ei onnistu.

    Lisää aiheesta
    • Stayer-lähdön Mikkelissä voittaneen Sands Gangsterin kanssa Tero Pohjolainen tähtää tuleviin Derby-karsintoihin. Ohjastaja Santtu Raitalan lisäksi seremonioissa omistaja Christer Sandholm, jolla on ollut suuri rooli Pohjolaisen nousussa.

      Ravit | Tero Pohjolainen kahdella Tammakriteriumin karsintoihin – tappiotonta Viens Iciä ei kuitenkaan nähdä Teivossa

      Tilaajalle
    • Tarkkana pitää olla. Tero Pohjolainen on palannut kotimaan ravikartalle ja on esillä tänään ja tiistain Kriteriumin karsinnoissakin.

      Ravit | Tero Pohjolaisen valmennettavat hivuttautuvat kohti eturiviä: illalla Vermossa kaksi, Kriteriumin karsinnoissa myös kaksi ja tallissa uusi sukuvarsakin

      Tilaajalle
    • Tässä Borgmesterin rattailla istuva Tero Pohjolainen on kypsynyt hitaasti legendaarisesta hevosperheestä ammattivalmentajaksi.

      "Suvukas" Tero Pohjolainen on pääkaupunkiseudun uusi valmentajanimi

    Artikkelin aiheet
    Tero Pohjolainen
    MT Hevoset
    ravivalmennus
    hevonen
    Sipoo
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle