• Salamakypärät alkoi Kimi Pesosen voitolla

    Juuso Holttisella työskentelevä Kimi Pesonen ajoi voittoon Salamakypärät-sarjan ensimmäisessä osalähdössä.
    Juuso Holttisella työskentelevä Kimi Pesonen ajoi voittoon Salamakypärät-sarjan ensimmäisessä osalähdössä. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    28.4.201818:12
    MT toimitus

    FORSSA. Nuorten ohjastajien kilpailusarjan Salamakypärien ensimmäinen osalähtö sujui Kimi Pesosen ajaman Rive Best Yetin tahdissa.

    Pesonen oli etukäteen saanut ohjeet omistaja-valmentaja Risto Häyryseltä, että keulapaikkaa ei anneta kuin korkeintaan suosikki Whether Or Notille. Kun suosikki laukkasi kiihdytyksessä, Pesonen vaihtoi lennosta taktiikka ja keulajuoksun päätteeksi Rive Best Yet hallinnoi loppuun saakka. Toiseksi kiri Sanna Kumannon ajama Firemaker ja kolmanneksi Niki Finnströmin Raw Jack.

    Voittoisa ohjastaja oli käynyt kisaviikolla ajamassa Rive Best Yetillä hiitin Jokimaalla.

    "Rive Best Yet oli hiitissä hyväntuntuinen ja alleajossakin tosi hyvä. Sanoinkin Ristolle, että vaikuttaa hyvältä. Hevonen oli rauhallinen, mutta positiivisella tavalla terävä", Pesonen kertasi.

    22-vuotias Pesonen ohjasti uransa 17. startissa kolmannen voittonsa. Hän työskentelee Juuso Holttisen tallilla Jokimaalla, minkä lisäksi käy ajamassa Pasi Tikkalan hevosia. Pesonen on ensimmäistä kertaa mukana Salamakypärissä, ja ensivaikutelma on ollut myönteinen.

    "Meillä oli jo HAMK:n liiketoimintakoulutus, mikä oli hyödyllinen ja odotettu homma. Toivotaan, että Salamakypärät jatkuisi näin hyvin kuin alkoikin", nuori mies myhäili.

    Rive Best Yet on nastolalaisen Risto Häyrysen toinen treenattava. Häyrysellä on puolisonsa Leena Oikarisen kanssa lisäksi kolmivuotias Villiheila (i. Villihotti) ja yksi poni. Villiheilan emä Postin Eila teki urallaan ennätyksen 23,9 ja ehti tehdä kahdeksan varsaa, joista Kaakon Jouni on toistaiseksi eniten tienannut.

    "Villiheila on vaimon hevonen, mutta ainakin minun mielestä se on juoksija. Sen ikäiseksi suomenhevoseksi se on ravuri. Meillä on ollut hevosia vuodesta 1989 saakka. On osunut hyviä ja huonoja kohdalle, Tilia's Tiger on tähän mennessä se paras", Häyrynen kertoo.

    "Rive Best Yet tuli meille vasta nelivuotiaana eikä osannut alkuun juosta paljon yhtään. Sen kanssa on saatu tehdä paljon töitä, mutta onneksi se nyt palkitaan."

    Salamakypärät-sarjassa ajetaan 11 osalähtöä ja finaali Vermossa 10. marraskuuta. Osalähtöjä on myös kesän suurtapahtumissa Kuninkuusraveissa, Nordic Kingissä, St Michelissä ja Suur-Hollola-ajossa. Mukana on kaksitoista enintään 25-vuotiasta ohjastajaa, jotka työskentelevät ammattivalmentajilla.

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle