

Yksi Ruotsin viime vuosien menestyneimpiä hevosenomistajia on Tukholmassa asuva Rolf Andersson. Bro Byggnads AB -yrityksensä kautta hevoset omistava Andersson tuli tunnetuksi suurelle raviyleisölle viimeistään Readly Expressin omistajana.
Timo Nurmoksen valmentama ori kruunasi hienon uransa voittamalla vuonna 2018 Prix d’Ameriquen Björn Goopin ohjastamana. Readly Express juoksi lähes 25 miljoonan kruunun voittosumman, ja on osoittautunut myös oivaksi siitosoriksi.
Muutama vuosi sitten 70 vuoden ikäpyykin ylittänyt Rolf Andersson on ollut pitkään raviurheilun parissa hevosenomistajana.
”Ostin ensimmäisen hevoseni vuoden 1973 Kriteriumhuutokaupasta. Syksyllä tulee täyteen puoli vuosisataa hevosenomistajana. Ajatella, jos saisin juhlistaa 50 vuotisjuhlaa Kriterium-voitolla”, naurahtaa Rolf Andersson.
Vaikka Readly Expressin uran loppumisesta tulee toukokuun lopulla kuluneeksi neljä vuotta, ei Andersson ole aikeissa siirtyä jäähdyttelemään hevosenomistamisen kanssa.

”Tavoitteenani olisi vielä kerran päästä juhlimaan klassisen suurkilpailun voittoa omistamani hevosen kanssa. Olen jo eläkkeellä ansiotöistä. Omistan yrityksen kautta kymmenkunta hevosta. Lisäksi minulla erilaisia luottamustoimia yritysmaailmassa. Tekemistä on sopivasti.”
Rolf Andersson omistaa hienosti siitosoriina aloittaneen Readly Expressin edelleen. Lähes 25 miljoonaa kruunua palkintorahoja urallaan ansainnut ori aloitti siitoksessa todella upealla tavalla. Heti ensimmäiseen, vuonna 2016 syntyneeseen, ikäluokkaan kuuluvat muun muassa Calgary Games ja Honey Mearas. Readly Express on astunut koko siitosuransa Menhammarin siittolassa. Rolf Andersson muistelee siittolan johtajan Johan Helanderin kommenttia Readly Expressin siitosuran alkuajoilta.
”Johan Helander sanoi Readly Expressin jättävän siitosoriina suuremman jäljen raviurheiluun kuin kilparadoilla. Siitosuran alku ei ainakaan olisi voinut olla parempi.”
Lauantaina Rolf Andersson on hevosenomistajana erilaisessa roolissa. Hänen omistamansa Readly Lavec on mukana tavoittelemassa Seinäjoki Racen 70 000 euron ykköspalkintoa. Kokenut hevosenomistaja ei kuitenkaan ole yksin jännittämässä Oskar J Anderssonin ohjastaman kuusivuotiaan ruunan suurkilpailudebyyttiä.
Rolf Andersson tarjosi halukkaille mahdollisuuden vuokrata osuuksia pian kaksi miljoonaa kruunua ansainneen ruunan kilpailuoikeudesta kaksivuotiskauden syksyllä. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun kokenut hevosenomistaja vuokraa omistamiensa hevosten kilpailuoikeuden eteenpäin.
”Minulle on tärkeätä pyrkiä saamaan uusia hevosenomistaja lajin pariin. Meillä on oikein hyvä porukka Readly Lavecin ympärillä. Minulla ja puolisollani Kirsillä on tottakai osuudet hevosesta. Jatkoimme juuri vuokrasopimusta vuodella kuusivuotiskauden loppuun asti. Minulla ei ole mitään vastaa jatkaa sopimusta ensi vuonnakin. Osakkaat saavat päättää.”

Readly Lavecin päätymisessä nuoremman polven valmentajiin lukeutuvan Oskar J Anderssonin valmennukseen on oma tarinansa. Oskar J Andersson palkittiin vuoden 2013 alussa pidetyssä Ruotsin ravigaalassa vuoden komeettana. Rolf Anderssonin omistama Chelsea Boko voitti Jorma Kontion ohjastamana vuonna 2012 E3-finaalin sekä Kriteriumin.
”Hevonen palkittiin silloin vuoden kolmevuotiaana. Juttelin gaalan aikana Oskarin kanssa. Lupasin hänelle hevosen valmennukseen hänen aloittaessa valmentajana. Readly Lavecista tuli lupaukseni täyttäjä”, muistelee Rolf Andersson 10 vuoden takaista ravigaalaa.
Oskar J Andersson ei ole ainoa nuoremman polven valmentaja, jonka palveluksia Rolf Andersson on viime vuosien aikana käyttänyt. Hän haluaa omalla toiminnallaan tukea uransa alussa olevia nuoria valmentajia.
”Tällä hetkellä minulla on Oskarin lisäksi hevosia Bodenin valmentajiin lukeutuvan Jesper R Nilssonin tallissa. Daniel Wäjerstenillä minulla on viime vuonna Stochampionatin voittanut Great Skills.”
Lähes neljä miljoona kruunua ansainneen Great Skillsin tapauksessa Rolf Andersson on kilpailuoikeuden vuokraaja. Tammalla on etupolvioperaation jälkeen tarkoitus ajaa kilpaa viisi- ja kuusivuotiskaudet.
”Liisaussopimus päättyy kuusivuotiskauden loppuun. Meillä oli aiemmin siitostammojakin. Varsojen myynti oli kuitenkin vaikeata. Ostajaehdokkaat luulivat minun myyvän pelkästään heikommat kasvattini. Nykyisin olemmekin luopuneet siitostammojen pidosta. Ostetaan tai vuokrataan kilpailuoikeuksia varsoista.”

Puheen kääntyessä Rolf Anderssonin kasvatteihin, on hänellä Readly Lavecin lisäksi seurattavana Seinäjoella kasvattamansa Bridge Commander. ML Stablen omistama ja Juho Ihamuotilan valmentama kuusivuotias starttaa toisessa T75-kohteessa Santtu Raitalan ohjastamana. Rolf Andersson ei saavu itse paikan päälle Seinäjoelle seuraamaan hevosten otteita.
”En valitettavasti saanut aikatauluja täsmäämään Suomen reissun osalta. Seinäjoki Race vaikuttaa melko tasaiselle lähdölle etukäteen. Suomalaisosallistujia minun on hieman vaikea arvioida. Readly Lavecin pitäisi realistisesti ajatellen taistelemaan sijoituksista kolmannesta viidenteen sijaan.”