
Jutun kohteena olevassa tapauksessa tie oli kaavoitettu kulkemaan aivan tallipaikkoja tarjoavan Leko-tallin maneesin vierestä Varkauden Kopolanniemen kärkeen, jonne on suunniteltu uusia tonttipaikkoja.
Tallin yrittäjä Päivi Lehtikoski toi asian julkisuuteen heinäkuun lopussa, ja siitä uutisoitiin monissa medioissa. Tien rakentaminen olisi vähentänyt turvallisuutta ja haitannut tallin toimintaa monilla tavoin.
Pian asian esiin tuomisen jälkeen Lehtikoski sai kuitenkin puhelun kaupungin tekniseltä johtajalta Arto Lehtoselta. Lehtonen kertoi, että kaupunki luopuu tien rakentamisesta suunnitellulle paikalle. Se joko rakennetaan kulkemaan muuta kautta, tai niemen kärkeä ei kaavoiteta ollenkaan.
Omia ajatuksiaan Lehtikoski kuvaa yhä ällistyneiksi, mutta onnellisiksi.
Hän iloitsee, että ääni saatiin kuuluville, ja samalla moni ihminen oppi ymmärtämään hevostoimintaa paremmin.
”Varkauden kaupungille en halua missään tapauksessa mainehaittaa, kun he ovat tehneet näin yrittäjä- ja hevostoimintaystävälliset ratkaisut”, hän painottaa.
”Kun meillä oli maneesissa vuosittainen sulkapalloturnaus, kyllä me tälle kuohujuomat nostettiin.”