• Solvallan toimitusjohtajana lopettanut Jörgen Forsberg: ”Ruotsalaisen raviurheilun suurin ongelma on hevosenomistajien häviäminen lajin parista”

    Jörgen Forsberg on omistanut ja kasvattanut hevosia 1990-luvun lopulta asti. Hän kaipaa raviurheilun keskusjärjestöltä tiukempaa otetta raviurheilun suunnan oikaisemiseen. Hänen mielestään ravien markkinointi on paljon muita urheilulajeja jäljessä.
    Tilaajalle
    Jörgen Forsberg työskenteli seitsemän vuoden ajan Solvallan toimitusjohtajana.
    Jörgen Forsberg työskenteli seitsemän vuoden ajan Solvallan toimitusjohtajana. Kuva: Lars Jakobsson / TR Bild
    MT Hevoset|Ravit
    28.10.202419:00
    Kaj Närhinen

    Jörgen Forsberg lopetti työt Ruotsin pääradan Solvallan toimitusjohtajana syyskuun lopulla. Pitkän työuran autokaupan palveluksessa tehnyt ennen Solvallan johtoon siirtymistä tehnyt Forsberg on vetänyt henkeä lokakuun ajan. Tilanne on uusi työorientoituneeksi itseään kutsuvalle 55-vuotiaalle johtamisen ammattilaiselle.

    ”Vähän etukäteen hirvitti kuinka osaan olla ilman säännöllistä työtä. Minulle on ollut aiemmin vaikeaa pitää edes kunnon kesälomaa. Mutta yllättävän hyvin olen saanut ladattua akkuja. Olen päässyt kiinni taas säännölliseen kuntoiluun, ja puhelin on soinut kuitenkin melkein entiseen tahtiin. Kyllä päivät ovat kuluneet melko nopeaan”, naurahtaa Jörgen Forsberg.

    Lopettamispäätöksestään Forsberg ilmoitti jo kesäkuussa.

    ”Seitsemän vuotta on aika pitkä aika yhdessä työpaikassa. Itse asiassa olin seitsemän vuotta Mercedeksen palveluksessa ennen työpaikan vaihtamista BMW:lle. Sielläkin olin seitsemän vuotta, kunnes vaihdoin Solvallan palkkalistoille. Vuosimäärät ovat sattumaa, mutta minulle vaikuttaa sopivan työpaikan vaihto säännöllisin väliajoin. Katsellaan kaikessa rauhassa seuraavaa työtarjousta. Kyllähän seuraava työpaikka on minun iälläni varmaankin työuran viimeinen.”

    Yli miljoona kruunua ansainneen ja sittemmin Suomeen myydyn Kapten Brodden Jörgen Forsberg (oik.) omisti yhdessä ruunan valmentajan Timo Nurmoksen kanssa. Kuvan voittajaseremonioissa mukana Forsbergin lisäksi ohjastaja Magnus A Djuse.
    Yli miljoona kruunua ansainneen ja sittemmin Suomeen myydyn Kapten Brodden Jörgen Forsberg (oik.) omisti yhdessä ruunan valmentajan Timo Nurmoksen kanssa. Kuvan voittajaseremonioissa mukana Forsbergin lisäksi ohjastaja Magnus A Djuse. Kuva: Lars Jakobsson / TR Bild

    Ruotsin pääratana Solvalla herättää paljon tunteita laidasta laitaan, riippuen miltä sidosryhmältä kysytään mielipidettä. Jörgen Forsbergin mukaan Solvallan aika oli antoisaa, vaikka asioihin oli osattava suhtautua maltilla.

    ”Raviradan toiminnassa on niin paljon eri sidosryhmiä, ja useimmat heistä haluavat tuoda esiin oman mielipiteensä. Valmentajilla, hevosenomistajilla, totopelaajilla tai pitkäaikaisilla kanta-asiakkailla on omat kehitysehdotuksensa. Pitää yrittää löytää ratkaisuja, jotka suuressa kuvassa palvelevat useita sidosryhmiä.”

    Forsberg on huolissaan ruotsalaisen raviurheilun tilanteesta ja tulevaisuudesta. Laskevat astutusluvut, huutokauppojen negatiiviset tunnusluvut ja harrastajamäärien vähentyminen ovat vain pieni osa ruotsalaisen raviurheilun haasteista.

    Forsberg painottaa, ettei halua osoittaa sormella mahdollisia syyllisiä. Voisi ajatella, että Solvallan johtajalla on ollut seitsemän vuoden aikana mahdollisuus esittää paljon uusia kehitysehdotuksia raviurheilun suunnan kääntämiseksi. Vastausta kuunnellessa, huomaa ettei hän ole ensimmäistä kertaa vastaamassa kyseisiin asioihin.

    ”Ruotsalaisen raviurheilun suurin ongelma, tai itse asiassa eivätkö ongelmat ole melko samankaltaisia Suomessakin, on hevosenomistajien häviäminen lajin parista. Yritin jo vuosia sitten saada ST:tä tekemään analyysia, mitkä omistajaryhmät poistuvat lajin parista. Yksittäisellä raviradalla kun ei ole pääsyä keskusjärjestön tietokantoihin. Mutta keskusjärjestö ei ole vielä aloittanut työtä asian eteen.”

    Solvallan entisellä johtajalla on näkökulmaa puhua ruotsalaisen raviurheilun tilasta. Hän osti ensimmäisen hevosen 90-luvun lopulla. Reilu viikko sitten hän myi kasvattamansa Kentucky Buckin (Attraversiamo) Kriterium-huutokaupassa 170 000 kruunun hintaan.

    Emän ensimmäinen varsa on Forsbergin edelleen osittain omistama viime vuoden Ruotsin Derbyn finalisti Esposito (Villiam). Kentucky Buckin vuotta vanhempi sisar Crazy Janey (Orlando Vici) on puolestaan suomalaisen Marko Pennasen omistuksessa ja Jonna Irrin valmennuksessa. Forsberg oli tyytyväinen kasvattinsa myyntihintaan, mutta nosti esiin huolen juuri ostajien puutteesta.

    ”Toki kasvattajana haluaisi aina enemmän rahaa kasvatistaan. Tilanteeseen nähden hinta oli kohdillaan. Mutta kyllähän tuossakin huutokaupassa näki, että niin sanotut tavalliset ostajat ovat kaikonneet. Monesta varsasta ei tehty edes tarjousta. Aiemmin näillekin varsoille löytyi ostaja. Minäkin ostin aikanaan kaveriporukalla halvemman varsan ensimmäiseksi hevoseksemme. Sitä kautta meidän hevosinnostuksemme lähti etenemään.”

    Kavioluun murtumisesta toipuvan Espositon omistajiin kuuluun Jörgen Forsbergin lisäksi Suomen jalkapallomaajoukkuetta valmentanut Hasse Back (vas.). Kuva on otettu maaliskuussa Mantorpin STL-voiton jälkeen. Espositon toipumisennuste on myönteinen, ja ori palannee syksyn aikana Timo Nurmoksen valmennukseen kuntoutuksesta.
    Kavioluun murtumisesta toipuvan Espositon omistajiin kuuluun Jörgen Forsbergin lisäksi Suomen jalkapallomaajoukkuetta valmentanut Hasse Back (vas.). Kuva on otettu maaliskuussa Mantorpin STL-voiton jälkeen. Espositon toipumisennuste on myönteinen, ja ori palannee syksyn aikana Timo Nurmoksen valmennukseen kuntoutuksesta. Kuva: Maria Holmén / TR Bild

    Forsberg nostaa esiin uudestaan ST:n roolin asiakaskäyttäytymisen muuttumisen selvittämiseksi. Hän huomauttaa koko alan nukkuneen tietyllä tapaa ruususen unta viimeisen vuosikymmenen ajan.

    ”Varoitusmerkit ovat olleet esillä alan negatiivisten tunnuslukujen muodossa. Otetaan uudestaan esimerkiksi uusien hevosenomistajien löytäminen: Sen eteen ei ole aiemmin juurikaan tarvittu tehdä mitään, sillä aina on löytynyt jokin vanhemman polven ostaja varsoille, ei ole tarvinnut olla aktiivinen etsimään uusia hevosenomistajia. Nyt kun pöytä ei ole enää katettu, ei kukaan koko alalla vaikuta tietävän mistä löydämme uusia hevosenomistajia. Toimintamallimme on jostakin kaukaa 1900-luvulta”, huokaa Jörgen Forsberg.

    Uusien hevosenomistajien hankkimiseksi Forsberg kaipaa strategiaa keskusjärjestön suunnalta. Sen toteuttamiseen tarvitaan koko hevosalaa. Hän huomauttaa, ettei keskusjärjestössä ole käytännössä henkilöä, jonka vastuulla olisi uusien hevosenomistajien hankinta.

    ”Vastuu on koko alalla, mutta keskusjärjestöltä olisi saatava suuntaviivat. Heillä on tietokanta, jota pitää pystyä hyödyntämään uusien tai jo hevosenomistamisen lopettaneiden henkilöiden takaisin saamiseksi lajin pariin.”

    ”Raviurheilu on todella paljon jäljessä muista urheilulajeista markkinoinnin osalta.”

    Forsberg huomauttaa että jos on keskusjärjestön ja raviratojen toiminnassa kehittämistä, on myös ravivalmentajilla peiliin katsomisen paikka.

    ”Minun kaltaiseni, keski-ikäisen raviurheilusta kiinnostuneen miehen, luulisi olevan unelma-asiakas ravivalmentajille. Mutta en ole saanut viimeisen 10 vuoden aikana yhtään tarjousta ostaa hevosta joltakin ravivalmentajista. Ei heillä sinällään ole ollut mitään tietokantaakaan etsiä uusia potentiaalisia asiakkaita. Raviurheilu on todella paljon jäljessä muista urheilulajeista markkinoinnin osalta.”

    Kaikki Ruotsalaiset raviradat toimivat yhdistyspohjalta. Viime vuosina on esitetty usealta suunnalta hevosenomistajien roolin kasvattamista raviurheilun päätöksenteossa. Forsberg on samoilla linjoilla hevosenomistajien aktivoimisesta ravipolitiikassa.

    ”Ihan tarkkaa mallia minulla ei ole vielä mielessäni. Mutta meidän on saatava hevosenomistajat tuntemaan itsensä enemmän osallisiksi päätöksenteossa. Arvioisin useamman hevosenomistajan olevan minun kaltaisiani, jotka yrittävät pyörittää hevosenomistamistaan ainakin puolivakavissaan. Tällaisia hevosenomistajia pitää pystyä sitouttamaan paremmin raviurheilun päätöksentekoon.”

    Jörgen Forsbergin omistama Jaques Noir ansaitsi urallaan yli 1,5 miljoonaa kruunua. Ruuna kilpaili sekä Timo Nurmoksen että Jennifer Perssonin valmennuksessa. Kuvassa ruuna Rikard N Skoglundin ohjastamana.
    Jörgen Forsbergin omistama Jaques Noir ansaitsi urallaan yli 1,5 miljoonaa kruunua. Ruuna kilpaili sekä Timo Nurmoksen että Jennifer Perssonin valmennuksessa. Kuvassa ruuna Rikard N Skoglundin ohjastamana. Kuva: Lars Jakobsson / TR Bild

    Vaikka Forsberg suhtautuukin hevosenomistamiseen vähintään puoliammattimaisella otteella, painottaa hän sosiaalisten arvojen merkitystä. Forsberg omisti yksin yrityksensä kautta yli 1,5 miljoonaa kruunua ansainneen Jaques Noirin (Orlando Vici). Valtaosan urastaan Timo Nurmoksen valmennuksessa kilpaillut ruuna menestyi T75-tasolla hienosti.

    ”Pyrin olemaan paikan päällä aina hevosteni startatessa. Jaques Noirin voittaessa ei ollut kimppakavereita jakamaan iloa.”

    ”Espositon tapauksessa meitä on neljän kaverin porukka omistamassa. Ennen ja jälkeen startin tulee paljon puhetta porukan kesken, jaetaan kliseisesti hevosenomistamisen ilot ja surut. Minusta neljän–viiden hengen kimppa on optimi omistaa hevonen.”

    Lisää aiheesta
    • Daniel Wäjerstenin Vivillion vei Oaksin finaalin nimiisä koko matkan juoksun jälkeen. Hannu ja Mikko Laakkonen ovat kolme miljoonaa kruunua ansainneen tamman kasvattajat ja omistajat.

      Ravit | Hannu ja Mikko Laakkosen Vivillion aloitti Daniel Wäjerstenin tuplajuhlat Solvallassa

    • Markku Nieminen oli aktiivisin suomalaisostaja eilisessä Solvallan varsahuutokaupassa.

      Ravit | Solvallan varsahuutokauppa sisälsi laatua ja piti lukemat pinnan yläpuolella ‒ suomalaisia myyjinä ja ostajina

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle