Matkaratsastus vaatii kestävyyttä sekä hevoselta että ratsastajalta. Kuva: Emma Taskinen
Linda Lampiselle nuorten ratsastajien PM-pronssi matkaratsastuksessa
Linda Lampisen ratsu oli 12-vuotias arabiruuna Abduhl, joka on tehnyt aiemman uransa laukkaradoilla. Suomessa ja Jämsänkoskella Abduhl on asunut jo viisi vuotta, mutta tie matkakilpailuihin on ollut pitkä.Tilaajalle
Linda Lampinen taustajoukkoineen on saanut rakennettua hyvän yhteyden aiemmin pelokkaaseen ja osaamattomaan Abduhliin. Kuva: Tanja LampinenPohjoismaiden ja Baltian mestaruudet kilpailtiin viime lauantaina Lemvigissä, Tanskassa 101 kilometrin matkalla. Suomalaisratsukko tuli maaliin ajassa 07:03:54, ja keskinopeus oli 14,30 kilometriä tunnissa. Pohjoismaiden mestaruuden voitti Tanskan Emilie Hannecke Jensen ratsullaan WW Shazam OX. Luokassa oli seitsemän lähtijää.
18-vuotias Linda Lampinen oli tyytyväinen pronssiin. Kultatoiveet hän päätti unohtaa jo kilpailun alkuvaiheessa.
”Ensimmäisen lenkin jälkeen hevonen ei tuntunut riittävän hyvältä siihen, että sillä olisi kannattanut lähteä ratsastamaan kullasta”, kotimatkallaan laivasta viestitse kysymyksiin vastannut Lampinen kertoo.
Linda Lampisen äiti Tanja Lampinen on tehnyt uran kansainvälisen tason matkaratsastajana ja isänäiti eli Linda Lampisen mummeli Ritva Lampinen on lajin tärkeä uranuurtaja, joka ratsasti aikanaan matkaratsastuksen ensimmäisissä MM-kilpailuissa Tukholmassa vuonna 1990 ratsunaan suomenhevonen Uusi-Helinä. Kilpailijana Linda on perheen voitontahtoisin.
”Mummeli on hyvä tyyppi, ja arvostettu etenkin matkaratsastuksen parissa. Kilpailijoina olemme aika erilaisia, mummelin tyyliin on kuulunut varmistella hyvää ja hyväksyttyä suoritusta aika usein, kun taas minä usein otan pientä riskiä voitontahtoisena. Tästä saan joskus kuulla niin mummelilta kuin myös äidiltä. Mielestäni olen kuitenkin löytänyt ratsastettujen kilometrien aikana sopivan tyylin itselleni ja hevosilleni”, Lampinen kertoo.
Ensimmäiset matkakilpailunsa hän ratsasti kuusivuotiaana Jämsän Morvassa sen vuoden PM-kilpailuiden yhteydessä. Matka oli kuusi kilometriä, ratsu oli pieni shetlanninponi ja taluttaja varmisti oikean suunnan ja vauhdin.
Lampinen kuitenkin paljastaa, että ei itse asiassa ole ehkä koskaan ollut varsinainen hevoshullu.
”Ollessani pieni äidillä oli epäilyksiä, tuleeko minusta koskaan isomman tason kilparatsastajaa. Kilpailumentaliteetti on iän myötä kasvanut, ja kohdallani treenejä motivoi kilpaileminen”, Lampinen kertoo.
Nykyään Lampisella on kaksi matkaratsastushevosta: täysiveriset arabialaiset La Esperanza ja Abduhl. Lisäksi hän kilpailee esteillä ja koulussa suomenhevosella Koto Jytky. Myös kenttäratsastus on kuulunut Lampisen lajikirjoon. Näiden lisäksi kotitallissa on kasvamassa lupaavia varsoja moniinkin lajeihin.
”Kaikille hevosille kuuluu tällä hetkellä ihan hyvää, ja ne ovat hyvässä kunnossa. Viime kauden ykkösheppa La Esperanza ottaa tämän kauden rauhallisemmin, koska sillä kaikki tarvittavat kvaalit arvokisoja varten on olemassa.”
PM-mitaliratsu Abduhl on Puolassa syntynyt täysiverinen arabi, joka on tuotu Ruotsiin laukkaratsuksi. Sieltä se tuli Lampisten talliin viisi vuotta sitten. Hevonen on vaatinut paljon työtä ja ymmärrystä.
”Abbe (Abduhl) oli todella pelokas ja osaamaton meille tullessaan. Sillä on muistoja laukkaradoilta, missä käsittely ja ratsastus on ollut todennäköisesti kovakouraista. Esimerkiksi ylhäältä tuleva liike voi olla edelleen sille paha. Olemme kuitenkin saaneet sitä koulutettua eteenpäin, ja siitä on tullut oikein mukava. Sen ehdoton erityisyys ja vahvuus kilpahevosena on sen nopeus, joka juontaa juurensa laukkaradoilta”, Lampinen kertoo.
Matkaratsastus eroaa muista lajeista ennen muuta suorituksen pituuden takia. Pitkille matkoille lähdetään aamulla ani varhain ja suoritukseen saattaa kulua koko päivä.
”Siinä ehtii korjata, mutta tietysti myös mokata aika monta asiaa epähuomiossa. On siis tärkeää, että keskittyminen pysyy hevosessa ja suorituksessa, vaikka päivä on pitkä.”
Kun perheessä on kolmea sukupolvea matkaratsastajia, ovat jututkin sen mukaiset. Kun Linda aloitteli pitkiä kansainvälisiä kilpailuitaan muutama vuosi sitten, alettiin perheessä leikkisästi jaotella ratsastajat matkojen mukaan.
”Rautapersekerhoon pääsee, kun ratsastaa 100 kilometriä, teräsperse tulee, kun ratsastaa 120 kilometriä ja panssariperse on, kun on ratsastanut 160 kilometriä”, itsensä jo teräsperseeksi ratsastanut Lampinen hymyilee.
Hän toteaa, että ei takapuoli silti ole lajissa kovin suuressa roolissa.
”Mutta on kai sekin jonkinlainen kestävyyden mittari”, hän täsmentää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
