
Jokimaan radan ratamestarilla Jouni Kaukisella oli keskiviikkoaamuna varsin eri tilanne kuin tänä kesänä toistaiseksi.
Tiistaina kaakosta Suomen yli kulkenut Päivö-myrsky latasi Lahteen vettä 60 milliä. Kaviouralla seisoi keskiviikkoaamuna 10 sentin urat. Kuivuus vaihtui kertalaakista märkyydeksi ravivuoden päätapahtuman alla.
15 vuotta ratamestarin töitä tehnyt Kaukinen vaikutti silti keskiviikkona luottavaiselta sen suhteen, että kavioura ehtii hyvään kuntoon. Suur-Hollola alkaa tänä vuonna perjantaina iltapäiväraveista.
”Semmoista ei olekaan, mitä ei saisi tehtyä, jos vain aikaa on.”
Suur-Hollolan eteen tehdyt pohjatyöt olivat jo pitkällä. Muun muassa turvakaistat oli tasattu kuntoon. Suuri vuorokautinen sademäärä kuitenkin laittoi käytännössä kaiken uusiksi.
Voi siis päätellä Kaukisen lähes viettävän traktorin hytissä tulevat vuorokaudet. Saatko apuvoimia?
”Olen vähän sellainen, että en oikein tähän vaiheeseen laske ketään muuta. Ryssin sitten itse, jos ryssin.”
Katso sunnuntain Talkkarista, mitä Metsämäen ratamestari Mika Ahtiainen kertoo työstään