• Hevosyrittäjä Heidi Sinda isojen päätösten äärellä: "Omaa jaksamista on pakko kuunnella”

    Heidi Sinda on valjakkoajon konkareita ja monipuolinen hevosyrittäjä.
    8-vuotias tamma Hessin Unikki on Heidi Sindan viimeistä omaa kasvattien sukupolvea.
    8-vuotias tamma Hessin Unikki on Heidi Sindan viimeistä omaa kasvattien sukupolvea. Kuva: Carolina Husu
    MT Hevoset|Hevoset
    1.8.202218:00
    Kaijaleena Runsten
    Urjala

    Yksi suomalaisen valjakkoajon keskeisistä harjoitus- ja kilpailupaikoista sijaitsee Urjalan Urjalankylässä. Heidi Sinda tunnetaan myös sekä suomenhevos- että shetlanninponikasvattajana.

    Hessi-Tallilla toimi aiemmin myös ratsastuskoulu ja iso hoitotalli, mutta niistä ollaan luopumassa. Tilan sijainti on viikonloppuisin ja lomilla pidettävien valmennuskurssien kannalta keskeisen hyvä.

    Täyshoitohevosten pidon kannalta Urjalankylä on kuitenkin sivussa Tampereelta, Turusta ja Forssastakin, ja alan kannattavuus on heikko suhteessa sen vaatimaan työmäärään.

    ”Neljän tunnin yöunilla ei voi painaa koko elämäänsä. Omaa jaksamista ja kroppaa on pakko kuunnella”, ensi vuonna 50 täyttävä Sinda hymähtää.

    Takana on vakava päähän osunut tapaturma kuusi vuotta sitten. Nyt Sinda toipuu pienemmästä tapaturmasta, mikä on pakottanut vähentämään käytännön työtä hevosten kanssa. Lomitusoikeuden loppuminen hevostiloilta pistää mietteliääksi.

    ”Olen sydämeltänikin ehkä enemmän kilpailujen järjestäjä ja valmentaja”, hän tuumii.

    Sinda työskenteli pitkään Hevosopistolla kilpailusihteerinä ja toimii edelleen näyttölautakunnassa alan ammattitutkinnoissa.

    Maneesi, valjakkoajon kisamittaiset kentät, tallipaikat ja majoitustila takaavat sen, että leirien ja kurssien järjestäminen onnistuu.

    Korona-aikana tilalle valmistui laavu. Sinne voidaan mennä pienryhminä joko ratsain tai myös vaunuilla tai talvella reellä.

    Tallilla toimi aiemmin pieni varusteliike. Nyt se suunnataan selkeästi valjakkoajon varusteisiin. Sinda tuo Hollannista valjakkovaljaita ja vaunujakin voi tulla testaamaan.

    ”Kasvattamaan en lähde enää helposti uudelleen. Alkuperäisrotujen tuet olivat aiemmin tärkeä lisä. Nyt niistä ei enää ole isoakaan apua.”

    Heidi Sinda tunnetaan myös Hessin-nimellä kulkevista suomenhevosista ja shetlanninponeista.

    ”Kasvattamaan en lähde enää helposti uudelleen. Alkuperäisrotujen tuet olivat aiemmin suomenhevos- ja ponikasvattajille tärkeä lisä. Nyt niistä ei enää ole isoakaan apua”, hän sanoo.

    Perheessä hevoset ovat silti vahvasti osa arkea. Sindan 13-vuotiaista kaksosista tytär Mikaela on kilpaillut vikellyksessä mutta jota kouluratsastus on alkanut kiinnostaa enemmän.

    Poika Miro kilpaili aiemmin valjakkoajossa. ”Pojilla hevosharrastus ei edelleenkään tahdo olla trendikästä. Hän tekee kyllä tallihommia mutta oma urheilu on suuntautunut muualle.”

    Hessi-Tallin 25-vuotisjuhlakisat pidetään 20.8.

    Kuka?

    Heidi Sinda on Urjalan Urjalankylässä toimivan Hessi-Tallin yrittäjä.

    Hevoslajeissa hänellä on harvinaisen laaja valikoima valmennus-, tuomari- ja toimihenkilöpätevyyksiä (valjakkoajo, esteet ja koulu).

    Kasvattanut yli 50 suomenhevosta ja shetlanninponia, joista tunnetuin jalostusori Hessin Leevi (Lastun Leka - Jeviiritär).

    Suomen menestyneimpiä valjakko-ohjastajia: henkilökohtaiset PM- ja useita SM-voittoja eri hevosilla hevosvaljakossa ja parivaljakossa.

    Joukkuelajeista sijoituksia on myös MM-kisoista.

    Keskittyy valjakkoajon valmennuksiin ja tuo maahan vaunuja ja varusteita.

    Tallilla harjoitellaan myös vikellystä sekä harjoitetaan hevosilla ohjelmapalveluita.

    Hessin Unikki ja Instruktor eli Ismo ovat Heidi Sindan luottotyökavereita.  Ismon kanssa hän on ohjastanut PM-joukkuekultaa hevosvaljakossa.
    Hessin Unikki ja Instruktor eli Ismo ovat Heidi Sindan luottotyökavereita. Ismon kanssa hän on ohjastanut PM-joukkuekultaa hevosvaljakossa. Kuva: Carolina Husu

    Lue myös:

    Monipuolinen taitolaji – Katso kuvat: vikellys yhdistää voimistelun elementtejä yhteistyöhön hevosen kanssa

    Valjakkoajon suosio kasvanut korona-aikana – oma valtakunnallinen seura perustettu

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle