• Suomen Hippoksen hallitus uudistui: Kuosmanen ja Mahlamäki uusina, Voutilainen jatkaa

    Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestön valtuuskunta hyväksyi myös raviratavaliokunnan.
    Perhekotiyrittäjä Tiina Kuosmanen Kontiolahdelta on Suomen Hippoksen hallituksen uusi jäsen.
    Perhekotiyrittäjä Tiina Kuosmanen Kontiolahdelta on Suomen Hippoksen hallituksen uusi jäsen. Kuva: Kaijaleena Runsten
    MT Hevoset
    24.11.202116:16
    Kaijaleena Runsten

    Suomen Hippoksen valtuuskunta piti syyskokouksensa Vermossa keskiviikkona. Hallitukseen valittiin uutena Tiina Kuosmanen Kontiolahdelta ja jatkamaan Harri Voutilainen Leppävirralta. Äänestys oli tasainen: kaksikko sai saman äänimäärän kuten myös kolmanneksi tulleet Matti Mahlamäki Sastamalasta ja Heikki Kosonen Mikkelistä.

    Sääntöjen mukaan paikka ratkottiin arvalla, ja Mahlamäki nousi hallitukseen.

    Tiina Kuosmanen on perhekodin yrittäjä. Perhekodissa hevoset ovat omien nuorten käytössä ja lisäksi harjoitetaan hevosavusteista sosiaalipedagogista toimintaa. Hän osallistui Joensuun Kuninkuusravien järjestelytehtäviin mutta on viime vuodet keskittynyt järjestötoiminnan sijaan yrityksen ohella johtamisen opintoihin.

    Kuosmanen kuvasi itseään tiimipeluriksi. ”En pelkää sanoa omaa mielipidettäni, mutta se ei tarkoita, että olisin yhteistyökyvytön. Olen omassa yrityksissä oppinut, että ratkaisu ei löydy yhdestä näkökulmasta. Tarvitaan ymmärrystä ja vaaditaan perustelut, että päätösten takana voidaan seistä.”

    Hallituksessa vaikuttaneet Anne Laitinen Vihdistä ja Tuomo Ojanperä Porista saivat äänestyksen pienimmät äänimäärät eivätkä saaneet siis jatkoa.

    Kokous myös valisti Hannu Nivolan varapuheenjohtajaksi.

    Hippoksen hallituskaudet ovat kaksivuotisia. Hallituksessa jatkavat Kari Eriksson puheenjohtajana sekä jäseninä Juha Lyyski, Nivola ja Matti Rajaharju.

    Valtuuskunta myös valtuutti hallituksen valmistelemaan ehdollepano- tai nimitystoimikunnan tehtäviä ja toiminnan mallia. Toimikunnan perustaminen tulee siten käsiteltäväksi kevätkokouksessa.

    Toimikunta tekisi esityksen siitä, millaista osaamista keskeisiin järjestön elimiin nimitettäviltä henkilöiltä tarvitaan. Tämän jälkeen jäsenistö voi tehdä esityksiä sopivista henkilöistä tai heitä voidaan etsiä myös ulkopuolelta.

    Toimikuntaa esitti Valkealan hevosystäväinseura. Sen puheenjohtaja Pekka Kaikkonen totesi, että yhteiskunnasta tulevien haasteiden koko ajan lisääntyessä on tarve laajentaa luottamushenkilöstön pohjaa.

    "Maailma ei meillä helpotu. Hevostoiminnan yhteiskunnallinen hyväksyntä tulee vaatimaan entistä laaja-alaisempaa osaamista", hän perusteli.

    Ainakin Vermossa on raviradoista ollut vastaava malli jo käytössä.

    Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestön valtuuskunta hyväksyi myös raviratavaliokunnan, joka aloittaa vuoden alusta.

    Valiokuntaan nimetään edustajat perustettavilta ravialueilta. Sen tehtäviin kuuluu muun muassa valmistella alueellista kilpailutarjontaa Hippoksen hallituksen tukena. Valiokunnan ja ravialueiden tehtävänä on myös tehdä raviurheilun edunvalvontaa alueilla.

    Aloitteen valiokuntaan teki valtuuskunnen kevätkokoukselle Heikki Kosonen.

    Uutista täydennettiin kello 15.25 nimitystoimikunnan osalta ja kello 15.43 raviratavaliokunnan osalta.

    Artikkelin aiheet
    Suomen Hippos
    hallitus
    raviurheilu
    syyskokous
    hevostoiminta
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle