• Kari Lähdekorpi: "Laajamittainen hevosenomistaminen saa riittää"

    MT Hevoset
    1.7.201714:27
    MT toimitus

    Suurhevosenomistaja Kari Lähdekorpi kertoo jatkossa laittavansa hevosmääränsä "minimiin". Varsinkin aktiivinen kaupanteko saa Lähdekorven mukaan jäädä kokonaan pois.

    Lähdekorpi on aina tunnettu nopeiden ratkaisujen miehenä, mutta hän vakuuttaa, että tämänkertainen päätös ei ole syntynyt hetken mielijohteesta.

    "Olen kyllästynyt maksamaan kaikkien suomalaisten hevosenomistajien laskut", Lähdekorpi kuvailee. "Olen jäänyt vähän sellaiseen tilanteeseen, että kun ostan hevosen, se on minun vastuullani, ja jos myyn hevosen, sekin on minun vastuullani."

    "Itse ostan hevosia ehkä vanhanaikaisella ajatuksella, että ei niistä mitään takeita ole, ja että jos on jotain ongelmaa, se on ostajan murhe. Nykyisin homma on kuitenkin myydessä mennyt siihen, että kun myyn hevosen, minun pitää antaa siitä suunnilleen takuu ja ottaa hevoset takaisin, jos ne eivät miellytä ostajaa. Olen kyllästynyt sellaisessa välikädessä olemiseen."

    Lähdekorpi kertoo hevosmääränsä vähentyneen viime aikoina, ja jatkossa hevosmäärä laitetaan "minimiin".

    "Välillä niitä oli 23, mutta nyt en edes osaa sanoa tarkkaa määrää. Selvästi vähemmän niitä on jo joka tapauksessa", hän laskeskelee. "Jotain kyllä jätetään, eli Victory Bonsai, Kauhasen Jarnon kanssa kimpassa olevat ja ehkä joku muu kimppahevonen. Kaikkia kimppahevosiahan ei pystykään laittamaan pois, vaikka haluaisikin."

    Lähdekorpi on ennenkin vähennellyt kalustoaan, eikä vähentäminen tarkoita touhun lopettamista.

    "Ei kai näistä lopullisesti eroon pääse ja ei tiedä haluaakokaan, mutta välillä tekee hyvää vetää henkeä ja päivittää tilannetta."

    Artikkelin aiheet
    Kari Lähdekorpi
    hevosenomistus
    ravit
    hevostalous
    Victory Bonsai
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle