• Suomenhevostamma Roosa, 18, kyyditsi Saara Aallon Senaatintorille

    Arkistokuvassa Erosa ja Raul Virolainen juhlavaunuissa. "Roosa" kilpaili nuorempana kahdesti, mutta on keskittynyt sen jälkeen mm. hääajelutuksiin.
    Arkistokuvassa Erosa ja Raul Virolainen juhlavaunuissa. "Roosa" kilpaili nuorempana kahdesti, mutta on keskittynyt sen jälkeen mm. hääajelutuksiin. Kuva: Jatta Virolainen
    MT Hevoset
    5.12.201622:35
    MT toimitus

    Britanniassa laulukilpailu X Factorin voitosta kamppaileva Saara Aalto saapui tänään Senaatintorin kansanjuhlaan tyylikkäästi hevoskärryjen kyydissä. Turvallisen kyydin tarjosivat lohjalainen Raul Virolainen ja 18-vuotias tamma Erosa, joka ei yleisömerta hätkähtänyt.

    Ravinetin tavoittama Raul Virolainen kertoi, että Saara Aalto oli mielissään päästessään hevosen kyytiin.

    ”Kyllä hän kovasti tuntui tykkäävän. Kylmä oli tietysti kaikilla, kun jouduttiin vähän odottelemaan. Viivästys johtui siitä, että kansaa oli tullut sellaisille kaduille, jotka olivat huoltokäyttöön tarkoitettu. Päästiin kuitenkin perille”, Virolainen kertoo.

    Lempinimeä Roosa totteleva tamma on kokenut kyyditsijä, jonka kanssa Virolainen on tehnyt muun muassa hääkeikkoja. Roosa otti Saara Aalto-huuman ammattimaisen tyynesti.

    ”Se on tottunut kulkemaan kaupungissa ja seisomaan ratikoiden rinnalla, kun on tehty paljon muun muassa hääkeikkoja. Jos liikennevalot ovat punaisella, silloin pitää hevosvaljakonkin kiltisti odottaa vihreiden vaihtumista."

    Saara Aallon vierailu Suomessa videoitiin ja näytetään maailmanlaajuisesti ensi viikonlopun finaalilähetyksessä. X Factor-formaattiin kuuluu, että finalistit esiintyvät kotimaassaan ennen finaalia. Suomenhevoselle voikin olla luvassa ennennäkemätöntä kansainvälistä TV-näkyvyyttä.

    " Sharon Osbournehan on Saaran mentori. Eihän sitä tiedä, jos tämä poikisi keikan vaikka Ozzy Osbournen kyyditsijänä. Roosa on kyllä käytettävissä", Virolainen naurahtaa.

    Lohjalainen Raul Virolainen kyyditsi tamma Erosan kanssa Saara Aallon Senaatintorille. Kuva: Ville Toivonen
    Lohjalainen Raul Virolainen kyyditsi tamma Erosan kanssa Saara Aallon Senaatintorille. Kuva: Ville Toivonen 
    Artikkelin aiheet
    Saara Aalto
    suomenhevonen
    Senaatintori
    X Factor
    Raul Virolainen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle