• Keskiviikkona Vermon raveihin voi tulla raitiovaunulla numero 15

    Viime lauantaina pääkaupunkiseudulla aukesi kehäraitiotie Espoosta 25 kilometrin matkalle Itäkeskukseen. Kyseisellä numerolla 15 pääsee muun muassa Vermon raveihin esimerkiksi huomenna.
    Kuva: Riku Niittynen
    MT Hevoset|Ravit
    24.10.202315:15
    Riku Niittynen

    Suomen ravit eivät ole olleet raitioteitse saavutettavissa sitten vuoden 1977, jolloin ajot Käpylässä nykyisen Messukeskuksen lähellä loppuivat. Huomenna raveihin pääsee taas ratikalla, tai tarkemmin pikaraitiovaunulla, Helsingistä tai Espoosta. Raide-Jokerina tunnettu linja avattiin lauantaina, ja keskiviikkona Vermossa ajetaan uuden saapumisvaihtoehdon ajan ensimmäiset ravit.

    Vermon ravirata, nykyään nimeltään Vermo Areena, on ollut maamme pääravirata loppuvuodesta 1977 alkaen. Se sijaitsee valtaväylä Kehä I:n sisäpuolella Espoon Leppävaaran ja Helsingin Pitäjänmäen välissä. Raitiotielinja 15 helpottaa hyvin paljon saapumista Vermoon yleisillä kulkuvälineillä.

    Raviradan takasuoran puolella menevien raiteiden varressa pysäkki nimeltä Vermo sijaitsee noin 400 metrin päässä Vermo Areenan pääsisäänkäynnistä. Takasuoran toisessa päässä puolestaan sijaitsee Ravitien pysäkki, josta on vain noin 200 metriä Vermon talliportille. Linja 15 kulkee juuri nyt kaikkina päivinä 12 minuutin välein. Kun liikenteeseen valmistuu lisää raitiovaunuja, on suunnitelmassa tiivistää vuoroväli kuudeksi minuutiksi.

    Tämän keskiviikon Vermon kilpailut ovat Ratikalla raveihin -ilmaisravit.

    Lisää aiheesta
    • Bongaa raitiovaunu? Mitä ”ratikka” tuokaan tullessaan Vermo Areenan tulevaisuudelle?

      Ravit | Kehäraitiotie ratkaisee Vermo Areenan kohtalon suuntaan tai toiseen

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle