• Maarianhaminan ravikausi huipentuu tänään 11 ponilähtöön – ravirata katsoo lisenssimarkkinaan toiveikkaana

    Suomen pelimarkkinoiden siirtyminen lisenssimarkkinan piiriin ei aiheuttane Ahvenanmaan ravitoiminnalle suuria muutoksia. Maarianhaminan raviradan vetäjä Amanda Söderström toivoo kuitenkin kiinnostuksen saarimaakunnan raveja kohtaan kasvavan uuden peliyhtiön myötä.
    Tilaajalle
    Maarianhaminan raviradalla panostetaan laajamittaisesti ravikoulu- ja poniravitoimintaan.
    Maarianhaminan raviradalla panostetaan laajamittaisesti ravikoulu- ja poniravitoimintaan. Kuva: Bea Forssten
    MT Hevoset|Ravit
    29.8.202611:53
    Kaj Närhinen

    Maarianhaminan ravikausi päättyy lauantai-iltana ajettaviin poniraveihin. Ahvenanmaan ravikausi sisälsi kolme totoravi- ja yhtä monta poniravipäivää. Saarimaakunnan raviradan vetäjä Amanda Söderström on suhteellisen tyytyväinen kuluvan kauden saldoon.

    ”Kun emme saa taloudellista tukea Ruotsista tai Suomesta ravien järjestämiseen, on kolme totoravipäivää maksimimäärä meille taloudellisesti. Mielelläänhän me ajaisimme jonkin ravipäivän lisääkin”, Amanda Söderström kertoo.

    Amanda Söderström toimii Maarianhaminan raviradan vetäjänä.
    Amanda Söderström toimii Maarianhaminan raviradan vetäjänä. Kuva: Andreas Söderström

    Amanda Söderström arvioi ensi ravikauden kulkevan melko samoilla suuntaviivoilla kun tämän vuoden. Ainoa muutos tullee olemaan ravipäivien jakaminen pidemmälle aikavälille.

    ”Tänä vuonna ajoimme kaikki kolme ravipäivää kesäkuun puolesta välistä heinäkuun alkuun mennessä. Ensi vuonna emme aja heinäkuussa kaksipäiväisenä raveja. Vaan yksi päivistä siirrettäneen elokuulle. Saadaan kaudesta vähän pidempi.”

    Suomen rahapelimarkkinoiden siirtyminen lisenssimarkkinoihin ensi vuoden heinäkuun alusta ei aiheuttane muutoksia Maarianhaminan ravien järjestämiseen. Amanda Söderström toivoo kuitenkin pelivaihtojen kasvavan uuden Hippoksen ja ATG:n peliyhtiön kautta.

    Maarianhaminan raviradalla kilpailijoille on tarjolla moderni vierastalli.
    Maarianhaminan raviradalla kilpailijoille on tarjolla moderni vierastalli. Kuva: Bea Forssten

    ”Vaikka meillä on oma peliyhtiömme PAF, niin pelaaminen raveihimme tapahtuu ATG:n kautta. Toivon, että saadaan manner-Suomesta uuden peliyhtiön avulla lisää totovaihtoa. Raviratamme saa kuitenkin pienen korvauksen vaihdosta. Ainakaan tällä hetkellä lisenssimarkkinaan siirtymisen ei pitäisi aiheuttaa meille muutoksia.”

    Maarianhaminan ravirata on panostanut viime vuosina voimakkaasti ravikoulun kehittämiseen ja poniraviurheiluun. Lauantai-iltana ajetaan yhteensä 11 ponilähtöä. Osallistujia on sekä manner-Suomesta että Ruotsista ahvenanmaalaisten ponivaljakoiden ohella.

    ”Vähän enemmän olisimme toivoneet poneja mukaan. Mutta sekä Suomessa että Ruotsissa oli päällekkäisiä poniraveja tänä viikonloppuna. Ollaan tyytyväisiä, että lapset pääsevät ajamaan useammassa lähdössä kilpaa.”

    Poniravikoulutoiminnan kautta Maarianhaminan ravirata toivoo saavansa uusia harrastajia hevostenkin pariin.

    ”Meillä taitaa olla jo tällä hetkellä enemmän poniraviharrastajia kun ravihevosten kanssa toimivia ihmisiä. Toivotaan useamman ponikuskin siirtyvän aikanaan hevosten pariin. Meidän on pakko rakentaa uutta pohjaa ahvenanmaalaiselle raviurheilulle.”

    Mats Havulehto (vas.), Elina Miettunen, Ann-Kristin Nyberg ja Emil Havulehto Pomona II:n Minielitloppetin voiton jälkeen toukokuussa 2018.
    Mats Havulehto (vas.), Elina Miettunen, Ann-Kristin Nyberg ja Emil Havulehto Pomona II:n Minielitloppetin voiton jälkeen toukokuussa 2018. Kuva: Anu Leppänen

    Amanda Söderström osallistuu omalta osaltaan Ahvenanmaan raviurheilun kehittämiseen. Hän hankki yhdessä tyttärensä Ellen Erikssonin kanssa mielenkiintoisen shetlanninponivarsan. Viime vuonna syntyneen The Big Redin emä on aikansa huipputamma Pomona II.

    Menestysamman esikoisvarsa Peter the Great on voittanut tähän mennessä kaikki uransa 16 starttia.

    Äiti suhtautuu lämmöllä tyttärensä poniharrastukseen. ”Ellen käy ravikoulun kursseilla innokkaasti. Pianhan hän saa suorittaa ajoluvan iän puolesta. Toivotaan varsasta tulevan miellyttävä harrastuskaveri Ellenille. Se on tärkeintä. Kyseessä on kuitenkin lasten harrastus.”

    Vaikka perheessä on siirrytty poniraviaikaan, löytyy kotitallista myös ravihevosia. Söderströmin kolmevuotias Cocciuto A.J. (Mister J.P.) on mukana ennen poniraveja ajettavassa koelähdössä.

    ”Ravit ovat perheen yhteinen juttu, ja yritetään ehtiä valmentaa yhdessä puolison kanssa yhtä starttihevosta työ- ja perhearjen keskellä”, Amanda Söderström naurahtaa.

    Lisää aiheesta
    • Thilia Wahlsberg on paraikaa suorittamassa C-ajolupaa Vermossa. Kurssin aikana hän asuu Ann-Christin Nybergin luona. Kuvassa nuori poniohjastaja Pomona II:n ja sen tämän vuotisen tammavarsan kanssa.

      Ravit | Ravikoulu lumosi Thilia Wahlsbergin kerralla

    • Adele Kalenius on käynyt kuluvalla kaudella useamman kerran kilpailemassa Ruotsin poniraveissa. Kulkeminen Ahvenanmaalta Ruotsiin käy melko vaivattomasti.

      Ravit | Adele Kalenius muutti Lapinjärveltä vetämään Maarianhaminan ravikoulua – ”Ei tällaista mahdollisuutta voinut jättää käyttämättä”

    • Pomona II ja esikoisvarsa nauttivat kesäisestä laitumesta.

      Ravit | Pomona II sai esikoisvarsansa

    Artikkelin aiheet
    raviurheilu
    poniravi
    Maarianhamina
    Ahvenanmaa
    lisenssimarkkina
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle