• Kontestro ei vieläkään kunnossa

    Kouluratsastuksen EM-kilpailut ratsastetaan syyskuussa Saksassa Riesenbeckissä. Suomi hakee sieltä kiihkeästi olympiapaikkaa joukkueelle, mutta ilman Henri Ruosteen panosta, se ei ole käytännössä mahdollista.
    Tilaajalle
    Henri Ruosteen huippuratsu Kontestro Db kärsii edelleen terveysmurheista.
    Henri Ruosteen huippuratsu Kontestro Db kärsii edelleen terveysmurheista. Kuva: Kati Hurme/SRL
    MT Hevoset|Ratsastus
    29.7.202309:45
    Miia Lahtinen

    Hieman yli vuosi sitten tilanne näytti oikein lupaavalta, kun Henri Ruosteella oli allaan vaikuttava Kontestro Db. Ruosteella oli sen kanssa saumat erittäin korkeisiin pisteisiin, ja joukkuekilpailussa lasketaan joukkueen yhteistulos.

    Viime heinäkuun alussa Kontestro kuitenkin sairastui. Sen kaulan verisuonistoon pääsi bakteeri, eikä hevonen vaikuta tulevan ennalleen.

    ”Moni vastaavasta ongelmasta kärsinyt hevonen on urheilussa, mutta nähtävästi Konstalla tukos on niin ylhäällä kaulassa, että se tuo ongelmaa pään ja kaulan liittymään. Eläinlääkärit eivät ole saaneet vikaa paikannettua, mutta Kontestro ei ole tyytyväinen. Se ei halua mennä peräänannossa”, Ruoste huokaa.

    Tilanne on siis niin raaka, että vaikka suomalaisella ratsastajalla on yksi maailman absoluuttisesti parhaista kouluhevosista, se ei halua kaartaa kaulaansa kouluratsastusmuotoon.

    Keväällä Ruosteella oli myös lupaava Ferrero, jonka hän omisti yhdessä Andreas Helgstrandin yrityksen kanssa. Ferrerolla Ruoste meni keväällä yksiin pieniin kansallisiin kilpailuihin, sai valtavan hyvät prosentit, eikä mennyt montaa viikkoa, kun hevonen oli uusilla omistajilla.

    Ruosteen parhaiden hevosten hintojen kohdalla ei puhuta muutamista sadoista tuhansista euroista, vaan selvästi korkeammista hinnoista.

    Se hyvä puoli kuntoutuvassa kilparatsussa, hannover-ruuna Camparissa on, että sen kohdalla ei tarvitse keskustella toisen omistajan kanssa, missä vaiheessa miljoonahinta alkaa tulla alaspäin.

    ”Jos sitä yrittäisi myydä, viimeistään eläinlääkärintarkastuksessa tulisi sanottavaa”, Ruoste sanoo kuivakkaasti.

    Camparilla on nyt tarkoitus tehdä rauhakseen startteja. Siten Ruoste ehtii oppia, miten sen kanssa kilpailuissa kannattaa toimia esimerkiksi verryttelyn suhteen.

    Mestaruuskilpailuissa kilpaillaan joukkueohjelma, sitten semifinaaliohjelma ja lopuksi kür-finaali musiikin kanssa. Ruoste harjoittelee vain joukkueohjelmaa, koska harjoitteluaika on rajallista.

    ”Sitten jos emme saa joukkuepaikkaa, tehdään suunnitelma uudelleen ja pitää lähteä tavoittelemaan henkilökohtaista paikkaa Pariisiin”, Ruoste linjaa.

    Lisää aiheesta
    • Henri Ruoste on kilpaillut Camparilla kahdesti, tässä jälkimmäisessä startissa Kronbergissä heinäkuun puolivälissä.

      Ratsastus | Henri Ruosteen mahdoton tehtävä? Campari-ratsu palasi sairauseläkkeeltä tavoittelemaan olympiapaikkaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kouluratsastus
    Henri Ruoste
    Kontestro Db
    EM-kilpailut
    ratsastuksen olympialaiset
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle