• Ossi Nurmonen jakoi tallinsa kaksi kärkeä uusiksi: H.V. Tuuri Vieremälle ‒ Stallone Solvallaan

    Ossi Nurmonen sai kuin saikin hevosen eli Stallonen mukaan Elitkampeniin. Suunnitelmat menivät silti hieman uusiksi, kun H.V. Tuurin pisteet eivät piisanneet Solvallaan. Ori meneekin Vieremälle.
    Tilaajalle
    Stallone ja Iikka Nurmonen yrittävät jatkaa menestysputkeaan pyhänä Elitkampenissa. Sitä ennen nuorempi Nurmonen kilpailee lauantaina Vieremällä.
    Stallone ja Iikka Nurmonen yrittävät jatkaa menestysputkeaan pyhänä Elitkampenissa. Sitä ennen nuorempi Nurmonen kilpailee lauantaina Vieremällä. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    23.5.202315:00
    Riku Niittynen

    Elitkampeniin pääsee mukaan kaksi kutsuttua kustakin kolmesta maasta, Ruotsi, Norja ja Suomi. Loput neljä paikkaa jakautuvat pisteiden mukaan.

    Ossi Nurmosen kaksikko H.V. Tuuri ja Stallone ovat antaneet vahvat näytöt Elitkampenissa viime kausilla. Viime vuonna Stallone ja sitä edellisenä H.V. Tuuri panivat tiukasti hanttiin nyt jo lopettaneelle norjalaishirmulle Odd Heraklekselle.

    Tänä vuonna Nurmosen tallin suomenhevosässät olisivat periaatteessa olleet valmiita Solvallaan molemmat, mutta vain Stallone pääsi matkaan. Suomen kutsut menivät hirmuisille ravikuningas Evartille ja sen kivikovalle haastajalle Parvelan Retulle. Loput paikat menivät pisteiden mukaan. Stallonella oli niitä enemmän ja se lähtee Solvallaan, vaikka kausi sisältää vain Kuopion laukkastartin.

    H.V. Tuuri on juossut kilpaa jo viidesti ja lähestyy huippukuntoa. Sen viikonlopun kisa tapahtuu 75-lähdössä sekin: kuitenkin Savossa Vieremällä lauantaina.

    ”Olisi kyllä ollut kiva koittaa Tuurillakin Solvallassa, mutta ei nyt vain päästy mukaan”, Ossi Nurmonen harmittelee.

    ”Maili olisi sopinut. Toki Vieremänkin kisa on sopiva, vaikka keskipitkällä matkalla onkin, ja tuli vielä kasirata. Kuitenkin Evartti ja Retu ovat Solvallassa, joten sen puolesta on vähän helpompaa. Tuurin nopeus voi olla ratkaisevaa keskipitkällä matkallakin.”

    Solvallan ”sporttipäällikkö” Anders Malmrot puhutti Finlandia-ajossa Ossi Nurmosta Elitkampen-kuvioista.
    Solvallan ”sporttipäällikkö” Anders Malmrot puhutti Finlandia-ajossa Ossi Nurmosta Elitkampen-kuvioista. Kuva: Ville Toivonen

    Nurmosen tallilla on siis lauantaina startissa hevonen sekä Suomessa, että Ruotsissa.

    ”Itse lähden Stallonen kanssa Ruotsiin, kuten Emmi Kukkonenkin. Tiina Turunen lähtee Vieremälle, ja Iikallahan (Nurmonen) on siellä neljä startissa. Stallone olisi varmaan vaatinut lisää startteja ollakseen Solvallassa ihan parhaimmillaan, kun viime juoksukin meni vähän plörinäksi. Ruuna oli rullivainen. Kyllä me sen ravin varmaankin saamme kohdilleen Solvallaan. Ennenkin tuo rullivaisuus on ollut ongelmana. Tuossa voi tuolta lähtöpaikalta olla vähän vaikea nyt yltää ihan kärkeen.”

    Lisää aiheesta
    • Ravit | Uusi gallup: Mikä valjakko voittaa Elitkampenin?

    Nurmosen tallin kärkikaksikko on suomenhevosia, ja menestystä on tullut viime aikoina nimen omaan kotimaisella rodulla. Esimerkiksi viime lauantailta Oulun 75-raveista tuli neljän suomenhevosen joukkueella kaksi voittoa ja kakkonen.

    ”On meillä lämminverisiäkin tulossa starttiin. Eniten kiinnostavat juuri nyt veljekset Martin De Bos ja All In Sox. Martin tuntuu nyt polvioperaation jälkeen parhaalta meillä ollessaan. Se on rauhallisempikin ja meni kyllä maanantaina tosi hyvällä meiningillä. Starttiin tullaan heti kun keksitään sopiva aloitusstartti. Veljensä All In Sox menee myös tosi hyvin samoja treenejä. Se on erilainen, mutta oikein juoksijan oloinen. Tämä ori palailee murtuneen jalan aiheuttamalta tauolta myös aika pian radoille.”

    Lisää aiheesta
    • MT26 näyttää Elitloppet-ravit lauantaina ja sunnuntaina. Viime vuonna Elitloppetin voittajana seppelöitiin Etonnant.

      Ravit | MT26-kanava näyttää Elitloppet-ravit lauantaina ja sunnuntaina ‒ MT uutisoi paikalta koko viikonlopun

    • Tuleeko Parvelan Retulle seppele Elitkampenistakin? Ori pääsee edustamaan Suomea Solvallassa ensi sunnuntaina.

      Ravit | Parvelan Retu voitti rata-arvonnassa isosta numerosta huolimatta: "Tähän paikkaan kymppi on paras mahdollinen"

      Tilaajalle
    • Upea H.V. Tuuri saattaa viedä ja rattailla istuvan Iikka Nurmosen ja oriin valmentajan Ossi Nurmosen tänäkin vuonna Solvallaan ja Elitkampeniin.

      Ravit | H.V. Tuurilla Elitkampen kiikarissa, Stallonen huippuvire tulee myöhemmin ‒ Ossi Nurmosen tallissa riittää hyviä suomenhevosia

      Tilaajalle
    • Ossi Nurmosen valmentama H.V. Tuuri avaa kilpailukautensa lauantaina Kuopiossa.

      Ravit | H.V. Tuuri kokeilee kotiradan valloitusta ‒ ”Ajetaan tämä startti, ja pohditaan sitten jatkoa”

      Tilaajalle
    • Iikka Nurmonen on menestynyt urallaan sekä ohjastajana että valmentajana.

      Ravit | Savoon palannut Iikka Nurmonen nauttii, kun saa valmentaa ilman kompromisseja – Mikkelin 75-kierrokselle Maaningan mies iskee viidellä valmennettavallaan

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle