Euroopasta tai koko raviurheilevasta maailmasta tuskin löytyy viime vuoden ajalta puhutumpaa hevosta kuin Tetrick Wania. Suomalaisen eläinlääkärin Riina Rekilän kasvattama ja tähän asti valmentama Tetrick Wania aloitti kaksivuotiaana uransa hurjilla esityksillä ja siirtyi syksyllä saksalaismiljardööri Ulrich Mommertin vaimon Karin Walter-Mommertin omistukseen euroissa laskettunakin miljoonasummalla.
Ori on jatkanut kasvattajansa Rekilän valmennuksessa näihin päiviin asti, mutta suunnitelmana on kaupan jälkeen ollut, että se siirtyy ajan mittaan Nimczykien talliin. Näin tapahtui Elitloppetin yhteydessä.
Odotuksia nostavat paitsi urheilusuoritukset, myös Tetrick Wanian suku. Ori on Pohjois-Amerikan viime vuosien ykkösoriin Muscle Hillin (Muscles Yankee) poika, mutta vielä mielenkiintoisemmaksi sen tekee veljensä. Tetrick Wania on USA:n siitostilastojen kärkeen kurottavan ME-ori Walnerin (Chapter Seven) veli. Myös Walneria Riina Rekilä on ollut kasvattamassa Kanadan aikanaan yhdessä entisen miehensä Esa Lahtisen kanssa. Kyseessä on siis myös potentiaalinen huippusiitosori.
Tetrick Wanian uuden valmentajan poika, Saksan menestynein raviohjastaja viime vuosikymmeneltä Michael Nimczyk, 36, vastaa pääosin oriin valmennuksesta Ruotsissa. Michael ja henkilökunta vetävät Ruotsin eteläkärjessä Skånessa Lutfi Kolgjinin valmennuskeskuksen tiloissa sijaitsevan Nimczykien ”kakkostallin” toimintaa.
Michael Nimczyk puolestaan tuli tutuksi suomalaisyleisölle ohjastaessaan Tetrick Waniaa Vermossa jo 13. huhtikuuta kakkoseen Pekka Korven Corazon Combon (Express Duo) takana päättyneessä startissa. Menestyskuski kertoo, että Tetrick Wania ei ollut parhaimmillaan Vermossa kärsiessään pitkästä aikaa tappion.
”Tetrick Wania on mahtava hevonen, johon minullakin kohdistuvat suuret odotukset, tietysti”, Michael Nimczyk myöntää.
”Haaveilen siitä, että saisin ajaa isoissa lähdöissä oriilla aikanaan, mutta hevosillakin täytyy mennä askel kerrallaan. Tänä vuonna ei ajeta kovinkaan paljon kilpaa suunnitelman mukaan, ja iso maali on syksyn Solvallan Kriterium. Tällaisen kultakimpaleen kanssa ei saa olla kiire.”
Tetrick Wania on syntynyt Suomessa ja sen vanhemmat Pohjois-Amerikassa, mutta oriin ”ravikansalaisuus” on ruotsalainen.
”Tetrick Wania ei ollut lopulta aivan 100-prosenttinen Vermossa huhtikuussa. Siltä tuli räkää startin jälkeen, joten se oli kai saanut jonkinlaisen flunssan. Samoin oriin kaviot olivat kipeytyneet. Tetrick Wanian kuljetus meidän talliin tapahtui loppuviikosta ja nyt treenaillaan sekä katsotaan aivan rauhassa, mitä oriilla kannattaa suunnitella pelinavaukseksi tälle kaudelle Ruotsissa.”
Viikonloppuna oli Elitloppet ja ohjastit niissä raveissa kahta hevosta (molemmilla lauantain T75-lähdöissä kakkonen). Eikö olisi ollut hienoa esittää Tetrick Waniakin siellä?
”Tietenkin! Ori olisi ollut oikeutettukin Breeders Coursen finaaliin eli kolmevuotiseliittiin, mutta se olisi kaivannut pikkuharmien jälkeen starttia alle ennen sitä, joten emme nyt halunneet hätäillä. Toivon mukaan meillä on siinä hevosta vaikka viikonlopun päälähtöön aikanaan. Koitetaan tehdä asiat niin, että se olisi mahdollista.”
Miten Vombissa Kolgjinin perheen talleilla sujuu?
”Mainiosti. Olen oikein tyytyväinen hevosiin juuri nyt. Ne aloittivatkin Ruotsissa erittäin hienosti talvella, mutta sitten tuli joku virus. Meidän piti pitää kuukausi matalaa profiilia. Nyt hevoset ovat taas päivä päivältä parempia”
”Hevoset suorittavat tasollaan taas ja aurinkokin paistaa enemmän ja enemmän. Mikäs tässä on valmennellessa, kun on oikein lupaavia tapauksia tallissa ja nyt Tetrick Wanian kaltainen potentiaalinen maailmantähtikin.”