
Jos jotain taistelua nähtiin, se tapahtui ensimmäisellä varttimaililla eli 402-metrisellä. Uuden-Seelannin lahja USA:n ja maailman kärryurheilulle, mestariohjastaja Dexter Dunn sai ajaa ohjastamallaan tammalla Jiggy Jog S:llä (Walner) ensi metrit tosissaan. Lopulta keula irtosi suosiolla, kun juoksupaikat saatiin jaettua, ja loppu Yonker International Trotissa 2024 taistelussa puolen miljoonan dollarin ykköspalkinnosta kansainvälisessä seurassa oli suosikin paraatia.
Ruotsalaishevosten ja muun Euroopan joukkueen oletettiin tarjoavan suosikille vastusta, mutta laukat ja joukkojen kesyys olivat omiaan pönkittämään Åke Svanstedtin USA:ssa valmentaman supertamman ylivoimaa. Se ravasi Pohjois-Amerikassa melko poikkeuksellisella 2 011 metrin eli mailin ja yhden varttimailin matkalla kilometriajan 12,1.
Kakkoseksi kiri takarivistä startannut Periculum (Muscle Hill) Scott Zeronin kannustamana ja paras Euroopasta saapunut hevonen oli lähdön vähiten ansainnut Ideal San Leandro (Timoko), 6, Rikhard Westerinkin tallista. Björn Goop kannusti ruunan kolmanneksi. Kisan ennätys on Twister Bi:n (Varenne) juoksema 10,6. Viime vuonnahan kilpailussa nähtiin Suomen kauden ykkösravuri Hierro Boko (From Above), joka oli kuudes Hannu Korven ohjastamana.
Tämän vuoden kisa oli toisaalta ruotsalaisille pettymys, kun Hail Mary (Gooogoo Gaagaa) taipui juostuaan kirikierroksen toisella ilman vetoapua, Castor The Star (Maharajah) laukkasi ja tanskalaisomistuksessa kilpaileva Johan Untersteinerin ajokki Get A Wish (Wishing Stone) ei liioin ollut rytmissä. Toisaalta Jiggy Jog on syntynyt Ruotsissa ja Periculumin omistaja Brixton Medical AB on Ruotsista, kuten molempien valmentajat Svanstedt ja Marcus Melander.
Jiggy Jog, 5, on tämän hetken maailman ykkösravureita ja paras Pohjois-Amerikassa kilpaileva täysikäinen ravihevonen. Sen ansiot ovat jo yli 25 miljoonaa kruunua, ja tamma kilpailee tappiottomana 2024 viiden startin jälkeen. Koko ura käsittää 36 starttia totosijoin 19-10-2 ja ennätyksen 08,4. Mielenkiintoista nähdä, saapuuko Jiggy Jog ensi kaudella Eurooppaan kilpailemaan.