• Työministeriön selvitys ilotulitteiden haitoista unohtaa eläimet – ilotulitteiden kuluttajamyynnille ei ehdoteta kieltoa

    Ilotulitteiden haittaselvityksessä ei ole perehdytty eläimille aiheutuvaan kärsimykseen, vaikka eläinalan toimijat ovat pitäneet asiaa pinnalla ja perustelleet lausuntojaan tieteellisillä tutkimuksilla.
    Tilaajalle
    Vuosittain Suomessa myydään ilotulitteita noin 20 miljoonalla eurolla. Suurin osa täällä myytävistä ilotulitteista valmistetaan Kiinassa.
    Vuosittain Suomessa myydään ilotulitteita noin 20 miljoonalla eurolla. Suurin osa täällä myytävistä ilotulitteista valmistetaan Kiinassa. Kuva: Markku Vuorikari
    MT Hevoset|Hevoset
    19.11.202315:00
    Kati Susi

    Noin vuosi sitten eduskunnan talousvaliokunta hylkäsi ilotulitteiden kuluttajamyynnin kieltämistä vaatineen ”Rajat räiskeelle” -kansalaisaloitteen, mutta antoi työ- ja elinkeinoministeriölle (TEM) tehtäväksi kattavasti selvittää ilotulitteiden haittoja ja mahdollisuuksia niiden vähentämiseen.

    Nyt TEM on saanut valmiiksi ilotuliteselvityksen luonnoksen. Selvitysluonnoksesta järjestettiin aiemmin verkossa avoin otakantaa-kysely. Syksyn aikana luonnokseen on pyydetty sidosryhmiltä lausuntoja, joita yhä voi toimittaa. Ministeriö järjesti kuluneella viikolla kuulemistilaisuuden, jossa luonnoksen ehdotuksia esiteltiin ja niistä keskusteltiin.

    ”Eläinten hyvinvointilain mukaan eläimelle ei saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä, jota ilotulitehaitat väistämättä aiheuttavat. Ilotulituksista kärsivät todennäköisesti kaikki eläinryhmät, mutta ainakin seura-, harrastus-, tuotanto- ja luonnoneläimet”, SEY Suomen eläinsuojelun viestintäasiantuntija Annukka Seppävuori totesi kuulemistilaisuudessa.

    SEY, Helsingin eläinsuojeluyhdistys, Eläinten hyvinvointikeskus ja maa- ja metsätalousministeriön alainen seura- ja harraste-eläinten neuvottelukunta ovat TEM:lle antamissaan lausunnoissa perustelleet ilotulitteiden kuluttajakäytön rajoittamistarpeita tutkimustietoon perustuen.

    ”Tutkimuksen mukaan 80 prosenttia hevosista on ollut hermostuneita ilotulituksen aikana, ja 25 prosenttia hevosista on saanut vammoja ilotulitusten yhteydessä. Pakoeläimenä hevonen voi ulkona olleessaan juosta aitojen läpi ja aiheuttaa vaaraa myös ympäristössään”, todetaan Eläinten hyvinvointikeskuksen (EHK) lokakuussa TEM:lle antamassa lausunnossa.

    Tutkimukset koirien ja hevosten ääniarkuudesta kertovat, että pelkoreaktio voi jatkua pitkään ja vaikeutua iän myötä.

    Tutkimukset koirien ja hevosten ääniarkuudesta kertovat, että pelkoreaktio voi jatkua pitkään ja vaikeutua iän myötä.

    ”Ilotulitteiden käyttöä tulisi harkita erityisesti kuluttajakäytössä ja rajata käyttö vain tilanteisiin ja paikkoihin, joissa eläinten hyvinvointi ei vaarannu”, EHK:n lausunnossa esitetään.

    Esimerkiksi elokuun viimeisenä lauantaina pidettävät venetsialaiset ovat levinneet ruotsinkielisen Pohjanmaan rannikoilta laajalti muuallekin maahan ja ilotulitteita ammutaan haja-asutusalueilla järvien rannoilla eläinten laidunkauden vielä ollessa täydessä vauhdissa. EHK mainitsee esimerkkinä, miten Pohjois-Pohjanmaalla Siikajoella rantalaitumilla laiduntaneet lampaat joutuivat paniikkiin elokuussa 2022 pidetyn venetsialaisjuhlan ilotulituksen vuoksi. Useat lampaat loukkaantuivat ja osa niistä kuoli.

    Useissa TEM:lle annetuissa lausunnoissa ja myös kuulemistilaisuudessa on todettu, että myös ympäristönsuojelullisista syistä ilotulittamisesta tulisi luopua.

    Useissa TEM:lle annetuissa lausunnoissa ja myös kuulemistilaisuudessa on todettu, että myös ympäristönsuojelullisista syistä ilotulittamisesta tulisi luopua.

    Tekemässään selvityksessä TEM on kuitenkin päätynyt talousvaliokunnan kanssa samoille linjoille. Ilotulitteiden kuluttajamyyntiä ja -käyttöä ei ole sen mielestä syytä kieltää, sillä ministeriön näkemyksen mukaan kemikaaliturvallisuuslaissa ja sen asetuksissa on jo kuluttajakäytön turvallisuutta parantavia rajoituksia.

    TEM:n mainitsemia rajoituksia ovat suojalasipakko, ilotulitteiden rajattu myynti- ja käyttöaika sekä pyroteknisiä tuotteita koskevat säännökset koko EU:n alueella.

    Rajoituksilla on ministeriön mukaan ollut jonkin verran vaikutusta ilotulitteista johtuvien tapaturmien vähenemiseen. Rakettien aiheuttamien tulipalojen määrään rajoitukset eivät ole tuoneet muutosta.

    Ilotulituksista koituvien häiriöiden vähentämiseksi TEM:n selvitysluonnoksessa esitetään rajoituksia ilotulitteiden käytölle rakennusten lähistöllä. Näillä rajoituksilla pyritään vähentämään tulipalojen vaaraa. TEM:n selvityksen mukaan ilotulitteista aiheutuvia tulipaloja ja rakennuspaloja on edelleen runsaasti.

    Ehdotuksessa annettaisiin poliisille ja pelastusviranomaisille paikallisesti mahdollisuus rajoittaa tai kieltää häiriön perusteella ilotulitteiden käyttö esimerkiksi eläinten tai eläinsuojien lähistöllä. Ylätasolla päätöksiä tämänkaltaisista rajoituksista ei kuitenkaan luonnoksessa esitetä, vaan rajoitukset jäisivät alueellisten poliisi- ja pelastuslaitosten harkinnanvaraisiksi päätöksiksi.

    Ilotulitteista ihmisille aiheutuneista vammoista on tilastoja pitkältä ajalta. Ilotulitusten ihmisille ja eläimille aiheuttamaa meluhaittaa ja eläimille koituneita vaaratilanteita ja onnettomuuksia ei TEM:n luonnoksessa ole puuttuvan tilastoinnin vuoksi selvitetty mitenkään.

    Ilotulitusten ihmisille ja eläimille aiheuttamaa meluhaittaa ja eläimille koituneita vaaratilanteita ja onnettomuuksia ei TEM:n luonnoksessa ole puuttuvan tilastoinnin vuoksi selvitetty mitenkään.

    Kemikaaliturvallisuuslain mukaan kuluttajille ei saa luovuttaa ilotulitteita, jotka aiheuttavat kovan äänen vaikutuksesta häiriötä ihmisten tai eläinten viihtyvyydelle. TEM:n selvityksessä todetaan, että kemikaaliturvallisuuslaissa ei ole otettu huomioon meluhaittoja ja muita ilotulitteista aiheutuvia häiriöitä.

    TEM:lle annetun selvitystyön tavoitteeksi asetettiin ilotulitehaittojen vähentäminen. valmistelussa työ- ja elinkeinoministeriö viittaa kemikaaliturvallisuuslakiin, jolla on pantu täytäntöön EU:n pyrotekniikkadirektiivi. Johtava asiantuntija Tarja Virkkunen TEM:stä toteaa, että näillä määrätään ilotulitteiden desibelirajoista ja kansallisesta liikkumavarasta kuluttajatuotteiden rajoittamiseen.

    Virkkunen toteaa sähköpostissaan seuraavaa:

    ”Luokan F2 ja F3 ilotulitteilla desibeliraja on 120 desibeliä pyrotekniikkadirektiivin mukaan. Pyrotekniikkadirektiivissä ei mainita suoraan melun perusteella mahdollisuutta asettaa kansallisia rajoitteita. Tuotteiden desibelien rajoittaminen vaatisi näin ollen myös mahdollista EU-lainsäädännön muutosta.”

    Virkkusen mukaan selvityksen ehdotuksissa on kiinnitetty huomiota ilotulituksista koituviin häiriöihin ja meluun.

    ”Selvityksessä on pohdittu häiriöiden ja melun perusteella viranomaisten antamia alueellisia rajoituksia, joita voisi hyödyntää esimerkiksi eläinsuojien ja laidunten lähistöllä. TEM jatkaa selvityksen valmistelua kuulemisessa esitettyjen huomioiden pohjalta.”

    Tämän vuoden tammikuussa TEM:n hallitusneuvos Mikko Holm totesi Ylen haastattelussa, että EU:n sääntely antaa mahdollisuuden rajoittaa ilotulitteiden myyntiä. Holm kuitenkin korosti, että kyse on laillisesta elinkeinosta, jonka rajoittaminen tai kieltäminen on tarkan punninnan paikka.

    Vuosittain Suomessa myydään ilotulitteita noin 20 miljoonalla eurolla. Suurin osa täällä myytävistä ilotulitteista valmistetaan Kiinassa.

    TEM ottaa yhä vastaan kirjallisia lausuntoja ilotulitteiden haittaselvitysluonnokseen. Esitystä ei ole julkaistu ministeriön verkkosivuilla, mutta asiakirjajulkisuuteen perustuen sen saa pyytämällä TEM:n kirjaamosta.

    Lisää aiheesta
    • Hevostalleilla varaudutaan uuteenvuoteen ottamalla hevoset jo iltapäivällä sisään. Toisaalta varsinkin pihatossa hevoset saattavat myös seurata uuttavuotta rauhassa, kunhan tulitteet suuntautuvat niistä riittävän kauas.

      Hevosille uusivuosi voi olla rauhallinen tai painajainen – "Pitää tarkistaa, onko karsinoissa purut seinillä"

    • Kuvan loukkaantunut uuhi kulkee kolmella jalalla. Tämä joudutaan siirtämään monen muun ohella sisäruokintaan, jotta vammoilla olisi mahdollisuus parantua.

      Eläimet ja kasvit | 160 uuhen lauma vauhkoontui lauantaiyönä ilotulitusnäytöksestä, josta ei oltu ilmoitettu lammastilalle — useita eläimiä loukkaantui

    • Ilotulitteista aiheutuu vuosittain silmävammoja. Lisäksi niiden roskat jäävät helposti keräämättä.

      Hyvinvointi | Ilotulitteita räjäyttelevän kannattaisi ajatella pommituksia paenneita ukrainalaisia, toivoo professori – huomauttaa myös ristiriidasta lasten liikunnan ja rakettien myynnin välillä

    • Ori- ja ruunahevosilla on luonnostaan kova tarve leikkiä ja nyppiä kaveria hampaillaan.

      Heinä toimii hevoselle uudenvuodenaattonakin kuin rauhoittavat – "Ilotulituksen keskellä hevosilla on käytännössä loputon laiduntamismahdollisuus pihatoissaan"

    • Talousvaliokunnan puheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen (kok.) pahoittelee koronakiireisiin vedoten Rajat räiskeelle -kansalaisaloitteen hidasta käsittelyä.

      "Pahoittelen, että tilanne on tämä" – Sanni Grahn-Laasonen kommentoi Rajat räiskeelle -kansalaisaloitteen jumiutumista

    • Ann Winter kasvattaa islanninhevosia Islannin lounaisnurkassa. Aktiiviset tulivuoret Hekla ja Eyjafjallajökull näkyvät tilalle.

      Uudenvuoden raketit riesa hevostiloille myös Islannissa – "ja täällä paukutellaan myös loppiaisena"

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle