
Haimoossa sijaitseva hevostila harjoitusratoineen ja siittolarakennuksineen oli ensin myynnissä sunnuntai-iltana yhtenä kokonaisuutena. Huutokauppa meni kiinni 406000 eurossa, mutta myyvä osapuoli ei hyväksynyt kauppaa. Maanantaina Haimoonraitin tila oli myynnissä kolmena eri tilana, isompana 42 hehtaarin yksikkönä ja kahtena pienempänä kiinteistönä.
Niistä saatiin maanantain tavalla kolmena kappaleena hieman suurempi "saalis", vaikka myynti kummeksutti ostajakandidaatteja, sillä harjoitusradan yksi kaarre kuului eri tilaan. Lopputulos oli kuitenkin edelleen sama: ei kauppoja.
"Hintataso oli pettymys", Ulosottolaitoksen Etelä-Suomen Lohjan toimipisteen kihlakunnanvouti Juha Penttilä myöntää.
"Tilan vaiheet ovat viime aikoinakin saaneet julkisuutta, mutta tämä ei nyt auttanut meitä toivottuun tulokseen. Tilaa myydään tietenkin edelleen, mutta ei ehkä tässä samassa huutokaupat.com -paikassa. Välittäjän ottaminen on harkinnassa."
Haimoon tila hankittiin ja tuli kuuluisaksi Blue White Trottersin suuruuden aikana -80-luvulla. Monet Pekka Korven valmentamat suuruudet Friendly Facesta (Speedy Somolli) ja Glenn Kosmoksesta (Speedy Crown) alkaen asuivat Haimoossa, mistä tekivät parhaimmillaan maailmanvalloitusta. Samoin niiden ja monen muun siitosorityöt tapahtuivat siellä. Myöhemmin tilalla on ollut useita omistajia.