
Viime vuonna Ruotsin derbyfinaaliin karsintavoittajana tiensä selvittänyt Henry Flyer Sisu (Bold Eagle) on siirtynyt suomalaisomistukseen. Viisivuotiskauden kevääseen saakka Timo Nurmoksen valmennuksesta kilpaillut ruuna siirtyi kauden avauksen jälkeen Petri Salmelan valmennukseen.
Uudesta tallista käsin Henry Flyer Sisu kilpaili kahdeksan kertaa ennen omistajanvaihdosta. Kesän meriitteihin kuului muun muassa 100 000 kruunun arvoisen V86-lähdön voitto Bodenissa Mika Forssin ohjastamana.
Lähes 1,9 miljoonaa kruunua urallaan ansainnut Henry Flyer Sisu jatkaa Salmelan valmennuksessa. Uuden omistajan HSF Stablen taustalta löytyy kaksi Salmelan pitkäaikaisinta hevosenomistajaa Juha Alapuranen ja Matti Kurttio perheineen.
”Juha on mukana tällä hetkellä Hesiodissa sekä Idomenio Sisussa. Matti oli mukana jo Plant the Seedissä ja Chick Tunisissa. Self Timerissa kumpikin oli muuten osaomistajina. He ovat olleet matkassani koko valmentajaurani.”
Salmela on tyytyväinen saatuaan pitää Henry Flyer Sisun valmennuksessaan. Kyseessä on valmentajan mukaan kehityskelpoinen yksilö. Avoimiin lähtöihin kesän aikana noussut Henry Flyer Sisu kilpailee ensi keskiviikkona Solvallassa ennen T86-kohteita ajettavassa avoimessa ryhmässä.
”Ajamme ensi keskiviikon startin lisäksi varmaankin yhden startin ennen talvitaukoa. Kovanlainen lähtöhän tuosta keskiviikon lähdöstä tuli. Ehjän talvivalmennuskauden jälkeen pitäisi ruunan riittää kovimmissakin lähdöissä ensi kaudella.”
Henry Flyer Sisun kaupassa mukana tuli myös kaksi vuotta nuorempi Justin Bieber Sisu (Charly du Noyer). Ruuna kilpaili entisen omistajan lukuun neljästi Salmelan valmennuksessa.
”Sen myimme kuitenkin eteenpäin amatöörivalmentajalle Östersundiin.”
Henry Flyer Sisun emä Marque Bluestone (Windsong’s Legacy) on nykyisin paljon kasvatustoimintaan satsanneen Erno Gardemeisterin Garde Hästar AB:n omistuksessa.