• Risto Tupamäki: "Costello antaa pienet kuskin virheet anteeksi"

    Joulukuun alussa kolarissa ollut Risto Tupamäki on seurannut sairasloman ajan paitsi raveja, myös muuta urheilua. "Kaikki hiihdot ja mäenlaskut on tullut katsottua ravien ohella, kun tykkään muutenkin urheilusta", Risto kertoo.
    Joulukuun alussa kolarissa ollut Risto Tupamäki on seurannut sairasloman ajan paitsi raveja, myös muuta urheilua. "Kaikki hiihdot ja mäenlaskut on tullut katsottua ravien ohella, kun tykkään muutenkin urheilusta", Risto kertoo. Kuva: Miika Lähdeniemi
    MT Hevoset
    23.7.201823:06
    MT toimitus

    JYVÄSKYLÄ. Costelloa ja kuningatarkilpailun ensikertalaista Niemen Ceciliaa ohjastava Risto Tupamäki kertoo mietteensä kuninkuusraviviikon alussa.

    Risto Tupamäki ajaa viikonloppuna Rovaniemellä molemmissa pääkilpailuissa: kuninkuuskilvassa ennakkosuosikki Costelloa ja kuningatarkilpailussa takarivistä starttaavaa Niemen Ceciliaa, joka on kisan ensikertalaisia. Ravinetti oli maanantaina seuraamassa Killerillä, kun Tupamäki ajoi Niemen Cecilialla viimeistelyharjoitukset ennen loppuviikon kilpailureissua.

    Millaisina Risto näkee Niemen Cecilian mahdollisuudet? Entä miltä tuntuvat suosikin paineet kuninkuuskilvassa? Katso Risto Tupamäen videohaastattelu tästä:

    [embed]https://www.youtube.com/watch?v=qo1iY8ieu84[/embed]

    Risto Tupamäki ajoi Niemen Cecilialla rauhallisen hiitin maanantai-iltana Killerillä ja oli tyytyväinen tamman otteisiin. Kuva: Miika Lähdeniemi
    Risto Tupamäki ajoi Niemen Cecilialla rauhallisen hiitin maanantai-iltana Killerillä ja oli tyytyväinen tamman otteisiin. Kuva: Miika Lähdeniemi 

    Ravinetissä on kuninkuusraviviikolla runsaasti ennakkojuttuja ennen viikonlopun h-hetkiä. Lähikuvissa ovat tulevina päivinä Niemen Cecilian lisäksi mm. Virin Camilla, Vieskerin Virva ja A.T. Visku taustajoukkoineen.

    Artikkelin aiheet
    Risto Tupamäki
    Costello
    Niemen Cecilia
    kuninkuusravit
    ravit
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle