• Parvelan Retun lähtöpaikka laskee odotuksia PM-lähdössä – Siirin Valtsu voi aloittaa siitoksessa ensi kaudella

    "Väkisinhän tuolta joutuu ajamaan kolmatta rataa pitkin viimeisellä kierroksella, jos meinaa ehtiä kärkikamppailuun."
    Parvelan Retu hurjasteli Teivossa omaksi ennätyksekseen ja rataennätykseksi kilometriajan 1.20,1 1 600 metrin ryhmäajossa. Lauantaina ori tavoittelee Pohjoismaiden mestaruutta.
    Parvelan Retu hurjasteli Teivossa omaksi ennätyksekseen ja rataennätykseksi kilometriajan 1.20,1 1 600 metrin ryhmäajossa. Lauantaina ori tavoittelee Pohjoismaiden mestaruutta. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset
    7.10.202116:00
    Kaj Närhinen

    Parvelan Retu viimeisteli voitokkaasti Turun PM-kisaa varten lauantaina Teivossa. Kuusivuotias ori palasi kuukauden tauolta oivassa vireessä ja voitti Erilo-juoksun uudella mailin ennätyksellään 1.20,1a.

    ”Ori teki oikein hyvän esityksen lauantaina. Ajettiin tarkoituksella Teivossa, että saamme startin alle ennen PM-lähtöä", valmentaja Petri Laine kertoo.

    Yhtä tyytyväinen kuin suojattinsa vireeseen ei Laine ole lähtörataan 12. Takarivin uloimmalta lähtöradalta Hannu Torvisen ohjastettava on hieman muiden armoilla.

    "Jonkunhan tuoltakin on ajettava, nyt tuo rata tuli meille. En vaan halua nuoreen oriin joutuvan liian koville. Väkisinhän tuolta joutuu ajamaan kolmatta rataa pitkin viimeisellä kierroksella, jos meinaa ehtiä kärkikamppailuun”, pohtii Petri Laine.

    Valmentaja olisi tyytyväinen Parvelan Retun ollessa mitalisijoilla lauantaina. Sen suurempia varustemuutoksia ei tehdä. Etukäteen Laine suunnitteli laittavansa sellaiset vetohuput, jotka vedettäessä aukaisivat korvat kokonaan.

    ”Huonolta lähtöpaikalta taidamme jättää pumpulit kuitenkin korviin ja vedämme pelkät huput. Vetohuput ovat antaneet tietyn vaikutuksen niissä starteissa, kun ne ovat vedetty. Perusrehellinen hevonenhan Retu on, joten järisyttävää vaikutusta ei näillä virityksillä vaikuta olevan."

    Kauden jatko Turun jälkeen on auki Petri Laineen tähtihevosen osalta.

    "Mennään startti kerrallaan. Avoimet lähdöt ovat väkisinkin kovatasoisia. Jos ori tuntuu hyvälle, miksei voisi vielä ajaa jonkin startin Turun jälkeen."

    Tallikaveri Siirin Valtsu hylättiin viime lauantain suomenhevosten Kriteriumissa. Valmentaja ei ota kuitenkaan epäonnistumista turhan raskaasti.

    "Se on nuori hevonen, ja välillä tulee epäonnistumisia. Kunhan saadaan ensi talvi treenata täysipainoisesti, luulen sen kehittyvän melko hyvin viisivuotiskaudelle. Satakunta-ajon karsinnat ja toivottavasti finaali ovat vielä ohjelmassa. Varsakunkku on pohdinnan alla."

    Parvelan Retu oli 119 tammallaan suosituin suomenhevosori. Mahdollisuus täyteen 120 tamman kiintiöön oli olemassa.

    "Viimeisen paikan varanneella tammalla tuli ongelmia kiimojen kanssa. Se meni sen verran myöhäiseksi, ettei enää aloitettu uuden tamman kanssa siemennyshommia. Kiitokset tammanomistajille luottamuksesta. Tosi paljon hienoja tammoja Retu on saanut astua ensimmäisillä kausilla."

    Petri Laine rakennutti siittolatilat kotipaikallensa täksi astutuskaudeksi. Ensi vuonna Laineella voi hyvinkin olla kaksi siitosoria astumassa. Siirin Valtsua (i. Vaellus) on jo nyt nelivuotiaana kyselty siitoskäyttöön.

    ”Kantakirjaamme sen kevättalven näyttelyssä. Se on erisukuinen verrattuna Parvelan Retuun (i. Liising). Tosi hienoluonteinen ori, ja todennäköisesti kokeilemme sitäkin siitoksessa ensi kaudella."

    Artikkelin aiheet
    Parvelan Retu
    Siirin Valtsu
    ravit
    Petri Laine
    Turku
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle