
Terho Rautiaisen Pirttilän Olga on noussut loppuvuoden aikana vahvaan iskuun. Reilu viikko sitten Kuopiosta tuli voitto ja sitä ennen Vermosta kakkossija. Tulosrivin puolesta voisi arvella valmentajan matkaavan Vermon tämäniltaisiin raveihin menestys mielessä. Kangasniemeläisvalmentajan ennakko-odotukset ovat kuitenkin hyvin maltilliset.
”Kaksi viimeistä starttia ovat olleet autolähtöjä. Vermossa on volttilähtö, ja voltista tamma ei kiihdytä matkaan lainkaan yhtä hyvin kuin auton takaa”, Rautiainen toteaa.
Pirttilän Olgan lähtö ravataan neljäntenä T65-kohteena. Pienehkössä lähdössä Terho Rautiainen lähtee matkaan 20 metrin takamatkalta.
”Meidän kanssamme samalla paalulla on lisäksemme ainoastaan yksi hevonen. Taaempaa lähtee enemmän ansainneita hevosia. Voittoon asti on vaikea uskoa, vaikka tamma on hyvässä kunnossa.”
T65-kohteiden jälkeen Rautiasen valmennettavista starttaa Tatuari. Viimeksi Teivossa viisivuotias teki vaisumman esityksen.
”Se pelkäsi edellä menevien hevosten kavioista lentäviä lumipaakkuja. Laitamme silmäverkot oriille tällä kertaa. Sekin on ihan asiallisessa kunnossa.”
Terho Rautiaisen valmennuslistalla on tällä hetkellä 12 hevosta. Aiemmin hevosia on ollut enemmänkin listalla. Yli 100 000 euron ansiot valmentajana tänäkin vuonna sisään ajanut Rautiainen ei ole kuitenkaan siirtymässä jäähdyttelyvaiheeseen urallaan.
”Joitakin valmennettavia on lähtenyt pois. Nykyinen määrä treenattavia on kuitenkin sopiva porukallemme. Lisäksi meillä on siitostammoja ja varsoja hoidettavana. Tilan ja oriasemantoiminnan pyörittämiseen menee myös paljon aikaa.”
Tulevaan astutuskauteen Terho Rautiaisen ja puolisonsa Maarit Huttusen pyörittämä oriasema lähtee vahvalla siitosorikaksikolla. Täyden 100 tamman kiintiön viime kaudella astunut Kihisee ja vahvasti siitoksessa aloittanut Ellin Sisu astuvat Kangasniemeltä käsin. Rautiainen arvelee kyselyiden perusteella Kihiseellä olleen mahdollisuuden saada täyteen aiemmin maksimimääränä ollut 150 tammaa.
”Kyselyitä oli todella paljon sadan tamman kiintiön täytyttyä. Ellin Sisu aloitti tänä vuonna hieman myöhässä siitoskauden. Nyt se on heti kauden alusta siitoskäytössä. Vale-Elli ja Lemmen Sisu ovat aloittaneet ensimmäisestä ikäluokasta todella mainiosti.”
Lämminverioreista Atupem jatkanee Kangasniemeltä käsin.
”On siitä ollut alustavasti puhetta omistaja Antero Tupamäen kanssa. Lisäksi jokunen muukin ori saattaa astua meiltä käsin. Lopullisia päätöksiä ei ole vielä tehty omistajien kanssa.”