
Viime talvesta asti Göteborgin liepeillä suurhevosenomistaja Stall Dencon yksityisvalmentajana toiminut Mika Haapakangas lopettaa pestissään. Valmennusvastuun Stall Dencon vajaasta 50 hevosta ottaa Mikan poika Veikko Haapakangas. Uusi valmentaja korostaa, että vaihdokseen ei liity dramatiikkaa.
”Päädyttiin yhteistyössä kaikkien osapuolten kanssa tällaiseen ratkaisuun. Isällä on ollut viime aikoina liikaa töitä, ja nyt hän saa keskittyä omiin hevosiinsa. Dencon hevoset tulivat minun vastuulleni”, taustoittaa Veikko Haapakangas ratkaisua.
Mika Haapakankaan valmennuslistalle jäi 12 hevosta, eli kaikki hänen valmennuksessaan olleet hevoset, joiden omistaja ei ollut Denco Hb. Lähes kaikki Mika Haapakankaan listalle jääneet hevoset ovat hänen oman yhtiönsä omistamia.
Veikko Haapakangas, 23, sai kuluvalla viikolla itselleen ruotsalaisen ammattivalmentajalisenssin. Lisenssin saaminen kävi nopeasti, sillä Haapakangas oli jo aiemmin käynyt siihen vaadittavat kurssit.
”Tämä on ollut unelmani jo nuoresta pojasta lähtien. Isä on hyvin tyytyväinen unelmani saavuttamisesta.”

Ensimmäiset hevoset starttaavat Veikko Haapakankaan valmennuslistalta ensi perjantaina Axevallassa. Ensi lauantain T75-kierrokselle tuoreen ammattivalmentajan on tarkoitus ilmoittaa Kaustisella toiseksi sijoittunut Denco’s Rioja ja Sprintermästaren-karsinnoissa mukana ollut Jetborne. Perjantaina Axevallassa tallin hevosia ajaa Magnus A Djuse. Hannu Torvinen on käynyt Suomesta jonkin verran ajamassa Mika Haapakankaan valmennettavilla, ja Veikko Haapakangas kertoo mielellään jatkavansa myös tätä yhteistyötä.
”Asia on sen verran tuore, etten ole ehtinyt puhua Hannun kanssa jatkosta, mutta käytän Hannua edelleen tosi mielelläni kuskina. Magnus taas on yksi parhaista ystävistäni, ja senkin puoleen on mukava ajattaa hevosia myös hänellä. Katsotaan miten pisteet riittävät mukaan pääsyyn ensi lauantaille.”
Veikko Haapakangas suhtautuu nöyrästi alkavaan uraansa valmentajana.
”Tämä on yksi askel eteenpäin raviurallani. Lähden liikkeelle nöyrästi, mutta en nöyristellen.”
Tallin hevoset ovat sairastelleet paljon viime syksystä lähtien. Hevosten terveystilanteen parantaminen on Veikolle ykkösasia.
”Göteborgin sateinen ilmasto aiheuttaa ongelmia hevosillemme. Useat niistä ovat olleet pitkäänkin kipeinä. Se näkyy tuloksissa, ja olemme yrittäneet löytää isän kanssa koko ajan ratkaisuja ongelmaan.”
14.7. 23.50 Korjattu hevosen nimeksi Jetborne.