• Elian Webillä hankosidevamma: "Mikkelin monttu koitui kohtaloksi"

    Elian Web otti lauantaina Solvallassa C. Th. Eriksson Minneslopissa keulat, kuten lupailtiinkin, mutta sitten tuli hyppy. Toivottavasti ja varsin luultavastikin kyse oli vain epäonnisesta sattumasta. "Eetu" on edelleen todella potentiaalinen nimi pohjoisimaisiin suurkilpailuihin.
    Elian Web otti lauantaina Solvallassa C. Th. Eriksson Minneslopissa keulat, kuten lupailtiinkin, mutta sitten tuli hyppy. Toivottavasti ja varsin luultavastikin kyse oli vain epäonnisesta sattumasta. "Eetu" on edelleen todella potentiaalinen nimi pohjoisimaisiin suurkilpailuihin. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    27.7.201717:18
    MT toimitus

    Suomen ykkösravureihin kuuluvan Elian Webin kausi on ohi.

    Elian Web ei ole mukana ensi lauantaina ajettavassa Suomen Mestaruudessa, eikä itse asiassa enää missään muussakaan kisassa tällä kaudella.

    "Elianilla on pieni venähdys vasemman takajalan hankositeessä", ohjastaja ja valmennustiimin jäsen  Janne Soronen kertoo. Varmaan sillä voisi ajaa jo loppusyksystä kilpaa, mutta tehtiin päätös, että ei oteta mitään riskejä, vaan jatketaan ensi keväänä."

    Sorosen mukaan vamma syntyi St Michel -kilpailun yhteydessä.

    "Mikkelin monttu koitui kohtaloksi", Soronen summaa. "Se nytkäytti takajalkaansa esittelyn jälkeen omituisesti. En sillä hetkellä tiennyt, miksi se kompuroi, mutta hetken päästä näki, että ukot lapioivat hiekkaa ja hyppivät siinä samassa kohdassa. Ei tietysti ollut paras yhdistelmä, että muutama hetki sen jälkeen ajettiin maili kymppiä, mutta onneksi tilanne ei ole nyt tuon pahempi. Jalka oli turvoksissa Mikkeliä seuraavana aamuna."

    Janne Sorosen mukaan hankosidevamma on niin lievä, että hän ei usko sen vaikuttavan tulevaisuudessa hevosen suorituskykyyn.

    "Se liikkuu täysin normaalisti, eikä ole ollenkaan kipeä. Tietysti hankosidevamma on aina vakava asia, mutta tämä on niin pieni sellainen, että kun se rauhassa treenataan, uskon, ettei tämä tule ensi kaudella näkymään."

    Katja Melkon valmentaman Elian Webin viisivuotiskausi sujui kaksinaisesti. Se kärsi alkuvuodesta surkeasta arpaonnesta, mutta väläytteli kovaa iskukykyään mm. Finlandia-Ajossa ja Elitloppetin karsinnassa.

    "Etukäteen oli fiilis, että voi olla vähän välivuosi ja sisäänajovuosi avoimelle tasolle, mutta ei olisi kyllä arvannut, että tulee näin paljon epäonnea lähtöratojen ja muiden suhteen", Janne Soronen huokaa.

    "Hevonen ei ollut missään nimessä pettymys. Se oli valtaosassa starteistaan oikein positiivinen ja loi uskoa tulevaisuuteen. Elian kyllä näytti riittävänsä joka paikassa Elitloppet-karsinnasta lähtien."

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle