• Kuningatarkisan kakkonen Liisan Tulilintu sai esikoisvarsansa omana syntymäpäivänään ‒ ”Oikein pirteä, hyväpaikkainen varsa”

    Seuraavaksi isäoriiksi Liisan Tulilinnulle on kaavailtu Fransia.
    Useamman vuoden suomen kärkitammoihin kuulunut Liisan Tulilintu varsoi helatorstaina esikoisvarsansa.
    Useamman vuoden suomen kärkitammoihin kuulunut Liisan Tulilintu varsoi helatorstaina esikoisvarsansa. Kuva: Jukka Vepsäläinen
    MT Hevoset|Hevoskasvatus
    22.5.202313:15
    Kaj Närhinen

    Useamman vuoden ajan Suomen ykköstammoihin kuulunut Liisan Tulilintu sai esikoisvarsansa helatorstaina. Yhdessä poikansa Aaro Vepsäläisen kanssa tamman omistavan Susanna Raevaaran mukaan sekä emä että muutaman vuorokauden ikäinen tammavarsa voivat hyvin.

    ”Hauska yksityiskohta on, että Liisan Tulilintu varsoi omana syntymäpäivänään. Oikein pirteä, hyväpaikkainen varsa. Uusi tulokas on todella vaalea, joten kyllä siitä pitäisi liinakko tulla. Liisan Tulilintu on osoittautunut todella hyväksi emäksi”, iloitsee Susanna Raevaara.

    Varsan isä on lupaavasti siitoksessa aloittanut Fiiling. Syntynyt varsa on jäämässä Raevaaran mukaan pitovarsaksi sen oltua tammavarsa.

    ”Tarkoituksenamme on pitää varsa itsellämme. Molemmat pojistamme ovat kiinnostuneet hevoskasvatuksesta Liisan Tulilinnun myötä. He saavat sitten aikanaan jatkaa vanhempien jalanjäljissä hevoskasvatusta. Toki varsasta saa tehdä tarjouksia”, naurahtaa Raevaara.

    Tuore tulokas on tarkoitus jättää jatkamaan Liisan Tulilinnun sukulinjaa kasvattajille.
    Tuore tulokas on tarkoitus jättää jatkamaan Liisan Tulilinnun sukulinjaa kasvattajille. Kuva: Jukka Vepsäläinen

    Yli 200 000 euroa urallaan ansainnut Liisan Tulilintu siemennetään seuraavaksi Fransilla. ”Varsominen meni hyvin ja jälkeisten kanssa ei ollut ongelmia. Näillä näkymin yritetään siementää jo varsakiimaan. Eläinlääkäri tarkistaa tamman viikonloppuna.”

    15 vuotta sitten puolisonsa Jukka Vepsäläisen kanssa Rautalammelle muuttanut Susanna Raevaara työskentelee täysipäiväisesti hevosten kanssa. Pihassa on omia ja täysihoidossa olevia siitostammoja 14 kappaletta. Tämän lisäksi pihatossa asustaa 12 varsaa.

    ”Seitsemään vuoteen en ole ollut tilan ulkopuolella töissä. Kesäksi tulee vielä jokunen varsa lisää laitumelle. Olen juuri paraikaa kunnostamassa kesälaitumia. Olen aina pitänyt varsojen kanssa touhuamisesta. Tuntuu fiksulta keskittyä tammoihin ja varsoihin hevosten valmentamisen sijaan.”

    Vaikka Susanna Raevaara on äärimmäisen iloinen Liisan Tulilinnun varsomisen onnistumisesta, tuli viikon alkajaisiksi ikäviäkin uutisia hevosrintamalta. Muun muassa 12,0 ennätyksisen Pica-Pica Oakin jättänyt Courtney Belle jouduttiin lopettamaan.

    ”Courney Bellen tämän keväisellä varsalla oli ongelmia, ja se jouduttiin lopettamaan. Emälläkin alkoi olemaan iänkin tuomia ongelmia. Päädyimme lopettamaan kummatkin. Courtney Belle oli meillä yli 10 vuotta, hevosiin ehtii kiintyä tosi paljon. Emän sukua jatkaa tulevaisuudessa nyt liisattuna oleva Markku Niemisen valmennuksessa kilpaileva neljävuotias Tringa Oak.”

    Lisää aiheesta
    • Liisan Tulilintu ja Harri Kotilainen valmistautumassa derbylauantaina Vermossa ajettuun kisaan, joka jäi huipputamman uran viimeiseksi. Harri Kotilaisen lisäksi Liisan Tulilintua valmensivat sen urheilu-uran aikana myös Etta Mäkilä, Juhamatti Hoffren, Annika Aalto ja Marjo Kivimaa.

      Ravit | Liisan Tulilinnun kilpailu-ura on ohi – ”Aletaan odottaa noin vuoden 2033 Kuninkuusraveja”

    • Liisan Tulilintu voitti Power Parkin raveissa Nordic Queenin, joka oli Maaseudun Tulevaisuuden nimikkolähtö.

      Ravit | Video: Terhi Kotilainen kertoo juhannuksen kuningattaresta Liisan Tulilinnusta

    • Liisan Tulilintu Harri ja Terhi Kotilaisen kanssa Nordic Queen -kisan voittajana.

      Ravit | Kuningatarkisan avainhevosella iloisia uutisia – ”Minulle tämän kesän paras uutinen”

      Tilaajalle
    • Tiineenä olevien tammojen laitumella Susanna Raevaaraa tuli lähimmäksi tervehtimään oma oma Turon Pampula. Ravikuningas Jokivarren Kunkun täyssisko kantaa Parvelan Retusta.

      Tämä rakkaus ei sammu: 45 vuotta erilaista toimintaa hevosten kanssa "ja olen yhä ihan yhtä hulluna niihin"

    Artikkelin aiheet
    Liisan Tulilintu
    hevoskasvatus
    varsominen
    Rautalampi
    tamma
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle