Kuvassa It’s Me G:n kanssa hyppäävä Jone Illi kuuluu suomalaisen ratsastuksen nuoriin lupauksiin. Kuva: Heidi Lammi Photography
Tom Gordin johtamaan ratsastuksen huippu-urheilua: ”Toimisin pitkäaikaisia visioitani vastaan, jos kieltäytyisin”
Mittavan uran ratsastuksen eri jakkaroilla tehnyt mies ehti jo kieltäytyä kertaalleen Huippu-urheilun johtoryhmän (HUJO) puheenjohtajuudesta. Hän kertoo kuitenkin lopulta päätyneensä samaan kuin nykyinen presidentti ennen vaaleja: Kun isänmaa kutsuu, silloin mennään.Tilaajalle
Budjetti toimintaan on pieni, joten rahaa ei ole jaossa. Tom Gordin lupaa, että muuten HUJO tulee toimimaan kaikin voimin tasatakseen urheilijoiden tietä. Kuva: Kari SalonenTom Gordin veti vuosikymmenet Suomen ratsastuksen päätapahtumaa Helsinki International Horse Show’ta, mutta viime vuonna HIHS siirtyi uudelle toimitusjohtajalle. Gordin pysyy mukana toiminnassa siirtymäkauden aikana vuoteen 2027 saakka. Tämän velvollisuuden takia hän kieltäytyi HUJOn puheenjohtajuudesta marraskuun lopussa pohdittuaan asiaa vakavasti reilun kuukauden verran.
”Katsoin, että toimeksiantoni HIHSin ylimenokauden aikana on niin mittava, enkä halua tehdä kumpaakaan asiaa keskinkertaisesti”, hän perustelee.
Kun tänä vuonna liiton hallituksesta otettiin uudelleen yhteyttä, että kyllä tähän nyt Gordinia kaivataan, hän päätyi kuitenkin lähtemään mukaan.
”Toimisin pitkäaikaisia visioitani vastaan, jos kieltäytyisin silloin, kun minua tarvitaan toimimaan ratsastusurheilun hyväksi”, Gordin sanoo.
Hän otaksuu, että olympiakomitean antamien velvoitteiden ja Pariisin myötätuulen jälkeen HUJOon kaivattiin raskaan sarjaan tekijää, jolla on valmiiksi verkostot ja kokemus.
HUJOn toiminta-aluetta ovat olympialaiset, arvokilpailut ja kansainvälinen kilpaurheilu koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa, joskin välillä se on operoinut myös kansallisen kilpailutoiminnan tontilla. Johtoryhmän puheenjohtajuus kestää aina yhden olympiadin. HUJO perustettiin vuonna 2012, ja sen ensimmäinen vetäjä oli Kristian Nyman. Hänen jälkeensä vetovastuun otti Antti Linna ja viimeksi Satu Väihkönen, esteratsastajia kaikki.
Nyt suomalainen kilparatsastus on tilanteessa, jossa takana ovat hyvin menneet olympialaiset, mutta monta haastetta on edessä ennen Los Angelesia. Gordin toteaa suoraan, että hänen HUJOnsa ei tule olemaan Ratsastajainliiton hallituksen työrukkanen, vaan asiantuntijaorganisaatio, joka johtaa lajin huippu-urheilua aidosti ja itsenäisesti.
Budjetti toimintaan on pieni, joten rahaa ei ole jaossa. Gordin lupaa, että muuten HUJO tulee toimimaan kaikin voimin tasatakseen urheilijoiden tietä.
”Tehdään entistä laadukkaammin katsomatta takapeiliin.”
Erilaisia moitteita liiton haasteista tukea urheilijoitaan onkin vuosien varrella kuultu. Viime vuoden isoin jupakka oli, kun yhden ratsastajan annettiin metsästää olympiakvaaleja pitkin Eurooppaa, eikä kukaan huomannut, että hänen hevostaan ei ole rekisteröity kansainväliseen rekisteriin ajoissa.
”Tämän tyyppisiä caseja ei tarvita. Tehdään entistä laadukkaammin katsomatta takapeiliin”, Gordin linjaa.
”Liiton ja HUJOn tulee tarjota laadukasta toimintaa, johon voi luottaa ja jota pidetään hyvänä. Se ei maksa mitään, se maksaa vain vaivan.”
Olympialaisiin on tarkoitus saada mukaan para-, koulu- ja kenttäjoukkueet, ja Gordin toivoo mukaan myös ainakin yksilöesteratsastajan.
”Esteratsastuksessa meillä on nyt poikkeuksellinen nuorten ratsastajien rynnistys”, Gordin toteaa tyytyväisenä, mutta painottaa perään, että HUJOssa hän ei toimi esteratsastuksen edustajana, vaan on koko kilpaurheilun puolella.
Hevosurheilusta ei kai nykyään voi puhua puhumatta samalla hyvinvointiasioista. Gordin painottaa, että kohuista huolimatta ratsastus ei ole olympialajina millään tasolla vaakalaudalla. Yhtään skandaalia ei kuitenkaan tarvita, ja lajin on toimittava niin, että se on yhteiskunnallisesti hyväksyttävä. Hän toteaa, että keskustelu on käytävä ja sääntömuutokset on tehtävä lajin sisällä.
”Pohjoismaat ovat monessa asiassa edelläkävijöitä – ainakin omassa mielestään – mikseivät voisi olla tässäkin”, Gordin pohtii.
Hän kertoo, että HIHSin historiassa kohuja ei ole juuri ollut, vain yksi lääkeainerikkomus parikymmentä vuotta sitten.
”30 vuotta sitten, kun raippaa muutenkin käytettiin eri tavalla, yksi ei-eurooppalainen ratsastaja alkoi käyttää sitä ronskisti. Yleisö alkoi buuaamaan heti ja se loppui lyhyeen”, Gordin muistelee.
Gordin on koulutukseltaan juristi, mille asialle hän miltei jo hymähtää. Hän toteaa, että ei voi ylpeillä lakimiehen karriäärillä, mutta joissain neuvotteluissa tittelistä on hyötyä.
”Kun mainitsee siitä, huomaan, että muut hieman korjailevat kravattejaan”, Gordin hymyilee.
Hän on ehta helsinkiläinen, jonka perheessä ei ollut koiraa tai kissaa, vain muutama hamsteri. Poika oli kuitenkin eläinrakas, ja etenkin hienot, mystiset hevoset kiehtoivat häntä. Gordinin ollessa 12-vuotias hänen ystävänsä Tom Biaudet aloitti ratsastuksen, ja seurattuaan lajia puoli vuotta, Gordin seurasi perässä. Gordin eteni kilpailemaan 1,5 vuodessa,
”Keskustalli oli ratsastuksen yliopisto, ja pojilla oli siellä erityisasema. Kilpailin vuoden Keskustallin hevosilla, ja sitten sain muiden hevosia ratsastettavakseni. Olen omistanut elämässäni vain aivan muutaman hevosen”, hän kertoo.
”Ja kun tulin Suomeen, tiesin kaiken kaikesta, olin kunnon besserwisser.”
Minään hevoskuiskaajana hän ei itseään esittele.
”Suhtautumiseni hevosiin on aina ollut hyvin mutkatonta, tämän päivän mittapuulla ehkä liiankin mutkatonta. Ne olivat hyviä kumppaneita, ja parasta oli, kuinka hevosen saa tsemppaamaan ratsastajalle. Ei liian suuria teorioita”, hän sanoo.
Juristiksi hän opiskeli pitkään, seitsemän vuotta, koska kansainvälinen esteratsastus oli elämässä pääroolissa. Ja niin se oli myöhemminkin, kun hän työskenteli asianajotoimistossa ja oikeusministeriössä julkisoikeuden laitoksessa.
Yhtenä päivänä laitoksen johtaja oli kysynyt Gordinilta, mitä tämä haluaa tehdä. Tämä vastasi haluavansa ammattikilparatsastajaksi, johon johtaja totesi kuivakkaasti, että hyvä idea.
Sen jälkeen Gordin toimi Gumbölen tallin toimitusjohtajana, kunnes vuonna 1981 siirtyi Ratsastajainliiton valmennuspäälliköksi ja myöhemmin esteratsastuksen päävalmentajaksi.
Kilpailemisen ja valmentamisen ohella hän toimi Ratsastajainliitossa monissa tehtävissä, myös puheenjohtajana 1995–2000.
Valmentaja hänestä tuli, kun hän 21-vuotiaana ratsasti samalla tallilla Irlannissa samanikäisten tulevien huippujen Eddie Mackenin ja Paul Darraghin kanssa.
”Ja kun tulin Suomeen, tiesin kaiken kaikesta, olin kunnon besserwisser. Aloin valmentaa ensin kotona, sitten pidin kursseja Ypäjällä”, hän muistelee.
Mutta samalla hän luki kirjoja, matkusti ja kuunteli muita, muun muassa Ruotsin Jana Wanniusta, joka valmensi Suomessa 19 vuotta. Gordinin ja hänen valmennuksessaan suomalainen esteratsastus eli loistokauttaan.
Gordin toteaa, että analyyttisyys oli hänen valttikorttinsa sekä ratsastajana että valmentajana. Hän mietti asiat läpi aina perusteellisesti niin etukäteen kuin jälkikäteenkin.
Kaikkein tärkeintä on silti yhä jatkuva innostus ja intohimo lajiin.
”En osaa sanoa, onko sellaista sitoutumista ollut lajissa enää 2000-luvulla. HUJO antaa näköalapaikan nähdä, löytyykö sitä lajista vielä, hän sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
