• Hanna Lepistö odottaa Diamond Trupolta paljon, mutta ei Elitloppet-paikkaa

    Mikäli Diamond Truppo voittaa lauantaina Gävlessä, on Hanna Lepistön suojatti lähellä Elitloppet-lippua. Valmentaja kuitenkin painottaa, että paluumatka Suomeen on varattu jo sunnuntaiksi.
    Tilaajalle
    Hanna Lepistö ja Diamond Truppo tavoittelevat lauantaina 400 000 kruunun ykköspalkintoa.
    Hanna Lepistö ja Diamond Truppo tavoittelevat lauantaina 400 000 kruunun ykköspalkintoa. Kuva: Sanne Katainen
    MT Hevoset|Ravit
    23.5.202609:00
    Kaj Närhinen

    Gävlen raviradan suurkilpailu Prins Danielin lähtö ajetaan perinteisesti viikko ennen Solvallan Elitloppetia. Aiemmin Gävlen voittajalle on luvattu myös kutsu Elitloppetiin, mutta tälle vuodelle järjestelmää uusittiin ja kisa on yksi seitsemästä E-sarjan lähdöstä, joiden kaksi parasta pääsevät Elitloppetiin.

    Prins Danielin lähdössä on mukana Suomesta ML Stable oy:n omistama ja Hanna Lepistön valmentama Diamond Truppo, joka kiihdyttää Tommi Kylliäisen ajamana matkaan sisäradalta.

    Hanna Lepistö suuntaa Gävleen varovaisen toiveikkaana. Diamond Truppo on kilpaillut hänen väreissään kahdesti.

    Ensin Vermosta tuli komea voitto ja viimeksi Finlandia-ajossa hevonen oli myös hyvä, vaikka sen sijoitus jäi raskaan juoksun jälkeen vaisuksi. Vaikka Finlandia-ajosta ei tullut menestystä, vaikuttaa Diamond Trupon kunto olevan nousussa.

    ”Finlandiassa juoksusta tuli vaan turhan raskas. Heti startin jälkeen ajattelin, että vedetään henkeä hevosen kanssa. Se oli kuitenkin todella virkeä heti starttia seuraavana päivänä”, Hanna Lepistö aloittaa.

    ”Kun meille sitten tarjottiin villiä korttia Gävleen, oli lähtöpäätös helppo tehdä. Suomessa ei ole ennen Powerparkin juhannusta hyväpalkintoista avointa lähtö tarjolla.”

    Samalla valmentaja painottaa kuitenkin, ettei Elitloppet kuulu suunnitelmiin, vaikka lauantaina tulisikin voitto.

    ”Paluulautta on varattu jo sunnuntaiaamulle. Elitloppet ei tunnu meidän osalta ajankohtaiselle.”

    Tommi Kylliäinen jatkaa Diamond Truppon ohjissa myös Gävlessä.
    Tommi Kylliäinen jatkaa Diamond Truppon ohjissa myös Gävlessä. Kuva: Elina Paavola

    Lepistö ei kuitenkaan ylläty, jos Diamond Truppo on mukana kärkikamppailussa. Hän ei usko Tommi Kylliäisen tavoittelevan johtopaikan pitämistä sisäradan lähtöpaikalta.

    ”Paikka johtavan takana tuntuisi realistiselta. Toivottavasti sieltä saisi sitten kiritiloja viimeisen puolikkaan aikana”, hän toivoo.

    Hanna Lepistö toivoo suojatilleen paikkaa St Michel -ajoon sekä Kymi GP:hen. Myös Ruotsin suurkisat kiinnostavat.

    ”Ainakin Hugo Åbergs Memorial, Åby Stora Pris sekä Sundsvall Open Trot olisivat kiinnostavia lähtöjä Ruotsin puolella, jos hevonen vaan on huippuiskussa”, hän luettelee.

    Lauantain kisaan suomalaisväriä tuo myös norjalaisomistuksessa oleva High On Pepper, joka on Ruotsissa Katja Melkon valmennuksessa. Jorma Kontio on tuttuun tapaan High On Pepperin ohjissa.

    Tommi Kylliäinen voitti vuonna 2017 Jarno ja Minna Kauhasen Workout Wonderilla Prins Danielin lähdön. Tuolloin hevosen taustavoimat kieltäytyivät Elitloppet-kutsusta.
    Tommi Kylliäinen voitti vuonna 2017 Jarno ja Minna Kauhasen Workout Wonderilla Prins Danielin lähdön. Tuolloin hevosen taustavoimat kieltäytyivät Elitloppet-kutsusta. Kuva: Micke Gustafsson / TR Bild

    Jo ennen Gävleä on selvää, että Don Fanucci Zet on kahdella E-lähdön voitollaan mukana Elitloppetissa.

    Muista E-lähtöjä voittaneista sekä Diva Ek että Borups Victory ovat jo saaneet aiemmin kutsun Elitloppetiin. Näin ollen toisella Elitloppet-paikalla ovat tasapisteissä Francesco Zet ja Barack Face.

    Kummankin hevosen taustajoukot ovat kuitenkin kieltäytyneet Elitloppet-paikasta, ja Gävlen kisan voittaja on hyvin lähellä paikkaa Elitloppetissa. Tosin mukana on useita aiemmissa E-lähdöissä hyvin sijoittuneita hevosia, ja jos niiden sijoitukset menevät sopivasti ristiin, lauantain voittajan pisteet eivät välttämättä riitä paikkaan.

    Prins Danielin lähtö ajetaan klo 18.38 viidentenä T85-kohteena.

    Prins Daniels lopp, 1609 metriä, 1. palkinto 400 000 SEK

    1. Diamond Truppo / Tommi Kylliäinen

    2. High on Pepper / Jorma Kontio

    3. Powwow / Björn Goop

    4. Global Etalon / Rikard N Skoglund (jää pois)

    5. Keep Asking / Örjan Kihlström

    6. Kentucky River / Carl Johan Jepson

    7. Mellby Joker / Mats E Djuse

    8. H.C.’s Crazy Horse / Magnus A Djuse

    9. Luke the Spook / Adrian Kolgjini

    10. Mellby Jinx / Daniel Wäjersten

    Lisää aiheesta
    • Hanna Lepistö katsoo Diamond Truppon kanssa luottavaisena tulevaan. Tavoitteena on kilpailla huipputasolla Finlandia-ajon jälkeenkin.

      Ravit | Isänmaan uudet toivot

    • Ohjastaja ja valmentaja Alessandro Gocciadoro juhlii voittajaringissä omistajatahon edustajan sekä hoitaja Anu Niskasen kanssa.

      Ravit | Diva Ek vei suuret setelit ja Elitloppet-kutsun – suomalaishoitaja liikuttui

      Tilaajalle
    • Need’em oli Iikka Nurmosen mukaan jäätävän hyvän tuntuinen.

      Ravit | Iikka Nurmonen Finlandia-ajon jälkipeleissä: ”En usko, että kukaan muu ymmärtää, miten hyvä tuo hevonen nyt on”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Hanna Lepistö
    Diamond Truppo
    ravikilpailut
    Elitloppet
    Gävle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle