• Hippoksen Mäenpää: kasvattajapalkkioiden maksu jo huhtikuussa toiveessa

    Yhteiskunnallisen tukalan tilanteen pelätään vaikuttavan jo valmiiksi laskevaan trendiin hevoskasvatuksessa. Suomen Hippoksen jalostusjohtaja Minna Mäenpää kertoo, että viimevuoden kasvattajapalkkioiden maksuunsaanti huhtikuun aikana on keskusjärjestöllä toiveessa ja hankkeessakin.
    Suomen Hippoksen jalostusjohtaja Minna Mäenpää keskustelemassa Vermossa maailmankuulujen kentuckylaisten hevoskasvattajien Steve ja Cindy Stewartin kanssa Vermon EM-ravien yhteydessä.
    Suomen Hippoksen jalostusjohtaja Minna Mäenpää keskustelemassa Vermossa maailmankuulujen kentuckylaisten hevoskasvattajien Steve ja Cindy Stewartin kanssa Vermon EM-ravien yhteydessä. Kuva: Esko Jämsä
    MT Hevoset
    30.3.202017:06
    MT toimitus

    Tämän lisäksi Mäenpää kertoo, että Hippoksessa työskennellään muutenkin tällä hetkellä aktiivisesti, jotta saataisiin helpotusta hevoskasvattajien ja muiden alan yrittäjien tämänhetkisiin ongelmiin. Esimerkiksi astutuksien toteutuksissa on haasteita, kun rahdit eivät kulje täysin normaalisti ja Uusimaa on eristettynä muusta Suomesta.

    Suomen johtaviin hevoskasvatusammattilaisiin kuuluva  Martti Ala-Seppälä painotti sunnuntain TotoTV:n lähetyksen haastattelussaan sen asian tärkeyttä, että kasvattajat saisivat vallitsevassa tilanteessa positiivisen signaalin sekä ennen kaikkea rahaa jo kevään aikana. Usein kasvattajapalkkiot ovat saapuneet tileille vasta kesällä.

    "Tarvittavat tiedot kasvattajapalkkioiden maksuun saamiseksi lähtivät Hippoksesta maa- ja metsätalousministeriöön 13. maaliskuuta", Minna Mäenpää kertoo.

    "Tahtotila on tietenkin aina saada palkkiot kasvattajille mahdollisimman aikaisin, mutta nyt asiaa on painotettu erityisesti. Ministeriöön on esitetty toivomus siitä, että tehtäisiin kaikki mahdollinen, jotta voitaisiin saada palkkiot kasvattajien tileille huhtikuun aikana. Ilman muuta täällä teemme kaikkemme, että saisimme kasvattajien tilanteeseen valoa. Samoin tosiaan yhdessä viranomaisten kanssa tutkimme paraikaa, miten saada esimerkiksi astutuksiin tarvittavat siirrot ja kuljetukset toimimaan koko Suomen alueella niin, ettei hevosten kasvattaminen ja jalostus entisestään vaikeudu tänä vuonna."

    Artikkelin aiheet
    Suomen Hippos
    hevosten kasvatus
    kasvattajapalkkiot
    Minna Mäenpää
    maa- ja metsätalousministeriö
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle