• Jouni Hillbom muuttanut toimintansa painopistettä − varsoja syntyy Suomen ja Ruotsin rekistereihin

    Jouni Hillbomilla varsavuodet viettänyt M.T.Untouchable on aloittanut uransa lupaavasti Ruotsissa.
    Tilaajalle
    Jouni Hillbom on panostanut viime vuosina entistä enemmän kasvatustoimintaan sekä varsojen valmentamiseen.
    Jouni Hillbom on panostanut viime vuosina entistä enemmän kasvatustoimintaan sekä varsojen valmentamiseen. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset|Ravit
    13.5.202415:00
    Kaj Närhinen

    Mikkelin seudulla jo pitkään vaikuttanut Jouni Hillbom oli viime vuosikymmenellä tuttu näky valmennettaviensa kanssa Ruotsin ravilähdöissä. Cherry Chapstick (Orlando Vici) ja Mr Looba Looba (Fill V.) menestyivät mainiosti sekä Solvallassa että myös Ruotsin T75-lähdöissä. Vaikka Hillbom ei ole viime vuosina juurikaan käynyt kilpailumatkoilla Ruotsin puolella, on länsinaapurin raviurheilulla edelleen suuri rooli raviammattilaisen arjessa.

    ”Minulla on osa siitostammoista Ruotsin rekisterissä. Tavoitteena on valmentaa pohjat varsoille täällä Suomessa, ja sitten pyrkiä saada ne kilpailemaan Ruotsiin. Myymme varsoja kokonaan tai osuuksiin. Suomen ja Ruotsin välinen reissaaminen kilpahevosten kanssa käy pitkän päälle melko raskaaksi sekä miehelle että hevosille”, kertoo Jouni Hillbom.

    Bollnäsin tiistain lounasravien kahdeksannessa lähdössä starttaava, Katja Melkon valmentama kolmevuotias M.T.Untouchable (Quite Easy) on oiva esimerkki Jouni Hillbomin uudesta ajatusmallista. Hän hankki orin vuoden 2022 Kriterium-huutokaupasta 30 000 kruunun hintaan. Ori otti uransa avausvoiton uransa toiseen starttiin huhtikuun lopulla Gävlessä.

    Katja Melkko valmentaa Jouni Hillbomin edelleen osaomistamaa M.T.Untouchablea.
    Katja Melkko valmentaa Jouni Hillbomin edelleen osaomistamaa M.T.Untouchablea. Kuva: Elina Paavola

    ”Sinällään tietysti vähän hölmöä, että ensimmäinen uuden Ruotsin satsauksen hedelmä on huutokauppaostos. Mutta kyllä niitä omia kasvattejakin on tulossa radoille. En ollut itse paikan päällä huutokaupassa, mutta minulla oli kaveri paikan päällä, joka tsekkasi minulle muutaman varsan. M.T.Untouchable oli kyllä melko liki heräteostos. Hinta jäi alhaiseksi, ja ajattelin ettei sitä korkealta tiputa.”

    Jouni Hillbom ajoi M.T.Untouchablella koelähdön helmikuussa, ja siirsi sitten orin Julmyran valmennuskeskuksssa vaikuttavan Katja Melkon valmennukseen. Hillbom on edelleen pienellä osuudella oriissa mukana.

    ”Siinä on parinkymmenen hengen kimppa omistajana. Katja päättää totta kai kilpailuttamisesta. Mutta onhan se maksettu ikäluokkakisoihin, jos niissä haluaa kokeilla. Ori saa olla Ruotsissa niin pitkään kuin vaikuttaa hyvälle. Sillehän on Ruotsissa syntyneenä todella paljon erinomaisia kilpailumahdollisuuksia tarjolla synnyinmaassaan.”

    Hillbom nostaa esiin kaksi teesiä, miksi haluaa kilpailuttaa nuoria hevosia Ruotsin puolella. Laajempi kilpailutarjonta ja paremmat valmennus- ja kilpailuolosuhteet painavat vaakakupissa.

    Cherry Chapstickin viimekesällinen orivarsa on Mister J.P.:stä. Vuoden 2013 Derbyn finaalissa kolmanneksi sijoittuneen tamman pitäisi varsoa tänä keväänä ranskalaisesta Helgafellistä.
    Cherry Chapstickin viimekesällinen orivarsa on Mister J.P.:stä. Vuoden 2013 Derbyn finaalissa kolmanneksi sijoittuneen tamman pitäisi varsoa tänä keväänä ranskalaisesta Helgafellistä. Kuva: Jouni Hillbomin albumi

    ”Ruotsissa kolmevuotislähtöjä on todella laaja-alaisesti. Vaikka voittaisit uran alussa lähdön tai pari, ei sinun tarvitse vielä kohdata kaikkein kovimpia ikäluokassasi. Nuorta hevosta on paljon helpompi rakentaa tällä tavoin starttien kautta.”

    Puheen kääntyessä olosuhteisiin, painottaa Hillbom ymmärtävänsä radan hoitoon löytyvän resursseja Ruotsissa Suomea enemmän.

    ”Minusta radat ovat kuitenkin Ruotsissa hevosystävällisemmät kautta linjan. Onko asenne erilainen, että minkälainen kaviouran pohjan pitää olla, en tiedä sitten. Vein M.T.Untouchablen Katjalle maaliskuun lopulla. Se oli juuri oikea ajankohta näin jälkikäteen ajatellen. Pystyin hyödyntämään Suomen talven tarjoamat valmennusmahdollisuudet. Kelirikon iskiessä Suomessa, oli Julmyrassa tarjolla oivalliset valmennusolosuhteet.”

    M.T.Untouchablen siirryttyä Ruotsiin kilpailemaan, ei Jouni Hillbomilla ole käytännössä yhtään starttihevosta tallissaan. Kolmevuotias Kiss Cam Poof (Who’s Who) loukkasi itseään, ja uran avaus siirtynee ensi kaudelle.

    ”Kaksivuotiaat treenaavat mukavasti. Kaksi niistä on Ruotsissa syntyneitä, ja katsotaan miltä niiden tilanne näyttää kaksivuotiskisojen lähestyessä loppukesällä. Nykyinen toimintamalli on minulle oikein sopiva. Minä laittelen varsavuodet, ja annan kovan luokan ammattilaisten tehdä loppusilauksen.”

    Tänä keväänä Jouni Hillbomille pitäisi syntyä neljä varsaa.

    ”Tammat jakautuvat tänäkin vuonna Suomeen ja Ruotsiin rekisteröityihin. Kaltaiseni pienkasvattajan unelma olisi tietysti päästä mukaan omalla kasvatilla Ruotsin ikäluokkakisoihin. Totta kai kilpailu on kovaa Ruotsissa, mutta uskon nykyisen systeemimme tuottavan hyvän lopputuloksen.”

    Lisää aiheesta
    • Katja Melkon valmennettavat muuttavat syksyllä uuteen osoitteeseen. Tämän vuoden 59 startista on tullut 19 voittoa ja palkintorahoja hevosenomistajille 2,2 miljoonaa kruunua.

      Ravit | Katja Melkon ja Janne Sorosen talli vaihtaa osoitetta: ”Yksi lisäplussa asiassa on, että uudessa paikassa olot voi säätää ihan oman näkemyksen mukaan”

      Tilaajalle
    • Suomen varsahuutokaupassa kävi tänä vuonna paremmin kuin Ruotsin Kriteriumhuutokaupassa, joka päättyi eilen. Kuva on vuodelta 2017 Ypäjältä.

      Ravit | Ruotsin Kriteriumhuutokaupan lukemat romahtivat ‒ suomalaisia runsaasti esillä

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle