

SOLVALLA. Näyttävän loppukirin rykäissyt Atupem koki niukan tappion V75-finaalissa, mutta jäi vain kymmenyksen täyden matkan Suomen ennätyksestä.
Niukat tappiot ovat aina kirveleviä, mutta Antti Tupamäen ajama Atupem saa joka tapauksessa täydet pisteet suorituksestaan. Se lähti V75-finaalilähdössä ensin kolmannesta ulkoa selässä kolmannelle radalle, joutui sitten heittämään loppukaarteessa neljännelle radalle ja rykäisi hurjalla kirillä aivan keulassa juosseen Volnik Du Krasin rinnalle. Tuomaristo tutki maalin jälkeen Volnik Du Krasin askellusta, mutta juoksu hyväksyttiin ja marginaalit olivat tällä kertaa sen puolella. Alessandro Gocciadoro ajoi nelivuotiaalla jo Elitloppet-viikonlopun neljännen voittonsa.
Atupemin tulos 11,3/2140a jää vain kymmenyksen Shadow Woodlandin Suomen ennätyksestä, mikä kertoo sekin suorituksen kovuudesta. Myös Yhdysvalloissa syntynyt Victory Bonsai on painellut 11,2-ajan Suomessa.
"Se joutui vähän väistämään sinne neljännelle radalle viimeisessä kurvissa, se maksoi liikaa", omistaja-valmentaja Antero Tupamäki harmitteli. "Atupem jäi viisitoista metriä loppusuoran alussa, mutta sitten pikkuori löi korvat luimuun ja lähti kulkemaan. Katsotaan Suur-Hollola-ajoa, ehkä se on tänä vuonna liian kova tehtävä kuitenkin vielä. Nyt se puhalsi ensimmäistä kertaa lähdön jälkeen, varmaan helteen takia."
Ohjastaja Antti Tupamäki otti niukan tappion tyylilleen uskollisena tyynesti.
"Atupem on hieno hevonen ajaa, se tekee työtä käskettyä. Pikkuisen kun vihjaat, että nyt lähdetään, niin se kyllä lähtee. Tuollaisessa lähdössä kakkossijakin oli huippusuoritus ja tavallaan viikonloppu on jo pelastettu, kun tällainen tuli", Antti kuittasi.
Sunnuntaina Elitkampenissa juoksevan Polaran matka Ruotsiin yhdessä Atupemin kanssa on sujunut hyvin. Hevoset saapuivat perjantaina aamupäivästä Sisu-talleille, missä sekä Polaralla että Atupemilla ajettiin kevyesti. Polaran kyydissä oli osaomistaja Janne Tiaisen isä Tarmo Tiainen.
"Tarmo sillä ajoi kököt housussa ja huusi Anterolle, että älä vaan aja rinnalle", Antti nauroi. "Kaikki on tähän mennessä hyvin ja varmaan tänä iltana vielä ajetaan kevyesti. Toivottavasti Polaran juoksu onnistuisi huomenna."
Suomalaisponien komeasta neloisvoitosta voi lukea täällä.



