

Viime syksynä Antti Ojanperän valmennukseen siirtyneen Stallonen piti avata kausi maanantai-iltana Oulussa. Urallaan yli 360 000 euroa ansainnut ruuna joutuu kuitenkin jäämään pois. Poisjäännissä ei ole kuitenkaan kyse hevosen ongelmista. Antti Ojanperän olisi pitänyt itse ajaa suojatillaan ensimmäinen startti uudesta tallista. Ohjastajan sairastuminen estää kauden avauksen.
”Olen itse flunssassa, ja olin tarkoituksella ilmoittanut hevosen itselleni. Näkisin missä hevosen kanssa mennään. Eli päätimme jättää hevosen pois”, kertoo Antti Ojanperä.
Stallone on kilpaillut tähänastisen uransa kaikki startit Ossi Nurmosen valmennuksesta. Useamman vuoden Suomen kovimpiin kylmäverisiin kuulunut Stallone on muun muassa voittanut kolmesti vuosina 2021-2023 Ruunaruhtinas kilpailun Ylivieskassa. Vuoden 2021 Elikampenissa ruuna sijoittui toiseksi Odd Heraklesin jälkeen. Antti Ojanperän mukaan 10 vuotias ruuna nähdään piakkoin kauden avausstartissaan.
”Katsellaan uusi sopiva sarja ruunalle. Mielenkiintoinen hevonenhan se tottakai on.”