
Karfin varustekaapin ovessa on lapsen käsialalla kirjoitetut tarkat ohjeet hevosen hoitamisesta. Tärkein asia on lopussa: aina käsittelyn tai ratsastuksen lopuksi Karfille pitää antaa mash-vettä ja porkkanoita. Sitä ei saa unohtaa.
”Muutamia vuosia sitten Karfi muutti meidän tallillemme täysihoitoasiakkaaksi silloisten omistajiensa kanssa. Pari vuotta sitten Karfi siirtyi tyttäreni Ainon omistukseen, mikä oli win-win tilanne kaikille osapuolille”, kertoo Aino Kunnaksen äiti Mari Väyrynen-Kunnas.
Nyt kahdeksanvuotias Aino ja 24-vuotias Karfi ovat erottamaton pari. Yhteiselo on helppoa, sillä Väyrynen-Kunnaksen mukaan Karfi on viisas vanha hevonen, joka on oppinut lukemaan ihmisiä ja on mutkaton tyyppi.
”Karfi on äärimmäisen kiltti käsitellä, vaikka onkin pikkuiselle tytölle iso kaveri, yksi tallimme suurimmista hevosista”, kertoo talli Rönnkullan Sipoossa omistava Väyrynen-Kunnas.
Islannissa vuonna 1999 syntynyt ja 2005 Suomeen tullut Karfi ehti kiertää useilla omistajilla vaellus-, tunti- ja yksityishevosena ennen Kunnasten omistukseen siirtymistään. Nyt ruuna on pysyvässä eläkekodissaan ja sieltä Karfi poistuu vain viikinkihevosten Valhallaan.
”Huvittavaa suorastaan, että todella usein tallillemme tulevat ihmiset tunnistavat Karfin.”
”Aino on oppinut myös tarkastelemaan omaa suhtautumistaan, jos asiat hevosen kanssa eivät onnistu.” Mari Väyrynen-Kunnas
Karfi on islantia ja tarkoittaa ahventa. Väyrynen-Kunnas toteaa, että Karfi onkin kuin kala vedessä sekä hevosten että ihmisten kanssa. Ainon hevosena ruunan tehtävä on opettaa, miten hevosta kohdellaan oikein ja kunnioittaen.
”Karfi tekee parhaansa, jos ihminen osaa pyytää oikein”, on Aino oivaltanut.
Äidin mukaan tytär on parin vuoden aikana oppinut tarkasti, että hevonen ei ole automaatti, vaan ihmisen pitää oppia puhumaan hevosen kieltä.
”Aino on oppinut myös tarkastelemaan omaa suhtautumistaan, jos asiat hevosen kanssa eivät onnistu. Siinä on hyvä lähtökohta sille, että kunnioitus eläintä kohtaan syntyy.”
Ammattivalmentajana Mari Väyrynen-Kunnas kertoo olevansa hyvillään, että oma tytär saa mahdollisuuden elää heppatytön elämää, kuten hänkin aikanaan, joskin hieman erilaisissa ympyröissä. Omalla tyttärellä on aina aikuinen mukana hevosen kanssa toimiessa.
Liikunnallinen tyttö tekee mielellään taito- ja tasapainoharjoituksia hevosensa selässä.
”Aino rakastaa yli kaiken vikellystyyppistä harjoittelua Karfin kanssa liinassa ilman satulaa. Hänen toiveensa onkin nyt saada vikellysvyö hevoselleen.”
Aina ei Aino halua ratsastaa, vaan hän harjailee hevostaan ja taluttelee sitä riimusta. Välillä Karfi saa olla vapaana kentällä ja Aino tekee sen kanssa kontaktin ottamisen harjoituksia. Lihaskunnon ja notkeuden ylläpitämiseksi Karfi toimii välillä myös ratsuna kevyillä aikuisilla. Sen isossa ravissa ja selkeässä laukassa on hyvä harjoitella kehonhallintaa.
”Tämä puuhastelu on meille kaikille tosi kivaa ja samalla yhteistä tekemistä äidille ja tyttärelle.” Mari Väyrynen-Kunnas
Väyrynen-Kunnas korostaa, että vaikka hevosen kanssa lapsi oppii kantamaan vastuuta, ei lapselle sitä voi vielä liikaa jättää. Vastuu pitää tässä vaiheessa oppia ilon kautta.
”Oman hevosen kanssa kasvaminen on sinällään iso rikkaus. Jää nähtäväksi, mihin se vie. Tämä puuhastelu on meille kaikille tosi kivaa ja samalla yhteistä tekemistä äidille ja tyttärelle”, Väyrynen-Kunnas iloitsee.
Aino pohtii aina välillä hevosen tarpeita. Metsäkävelyllä pieni mietiskelijä kerran kertoi asioita, joita hän oli oppinut seuraamalla kotitallin syksyistä toimintaa.
”Hevosille on tärkeää, että niillä harjoitellaan kentällä, mutta välillä mennään myös metsään. Ja joskus niille pitää myös antaa sellaisia tsyllium-kuureja.”