
Tampereen seudun valmentajilla useamman vuoden työskennellyt Toni Mäntyniemi kokeilee ensi kertaa siipiään valmentajana. Valmennuslistalle ilmestyi tiistaina kaksi aiemmin Jonna Irrin valmennuksessa ollutta hevosta, Ivan B.R. ja Again Kronos.
”Itseasiassa hevosia on kolme. Jocelyn B.R. pitää tunnistaa ensin Suomessa. Se ei ole kilpaillut lainkaan Suomessa”, kertoo Toni Mäntyniemi.
Kolmikosta Again Kronos ja Jocelyn B.R. ovat kilpailleet Jonna Irrin valmennuksesta kevään aikana. Yli 85 000 euroa urallaan tienannut Ivan B.R. ei ole kilpaillut kohta vuoteen. Viimeisin startti on Antti Ojanperän valmennuksesta viime vuoden toukokuulta Vieremältä.
”Ivan B.R.:llä oli ajettu viime viikolla kovempivauhtinen hiitti Ruotsissa. Kyllä kaikilla kolmella voi suunnitella starttaamista parhaassa tapauksessa kuukauden päästä. Annetaan hevosten sopeutua kaikessa rauhassa uusiin ympyröihin.”
Toni Mäntyniemen valmennukseen siirtyneen kolmikon omistaa Trimort Invest oU. Lähes 60 000 euroa urallaan tienannut Again Kronos on uudelle valmentajalle tuttu hevonen sen kilpailtua Matti J. Mäkisen valmennuksesta.
”Olin Matilla Teivossa töissä, ja siellä tutustuin näiden hevosten omistajaan. Hän sitten ehdotti yhteistyötä”, Mäntyniemi kertoo.
Kuusivuotias Jocelyn B.R. voitti viime syksynä Solvallassa Jonna Irrin valmennuksesta. 12,6a-ennätyksisen tamman voittosumma on reilut 20 000 euroa. Norjassa syntynyt tamma on voittanut uransa 23 startista kuusi.
Vitterin hoitajana vuoden 2016 ravikuninkaan titteliä juhlimaan päässyt Toni Mäntyniemi aloittaa oman valmennustoimintansa Heikki Salojensaaren vuokralaisena Metsäkylässä.
”Vuokrasin karsinoita Heikin tallista. Viime ajat olen ollut töissä Kyösti ja Keijo Salojensaarella. Vaikka en ole ajanut paljoa kilpaa viime aikoina, olen ollut edelleen täysipäiväisesti hevosalan hommissa.”