

Jussi Suomisella on edessään mielenkiintoiset ravipäivät. Elimäellä vaikuttavan valmentajan rosterista starttaa sekä ikäluokkahevosia että kuninkuusravitason menijöitä.
Torstaina Jokimaalla talvitauolta palaa viime syksyn Junnustartti-finaalin voittaja sekä Varsakunkku-lähdön kakkonen Tanno. Nelivuotiaaksi kääntynyt ori päästeli jo syksyllä lupaavia kyytejä. Talven aikana Suominen arvioi hevosen kehittyneen edelleen.
”Kyllä se vahvistunut on ja eteenpäin mennyt, mutta muutama startti vasta kertoo, miltä hevonen rupeaa vaikuttamaan. Aika varsamainen se oli viime vuonna, ja on nämä aina vähän valmiimpia nelivuotiaana”, Suominen arvioi.
Tanno vietti talven ilman ongelmia. Arki sujui Tähen Toivomuksen pojan kanssa mukavasti, sillä kasvamista on tapahtunut myös henkisellä puolella.
”Ihan hyvin meni talvi, treenailtiin paljon. Hevonen on ihan fiksu ja kiltti, orihevoseksi ihan ok. Rauhallinen oripoika.”

Jokimaalla starttaa myös viisivuotias Metsätähden Fiina, jonka uran alkuvaihe on ollut laukkojen sävyttämä.
”Se on laukkaherkkä ja pirun iso hevonen. Varmaan viime vuonna oli vähän voimatonta. Talvi auttoi, kun treenattiin kovasti. Tamma sai kaivattua voimaa. Jospa sen myötä varmistuisi ravipuolikin.”
Suomisen suomenhevoskaartin nestori on viisitoistavuotias Sheikki, joka johtaa tällä hetkellä Kuninkuusravien pisterankingia. Kuninkuusravien suhteen Suominen on taipuvainen sanomaan one more year eli vielä kerran. Sheikki on perjantaina Kuopiossa kunkkaripisteiden perässä.
”Sheikillä on ajettu koko ajan kilpaa, ja ajetaan säännöllisesti niin kauan kuin saadaan. Oritta ei tarvitse enää tuleville vuosille säästää. Ei sille ole sen kummempia tavoitteita, mutta jos Kuninkuusraveihin päästään, niin varmaan siellä ajetaan. Isoja lähtöjä on ajettava, kun ei muuallekaan pääse. Kokemus on Sheikin valtti, se on vanha kettu.”

Viime vuonna Kuningatarkilpailussa mukana olleen Suvelan Unelman alkukausi on ollut ohdakkeinen. Suominen on ymmällään, mistä aikaisemmin ravivarman tamman laukat ovat johtuneet.
”Ei olla keksitty, mikä hevosessa voisi olla. Tuntuu, että lähtölaukka tulee väkisin, eikä senkään jälkeen se ole oikein mitään esittänyt. Tamman pitäisi olla terve.”
”Muutama startti sillä pitäisi vielä kokeilla. Voi tietysti olla, että hevosella on mittari täynnä raviurheilua. On koitettu vähän muuttaa treenisysteemiä. Tammalla on esimerkiksi alettu ratsastamaan.”
Monen muun tallin lailla Suomisella on edessä varsojen laidunkausi.
”Meiltä lähtee jonkun verran varsoja laitumelle kuun lopulla. Starttikuntoisilla hevosilla ajetaan kesä kilpaa”, Suominen kertoo.