• Toto75-vihje: Kevät koittaa ja huippuravurit tulevat

    Viikon Toto75-kierroksen lähtölistoja tutkiessa huomaa kevään jo keikkuen tulevan ja sen myötä huippuravurien palailevan baanoille. Teivon tasokkaan ravipäivän kohokohtia ovat suurkisat Mauri Tuurnan ajo ja Teivo GP sekä suurenmoinen Kultadivisioona.
    Tapio Mäki-Tulokas tuo Teivoon Chief Orlandon, joka palaa talvitauolta. Ori juoksee ensimmäistä kertaa hokeilla kilpaa.
    Tapio Mäki-Tulokas tuo Teivoon Chief Orlandon, joka palaa talvitauolta. Ori juoksee ensimmäistä kertaa hokeilla kilpaa. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    15.3.201920:52
    Antti Pylkkänen

    Mauri Tuurnan ajossa kohtaavat 6-vuotiaat suomenhevoset. Poikahevosia painaa 20 metrin pakki, mutta silti voittaja löytynee duosta Herra Heinämies-Larsman.

    Myös kierroksen toinen suomenhevoskohde on kahlattavissa kahdella hevosella. Pohjanmaan panssarivaunu Mysteerio lähtee 40 metrin pakilta jahtiin. Paalulta pyrkii pakoon elämänsä kuntoon kohonnut Karlo.

    Suomenhevosten kovimmassa koitoksessa on suosikki Viktor Kärppä vaaran vyöhykkeellä. Ori on saanut synkän lähtöpaikan. Lisäksi Viktor Kärpän askellus on ollut tuoreimmissa kisoissa lopussa epävarmaa. Huippukuntoinen Kukan Tutu tähtää keulaan. Kakkoset alla kisaan tuleva Varjomanni vaanii puolestaan yllätystä.

    Rivin päättää kivikova Teivo GP. Jo karsinnat olivat raviurheilun juhlaa. Alkuerissä vakuuttaneista nousee niukaksi suosikiksi Roberto Diverin kahdeksan starttia kestäneen voittoputken poikki kanuunakirillään pistänyt Deangelo.

    Vihjepyydyksen varma on rautaista virettä esittänyt North Lexus. Lähtörata on haastava, mutta Olli Koivunen voi luovia tarpeen niin vaatiessa jo ajoissa eteenpäin.

    Sitten se suurenmoinen Kultadivisioona. Siinä avaavat kautensa kotimaan suurimpiin tulevaisuuden toivoihin lukeutuvat Derby-kakkonen Lexus Dream ja viime kauden Solvallan Hopeadivisioonafinaalin voittoon sinetöinyt Chief Orlando.

    ”Chief Orlandon talvi on mennyt suunnitelmien mukaan. Mika Forss kävi hiljattain ajamassa oriilla 20-vauhtisen hiitin. Sen hevonen meni hyvällä tyylillä. Ori juoksee ekaa kertaa hokeilla kilpaa, saa nähdä, miten se vaikuttaa”, kommentoi tähden treenari Tapio Mäki-Tulokas.

    Viikon väistö

    Toto75, lähtö 6: Viktor Kärppä on suosikki muttei varma näistä asemista.

    Viikon varma

    Toto75, lähtö 3: North Lexus on ollut erinomainen kaikissa talven kisoissaan.

    Viikon yllättäjä

    Toto75, lähtö 1: Finally Famous on kuntoutunut. Ruunan kyvyt riittäävät voittoon asti.

    Toto75-vihjeet:

    Lähtö 1: 3,1,6,5 (10,2)

    Lähtö 2: 16,4 (6,13)

    Lähtö 3: 12 North Lexus (3,5)

    Lähtö 4: 10,5 (7,11)

    Lähtö 5: 9,1,8,7,12 (2,3)

    Lähtö 6: 12,5,9 (4,11)

    Lähtö 7: 1,4,6,11,7,9 (3,8)

    1440 riviä x 0,05 euroa = 72 euroa

    Pelaa MT:n vihjerivi Veikkauksen sivulla tästä linkistä

    Artikkelin aiheet
    Toto75
    ravit
    Teivo
    suomenhevonen
    vihjeet
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle