

Ullavainen Klemolan perhe tuli koko Suomen ravipiireille tutuksi 1990-luvulla huippuravuri Isla J Braven myötä. Lähes 30 vuotta myöhemmin Klemoloiden voi todeta olleen hevosmaailmassa paitsi menestyneitä, myös sitkeitä, sillä heidän Leader-kasvattejaan on syntynyt aakkosjärjestyksessä jo aakkoset läpi.
Klemolan perheen hevostoiminnan näkyvin hahmo on vastuuvalmentajana toimiva Petri Klemola. Hän vastaa puhelimeen maatalousyhtymän navetan toimistossa ja kehottaa soittamaan hevoskasvatusasioissa veljelleen Ilkka Klemolalle.
”Voin minäkin kertoa, jos et saa Ilkkaa kiinni, mutta hän meillä se kasvatushomman äly on”, Petri selvittää.
Kuvailu naurattaa pikkuveli Ilkkaa, joka heti alkuun painottaa, että hän ei nykyisin ole Maatalousyhtymä Klemolan varsinainen osakas. Maatalousyhtymän ovat alun perin muodostaneet Petri, Ilkka ja Pekka Klemola, ja maatalousyhtymän nimiin ensimmäiset Leader-kasvatit syntyivät vuonna 1998.
Yhtymä aloitti C-kirjaimesta, sillä Leader-hevosia oli syntynyt jo vuodesta 1996 alkaen. Ennen maatalousyhtymän muodostamista hevoset olivat eri perheenjäsenten omissa nimissä, näkyvimpänä veljesten isä Kauno Klemola. Hänen ensimmäinen kasvattinsa Dambro K syntyi vuonna 1979, ja Klemoloille on syntynyt varsoja vuosittain vuodesta 1991 alkaen. Ainoa poikkeus on vuosi 2018, jolloin Klemolat eivät saaneet yhtään varsaa.
Viime vuonna syntyivät Zesty Leader (Zola Boko) ja Zany Leader (Orlando Vici). Aakkoset on siis käytännössä käyty läpi, sillä Å-, Ä- ja Ö-alkuisia hevosia ei käytännössä kasvateta.
”Ei ole vielä puhuttu miten toimitaan, mutta eivät muutkaan ole tainneet ääkkösiä käyttää varsojen nimissä. Ehkä se on kansainvälisissä ympyröissä vähän hankalaa”, Ilkka Klemola pohtii.
”Oltiin nuoria kavereita, kun tuo lähti käyntiin, ja jostain syystä lähdettiin ison maailman meininkiin mukaan. Silloin oli useampia tammoja, ja aakkosten mukaan on lähdetty menemään.”

Klemoloiden hevostoiminnasta tuskin koskaan puhutaan ilman Isla J Bravesta puhumista. 1990-luvun supertähti voitti 104 kertaa ja ansaitsi sen ajan palkinnoilla lähes viisi miljoonaa markkaa. Isla J Brave oli tietysti suuri sysäys Klemoloiden hevostoiminnalle, mutta toiminta on jatkunut läpi vuosikymmenten menestyksekkäänä ja laajamittaisena. Tälläkin hetkellä Klemoloilla on yhteensä parikymmentä hevosta.
”Maatalousyhtymän pääpaino on muualla, ja hevostoiminnan prosentuaalinen osuus on pienentynyt, vaikka hevosmäärä ei ole paljon muuttunut. Välillä se oli ihan merkittävä tuotantosuunta, mutta nyt se on välillä miinusmerkkistäkin”, Ilkka Klemola kuvailee.
Enimmillään Klemoloille on syntynyt kuusi varsaa vuodessa. Tänä vuonna varsoja pitäisi tulla kolme. Paradise Leader (Holiday Credít) kantaa Zola Bokosta, Tonight Leader (Micro Mesh) Orlando Vicistä ja Universe Leader (SJ’s Caviar) Jontte Boysta. Viime vuonna siemennettiin yhteensä viisi tammaa, joista jäljellä on myös Milady Leader (Capetown Hall), joka jäi viime vuonna tyhjäksi Zola Bokosta.
Kuten nimet kertovat, kaikki tammat ovat Klemoloiden omia kasvatteja. Kaikki olivat myös hyviä kilpahevosia, nopeimpana 12,1-aikainen Milady Leader ja hitaimpana 14,1a mennyt Tonight Leader.
Yhteistä on myös emälinja, sillä kaikkien suvussa on Klemoloiden kantatammaksi muodostunut Bunuela (Podosis). Klemolat ostivat varsavuosinaan mainiosti menestyneen tamman vuonna 1995 lähinnä siitostammaksi, mutta Bunuela syttyi heiltä käsin vielä mainioon menoon ja ansaitsi Klemoloilta parissa vuodessa lähes puolet lopulta lähes miljoonan markan voittosummastaan.
Bunuela jätti kahdeksan varsaa, joista neljä tienasi yli 60 000 euroa. Vuosien varrella Bunuelan suvusta on tullut Klemoloiden ”oma” suku, vaikka tallissa on ollut monta muutakin hyvää tammaa. Klemoloiden nykyisille siitostammoille Bunuela on emänä, emänemänä ja emänemänemänä.
”Tähän tilanteeseen on päädytty osittain sattumalta ja osittain tietoisesti”, Ilkka Klemola kuvailee. ”Onhan tässä perinteiden vaalimistakin, mutta Bunuelan suvun hevoset ovat olleet aika hyviäkin. Ne ovat sellaisia hyviä käyttöhevosia, jotka tulevat hyvällä prosentilla starttiin ja suvun hevosista menevät sekä oriit että tammat. Vähän kovapäisiä ne välillä ovat, mikä on sekä hyvä että huono puoli.”
Ilkka Klemolan käyttämä termi ”hyvä käyttöhevonen” kuvaa Leader-hevosia erinomaisesti. Leaderit ovat tulleet starttiin erinomaisella prosentilla, ja joukossa on paljon pitkään pärjänneitä, hyviä kilpahevosia. Klemoloiden kasvatit ovat pärjänneet hyvin ikäluokkatasollakin, tuoreimpana näyttönä viime syksyn Villinmiehen Tammakilpailun kolmonen Valorous Leader (Zola Boko).

Valtaosa Leader-hevosista on tehnyt kilpailu-uransa Klemoloiden omasta tallista. Petri Klemola tunnetaan kovan luokan ammattiosaajana, jonka käsistä kilpailevat hevoset menestyvät lähes poikkeuksetta erinomaisesti.
”Miehet vanhenee, mutta väittäisin osaamisen olevan edelleen tallella”, Ilkka Klemola kuvailee isoveljensä vetämää toimintaa nauraen.
”Edelleen tehdään tosissaan, mutta ehkä tavoitteet eivät ole ihan niin korkealla kuin joskus aikaisemmin. Se näkyy esimerkiksi kilpailuttamisessa, kun aikaisemmin käytiin varmaan kymmenen kertaa vuodessa Vermossa, mutta nyt ei käytännössä ollenkaan. Tietysti isoihin kisoihin lähdetään minne asti tahansa, mutta muuten maantiedekin ohjaa toimintaa jonkin verran.”
Klemoloiden kotipaikka on Ullavalla, joka kuuluu nykyisin Kokkolaan. Kotirata on Kaustinen ja kilpailureviiri pääosin lähimmillä maakuntaradoilla kuten Oulu, Ylivieska ja Seinäjoki sekä Tampere.
”Ennen oltiin ehkä myös aktiivisempia siinä, että vaihdettiin kalustoa ikäluokkakisojen jälkeen ja keskityttiin nuorempiin. Nyt ajetaan enemmän aikuisilla hevosilla, ja vanhemmilla hevosilla on vaikea ajaa kovin erikoista tiliä vuodesta toiseen. Kymppitonni on vuodessa tiukassa, jos ajetaan tonnin ykkösistä.”
Kun hevosia kasvatetaan pääosin omaan käyttöön, jalostusvalinnoissa ei Ilkka Klemolan mukaan tarvitse juosta kuumimpien muotioriiden perässä.
”Kaupallisuutta ei ole mietitty kovin paljoa. Myyntihomma ei ole koskaan ollut kovin aktiivista, mutta on varsoja myyty, jos joku on halunnut niitä ostaa”, hän kuvailee.
”Jos ajattelee kaupallisuutta, pitää seurata muoteja, ja yrittää olla pari vuotta edellä aikaansa. Meillä ideana on saada pitkäikäisiä, kestäviä hevosia, joilla olisi kuitenkin parhaimmillaan mahdollisuus pärjätä ikäluokkakisoissakin.”
Orivalinnoissa Ilkka Klemola kertoo suosivansa oriita, joilla on jo näyttöjä.
”On uusiakin oriita välillä käytetty, mutta monesti tämä on ollut sellaista varman päälle jalostamista”, hän kertoo. ”Kiinnitän huomiota ravityyliin, rakenteeseen ja siihen, että oriilla olisi voimakkuutta ja ryhtiä eli hyvä orileima. Ja kapasiteetti on tärkeä, eli että olisi jonkinlainen kilpailu-urakin.”
Ilkka Klemola muistuttaa orivalintaan liittyvän aina myös käytännön asioita. Oriin hinnan lisäksi on otettava huomioon sen saatavuus ja tiinehdyttämiskyky.
”Sperman laatu on aika oleellinen, että olisi edes hyvä mahdollisuus saada tamma kantavaksi. Sen takia on käytetty aika paljon Suomessa astuvia oriita, joista saa tuorespermaa. Kyllä pakasteitakin on käytetty ja varsoja saatu, mutta yritetään katsoa sellaisia orivalintoja, että homma ei tuupertuisi ihan alkuunsa. Varsa on kuitenkin se tavoiteltu lopputulos, ja tyhjän tamman pitäminen on aika masentavaa.”

Klemoloiden kasvatustoiminta poikkeaa monesta muusta siinä mielessä, että heidän kaikki nykyiset tammansa ovat omia kasvatteja, jotka ovat tehneet myös kilpailu-uransa omasta tallista. Tammat ja niiden ominaisuudet ovatkin tuttuja jo sukupolvien ajalta.
”Tammat tunnetaan ja ainakin kuvitellaan ymmärtävämme, millaisia oriita niille kannattaa käyttää. Helpoimmallahan hevosten kasvattamisessa pääsisi, kun ostaisi kantavia tammoja, teettäisi niillä aina varsan tai pari ja vaihtaisi taas tammaa. Tässä mallissa kuitenkin otetaan tavallaan vastuu alusta loppuun, ja onhan se vähän erilaista.”
Maatalousyhtymä Klemolan kasvatustyö on tuottanut hyvää tulosta. Leader-hevosten menesty huomioitiin vuoden 2009 ravigaalassa vuoden kasvattajan palkinnolla.
”Kasvateissa on kolme vai neljä SE-hevosta ja välillä on pärjätty ikäkuokkalähdöissäkin. Mielestäni tämä on ollut jo jalostamista eikä pelkästään kasvattamista”, Ilkka Klemola makustelee.
Hevoskasvatusta on helppo kutsua kestävyyslajiksi. Ilkka Klemola huomauttaa kaiken perustuvan pitkäjänteiseen työntekoon.
”Oltiin aika nuoria, kun Islan myötä tuli se meidän huippuaikakausi. Vaatii aikamoista sinniä, että jatkaa sitä tavallista pusertamista sellaisen jälkeen”, hän painottaa.
”Tosi pitkään sai kuulla sitä, että ette ole saaneet Islan jälkeen saman veroista hevosta. Ei oikein viitsinyt sanoa, että harva Islan tasoista hevosta koskaan saa, tai edes sen tasoisia, millaisia meillä on Islan jälkeenkin ollut. Harvalle osuu kovin monta huippuhevosta, vaikka pitkään tekisikin.”
Ilkka Klemola muistuttaa hevostoiminnankin olevan jatkuvaa oppimista.
”Virheitä on tehty kauheasti, sekä kasvatuksessa että kilpailutoiminnassa. Elämä vaan on sellaista, että eivät asiat mene sillä tavalla kuin ajattelisi, ja jälkiviisaus on kaikkein helpointa. Tärkeintä on, että yrittää ja tekee sen, mitä sillä hetkellä pystyy”, hän korostaa.
”Jokainen hevosharrastaja on arvokas ja jokaista tarvitaan, harrastaa millä lailla tahansa. Se välillä unohtuu, että laji pohjautuu harrastukseen, ja se vaatii tarpeeksi vahvan harrastajapohjan, on kyse sitten itse omistajista, pelaajista, kasvattajista tai valmentajista. Jokainen on tarvittava ratas tässä myllyssä.”