• Juha-Matti Paavola kertoo Comfortin kuulumiset: ”Hevonen ei tuntunut lainkaan hyvälle, ja annoin sen huilata kolme viikkoa lisää”

    Fiiling on valmennuksessa ja palannee radoille syksyn aikana.
    Tilaajalle
    Juha-Matti Paavolan Comfortti ei ole kilpaillut Pikkupelimanni-ajon karsintojen jälkeen.
    Juha-Matti Paavolan Comfortti ei ole kilpaillut Pikkupelimanni-ajon karsintojen jälkeen.  Kuva: Satu Pitkänen
    MT Hevoset|Ravit
    5.9.202313:00
    Kaj Närhinen

    Juha-Matti Paavolan Comfortti kuului alkukaudesta nelivuotisikäluokan kärkihevosiin. Pikkupelimanni-ajon karsinnassa ori koki yllättäen tappion Tervarin Toivolle. Finaalista Comfortti jäi pois, ja sen jälkeen kilpailutilastoihin ei ole tullut merkintöjä. Juha-Matti Paavolan mukaan hevosesta ei ole löytynyt yhtä selkeää vikaa.

    ”Ori ei ollut karsinnassa ihan oma itsensä. Käydessäni ajamassa sillä ensimmäisen kerran karsintojen jälkeen ei hevosessa ollut oikeastaan lainkaan virtaa ja jaksoa. Ei siitä kuitenkaan löytynyt yhtä selkeää syytä. Kai siinä jokin viruksen tapainen oli”, huokaa Paavola.

    Omistaja-valmentaja antoi suojattinsa olla levossa aluksi kolme viikkoa. Lopulta lepojakso tuplaantui kuuteen viikkoon.

    ”Kävin ajamassa kolmen viikon kuluttua oriilla. Hevonen ei tuntunut lainkaan hyvälle, ja annoin sen huilata kolme viikkoa lisää. Nyt olemme alkaneet ajamaan Comfortilla uudestaan.”

    Juha-Matti Paavola puhalsi pelin poikki Comfortin kanssa keskikesällä. Nelivuotislupaus sai levätä kuusi viikkoa. Kuvassa Paavola on Lauri Hyvösen haastateltavana.
    Juha-Matti Paavola puhalsi pelin poikki Comfortin kanssa keskikesällä. Nelivuotislupaus sai levätä kuusi viikkoa. Kuvassa Paavola on Lauri Hyvösen haastateltavana. Kuva: Ville Toivonen

    Kriteriumin karsinnat ajetaan kahden viikon kuluttua. Niissä ei 18 000 euroa ansainnutta ja kuusi uran kahdeksasta startista voittanutta Comforttia nähdä. Paavola ei kuitenkaan poissulje mahdollisuutta kilpailla vielä syksyn aikana.

    ”Kriteriumin karsinnat tulevat ilman muuta liian aikaisin. Ajellaan hevosella hiljakseen, ja tullaan starttiin hevosen ehdoilla. Myöhemmin syksyllä ajettavat Satakunta-ajo ja Varsakunkku tuntuvat ainakin tällä hetkellä kaukaisille asioille.”

    Talviradat eivät tuota ongelmia Comfortille, ja Paavola kaavailee ajavansa suojatillaan kilpaa talvikuukausina.

    ”Meitä eivät pelota kylmä ja lumiset olosuhteet. Olisi hyvä saada lisää rutiinia hevoselle talven aikana. Ensi kevään Satakunta Senior -lähtö sekä Varsakunkku-karsinnat ovat realistinen tavoite. Tehdään mieluummin oikein kuin väkisin hevosen kannalta. Meillä on vielä toivottavasti monta kilpailuvuotta edessämme Comforttin kanssa.”

    Kaustisella hevosia valmentavan Paavolan meritoitunein valmennettava Fiiling suoritti keväällä koelähdön oltuaan kilpailematta reilut kaksi vuotta. 12-vuotias ori jäi sitten pois kaudenavausstartista.

    ”Ei oteta kuitenkaan turhia paineita starttiin tulon kanssa.”

    Astutuskauden Fiiling keskittyi siitosoriina toimimiseen. Valmentajan mukaan 27 tammaa kuluvalla kaudella astunut ori nähtäneen syksymmällä startissa.

    ”Sitä on valmennettu, eikä starttiin tulo ole välttämättä kaukana. Ei oteta kuitenkaan turhia paineita starttiin tulon kanssa.”

    Lisää aiheesta
    • Ravit | Pikkupelimannin avainhevonen jäi kotitalliin – ”Trendi lähti alaspäin”

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle