• MT Ravit poikkesi Pihtiputaalla tutustumassa Antti Ojanperän varsoihin

    Antti Ojanperän resepti menestykseen on yksinkertainen: riittävän sukuinen yksilö ja kova työnteko.
    Antti Ojanperä (vas.) esittelee Juha Jokiselle Nemea Katanaa.
    Antti Ojanperä (vas.) esittelee Juha Jokiselle Nemea Katanaa. Kuva: Antti Kotka
    MT Hevoset
    14.3.202112:00
    Jukka Heiskala

    MT Ravien Tulevaisuuden tähdet -sarjan toisessa jaksossa vieraillaan Antti Ojanperän tallilla Pihtiputaalla.

    Ojanperä on niittänyt mainetta ja kunniaa etenkin suomenhevosilla mutta myös lämminverisillä. Menestystä on kertynyt myös T75-raveista.

    Team Ojanperän eli Antti Ojanperän ja Jutta Ihalaisen tallilla valmennetaan tällä hetkellä viittä 3-vuotiasta lämminveristä, joista peräti kolme on syntynyt Ranskassa ja vain yksi Suomessa. 4-vuotiaita suomenhevosia tallissa on kaksi, nuorempia enemmän.

    Nuorten lisäksi talosta löytyy kolme ravikuningasoria: Evartti, Jokivarren Kunkku ja Vitter.

    Entä mikä tekee Ojanperän mielestä varsasta huippuhevosen?

    "Kyllähän se älykkyys on tärkein, sillä pääsee pitkälle."

    Tammoja ei tallissa ole lainkaan. Linjaus on harkittu, sillä oriit ja ruunat pysyvät näin Ojanperän mukaan rauhallisempina.

    Katso myös sarjan ensimmäinen jakso: MT Ravit tutustuu Markku Niemisen nuoriin hevosiin

    Artikkelin aiheet
    Antti Ojanperä
    pihtipudas
    MT Ravit
    ravikuningasori
    suomenhevonen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle