Antti Ojanperän tallin ylivaltaan liittyy myös uhkakuvia

Viikonloppuna uutisoitiin ravikuningas V.G. Voiton siirtymisestä Antti Ojanperän talliin. Viime vuosien paras suomenhevosravuri on uusin vahvistus Ojanperän jo entuudestaan hurjan tasokkaiden valmennettavien listaan.

Kohti Kuninkuusraveja -pisteytyksen kärkiryhmästä Ojanperällä ovat nyt Pro (listan sijalla 1), V.G. Voitto (2), Vänrikki (5), Alarik Huikea (6), Herra Heinämies (7) sekä Evartti (8).

Myös listan kahdentenatoista oleva Profiili on Ojanperän listalla, mutta se ei ole enää hänen tallissaan.

Osa Ojanperän kovanaamoista on ollut hänellä varsavuosistaan asti, osa tullut aikuisiällä. Viime vuosien tulokkaita ovat Pro, Vänrikki, nyt tullut V.G. Voitto sekä ruuna Stallone, joka on jo vuosia kuulunut suomenhevosten ehdottomaan eturiviin.

Yllä kerrotussa ei ole mitään pahaa. Antti Ojanperä on sukupolvensa osaavimpia hevosihmisiä ja Suomen johtava ravivalmentaja.

Talliin on ymmärrettävästi vetoa, kun hevosten omistajat pohtivat siirtojaan.

Näin monen kärkiravurin keskittymä yhdessä tallissa kuitenkin luo myös uhkakuvia.

Ennen kuin käydään mahdollisten ongelmien kimppuun, korostettakoon vielä erikseen, että ne eivät liity yksittäisiin ihmisiin – esimerkiksi tässä tapauksessa Antti Ojanperään – vaan uhkakuvat ovat enemmän rakenteellisia.

Nordic Kingissä Antti Ojanperä juhli valmennettaviensa Pron johdolla ottamaa kolmoisvoittoa. Kuva: Elina Paavola

Superhevosten keskittymän haasteen voi jakaa kolmeen osaan, jotka limittyvät vahvasti toisiinsa.

Ensimmäinen uhka on urheilullinen. Jos ja kun vaikka puolet suomenhevosten huippulähtöjen hevosista alkaa olla samasta tallista, se näkyy kilvanajossa.

Ei puhuta lähtöjen järjestämisestä tai edun antamisesta kanssakilpailijalle, mutta saman tallin hevoset näkyvät herkästi lähdön virtauksessa.

Tallikavereiden kesken juoksupaikat löytyvät nopeasti, kun tallin päävastustajia taas saatetaan ajattaa alussa pidempään kuin muuten tehtäisiin.

Oman tallin ykköshevosella ei myöskään ole kummoista kolmannelle radalle tai pussiin juuttumisen vaaraa. Parijono vaan saattaa sattumalta venyä juuri siitä, missä tallin kolmos-, nelos- ja viitoshevoset menevät peräkkäin.

Vastustajille tilanne taas on päinvastoin.

Voi kuulostaa sopupeliltä, mutta sitä se ei ole, vaan inhimillistä ja ymmärrettävää.

Tietysti ohjastajat pyrkivät maksimoimaan paitsi oman ajokkinsa menestyksen, myös senhetkisen toimeksiantajansa eli valmentajan kokonaistuloksen.

Urheilullisuus kuitenkin väistämättä kärsii.

Toinen ongelma liittyy lajin kiinnostavuuteen. Urheilu elää tarinoista ja myös vastakkainasettelusta.

Sen takia jääkiekkoliigaan palannut Jokerit voi hinnoitella paikallispelien liput taivaisiin.

Rallin MM-sarja taas on henkitoreissaan, kun mukana on vain pari tehdastallia. Yhä harvempaa jaksaa kiinnostaa, missä järjestyksessä Toyota-kuskit minäkin viikonloppuna ovat.

Jokainen hevonen on omalla tavallaan kiehtova yksilönsä. Parhaiden hevosten oleminen samoissa käsissä ei silti ainakaan lisää lajin viehätystä.

Huippuhevosten keskittyminen yksiin käsiin on ongelma muuallakin. Ruotsissa Daniel Redénin listalla on 23 kultadivisioonahevosta ja Daniel Wäjerstenillä 16.

Huolestunutta keskustelua käydäänkin siitä, kuinka huippulähdöt täyttyvät kahden valmentajan hevosista.

Suomessakaan ilmiö ei ole uusi. Pekka Korven tallissa on ajan saatossa ollut milloin autotolkulla ykkössarjalaisia, milloin laumoittain tietyn ikäluokan kärkivarsoja.

Nuorten hevosten lähdöissä ei ole ollut harvinaista, että viivalla on vaikka neljä Korven hevosta ja pari muuta.

Suomenhevosten ja pohjoismaisten kylmäveristen kaltaisissa suljetuissa populaatioissa tilanne kuitenkin on erityisen hankala.

Avoimen tason lähdöissä ei ole tavannut olla hevostunkua. Hevoset myös vaihtuvat hitaasti.

Tuontihevosetkaan eivät ole ratkaisu tilanteeseen.

Kylmäveriurheilu on Ruotsissa ja Norjassa selvästi Suomea pienempää. Molemmissa maissa on käytännössä yksi dominoiva kylmäveriurheilija, Ruotsissa Jan-Olov Persson ja Norjassa Öystein Tjomsland.

Suomessa ollaan samalla tiellä.

Kolmas uhka on ehkä suurin, ja se liittyy peliturvallisuuteen.

Avoimen tason suurkisat ovat lajin keskeisiä näyteikkunoita paitsi urheilullisesti, myös pelillisesti. Vaikka kilvanajo olisi ja on täysin rehtiä, tärkeää on myös se, miltä asiat näyttävät.

Jos esimerkiksi puolet lähdön hevosista tulee samalta valmentajalta, millaista vedonlyöntiä kisaan voidaan järjestää?

Ranskassa asia on ratkaistu muuttamalla pelikohteeksi hevosen sijasta talli, jos samassa lähdössä on tarpeeksi monta hevosta samalta valmentajalta. Ruotsissa yhden valmentajan miehittämät lähdöt voidaan ajaa kokonaan ilman peliä.

Suomessa vastaavia toimintamalleja ei toistaiseksi ole. Ehkä niitä ei tarvitakaan, mutta ainakin asian pitää olla keskusjärjestön ja peliyhtiön tiedostama ja pohtima. Säännöt ja rakenteet ovat niiden vastuulla.

Ei ole Antti Ojanperän vika, että hänen tallinsa on täynnä huippuravureita.