
Saarijärvellä vaikuttava Kimmo Ahola hankki mielenkiintoisen ruunan Norjasta talliinsa. Seitsemänvuotias Gary la Marc juoksi ennätyksensä 11,5a viime elokuussa. Tanskassa syntynyt yhdeksän kertaa urallaan voittanut ruuna myytiin viime marraskuussa TR Auktionin huutokaupassa 100 000 ruotsin kruunun hintaan Norjaan. Yhden tammikuussa juostun startin jälkeen Ahola sai kyselyn ostaa hevonen.
”Sillä oli ollut ongelmia hengityspuolella sen ainoassa Norjan startissa tammikuussa. Tapani Raunio tarjosi hevosta minulle. Onhan se vähän riski ostaa hevonen, jolla on ollut ongelmia. Mutta se on kuitenkin niin mielenkiintoinen hevonen, että ostin sen ongelmista huolimatta”, kertoo Kimmo Ahola.
Gary la Marcin statistiikka on mielenkiintoinen. 36 startista peräti 23 ovat päättyneet kolmen parhaan joukkoon. Valtaosa starteista on Tanskan pienipalkintoisimmista lähdöistä. Näin ollen voittosumma on vain vajaat 40 000 euroa. Kimmo Aholan mukaan ruuna on käytännössä starttivalmis.
”Sillä ei ollut Tanskan aikana lainkaan ongelmia hengityspuolella. Sen puoleen olen toiveikas. Ruuna on tarkoitus ilmoittaa piakkoin starttiin. Olemme toivottavasti viisaampia ensimmäisten starttien jälkeen.”
Aholan valmennettavat ansaitsivat viime vuonna lähes 100 000 euroa palkintorahoja. Loppukaudesta Cool Flame voitti muun muassa neljävuotiaiden oriiden ja ruunien Kasvattajakruunun finaalin. Viisivuotiaaksi kääntynyt ruuna ei ole vielä avannut kauttaan.
”Talvi on mennyt Cool Flamen osalta mallikkaasti. Maalis-huhtikuun vaihteessa olisi tarkoitus avata kausi. Ajellaan ainakin aluksi iltaravilähtöjä. Sen voittosumma on kuitenkin jo lähemmäs 80 000 euroa.”

Viime elokuussa talliin tullut Reima Kuislan Bubble Effe ei ole vielä kilpaillut Aholan valmennuksesta. Yli 200 000 euroa ansainnut ori on jo ehtinyt kahdeksan vuoden ikään.
”Sillä on tosiaan omat haasteensa. Mutta kyllä minulla on toiveissa päästä kokeilemaan kilpailemista sillä kevään aikana.”
Pääosa Aholan valmennettavista on aina ollut lämminverisiä. Suomenhevosista Winetto menestyi Aholan valmennuksesta kuitenkin mainiosti parin viime kauden aikana voittaen yhteensä yhdeksän kertaa. 10 vuotias ruuna on kuitenkin poistunut Aholan valmennuslistalta.
”Se meni kotiin kuukaudeksi lataamaan akkuja. Ei sen dramaattisempaa. Tulee sitten takaisin tähän meille.”