Viime vuoden derbyvoittaja Romanov Comery on Eliitin suosikki. Kyseessä on varmasti yksi sen kauden päätähtäimistä, sillä Romanov Comery on vasta matkalla kohti avoimia sarjoja. Tässä se kohtaa vielä ikätovereitaan ja sitä nuorempia hevosia.
Romanov Comeryn vireen kohdalla on kuitenkin pieniä kysymysmerkkejä, joten mikään suuren suuri suosikki sen ei kuulu olla. Toki se joutui vetämään Eliitin katsastuksessa tasaisen reipasta keulassa, mutta voittomarginaali oli sillä kertaa niukka.
Millstout ja Grand Circuit kirivät aivan tuntumaan. Grand Circuit teki työt kirissä. Se arvottiin nyt aika ulos, joten sen juoksusta tullee vaikea.
Takarivistä lähtevä The Lost Battalion oli Jokimaan hopeadivisioonassa hurjan hyvä keulasta. Parhaimmillaan se on raju kiritykki, jolle Killerin pitkä maalisuora on etu.
V.G. Voitto on kierroksen jättisuosikki. Antti Ojanperän tallista tulee edelleen haastajia, mutta tällä kertaa ne eivät ole tutut Pro ja Stallone.
Vänrikki tekee nousua kohti avoimia sarjoja, mutta V.G. Voiton lyöminen tulisi tässä suurena yllätyksenä. Etenkin, kun Vänrikki arvottiin sisäradalle.
V.G. Voitto hölkkäilee tässä voiton ja saa samalla startin ennen Härmän Nordic Kingiä.
Kolmannessa kohteessa tammat keräävät pisteitä kuningatarkilpailuun. Tällä kertaa ajetaan 2140 metrillä. Open stretchillä eli maalisuoran kirikaistalla on iso rooli tässä lähdössä.
Harri Kotilainen olisi saattanut haluta ajaa niin sanotulla normaalilla radalla keulasta Lumi-Oosalla, mutta nyt valjakolle saattaa kelvata Annanin selkä. Toki lusikkansa soppaan heittää myös sisäradan Ypäjä Päivi.
Kuopiossa Lumi-Oosa tuli rintaman takana ainakin jonkin verran voimia tallella maaliin.
Suosikkiparin kohdalla balanssit saattavat muuttua. Ainakin alustavasti on ilmoitettu, että Lumi-Oosa juoksee kengät jalassa ja Annan ilman takakenkiä. Balansseja kannattaa kuitenkin seurata.
Mikäli ne pysyvät alkuperäisessä, se avaa ovia muillekin. Etenkin Runoneito on ollut mainio. Viime lauantaina se tuli keulasta voittaneen Prisit Pardoon takaa oikein hyvin toisena maaliin.
Runoneidon paikka on jälleen vähän ulkona, mikä voi tarkoittaa juoksupaikkaa toisen radan letkan vetäjänä.
Mielenkiintoinen seurattava on viimeksi huhtikuussa kilpaillut ja tuolloin KK-26 -lähdössä noususta maalisuoralla laukannut Henkinen. Se kilpailee vasta kolmannen kerran tällä kaudella.
Henkisellä on kykyjä voittaa näitä lähtöjä, mutta saa nähdä mikä on taktiikka vielä tällä kertaa. Tauko ja takarivi tarkoittavat varmasti sitä, että sen kiri säästetään loppuun.
Lähtö 1: 9 Wish Will Win (6, 4)
Lähtö 2: 6, 11, 3, 7, 4 (9, 1)
Lähtö 3: 4, 3, 6, 9, 1 (5, 8)
Lähtö 4: 3, 10, 4, 2, 12, 6, 1, 9 (5, 8)
Lähtö 5: 3, 10 (7, 4)
Lähtö 6: 6 V.G. Voitto (1, 4)
Lähtö 7: 2, 5, 6 (9, 7)
1200 riviä = 60 euroa