• Petri Klemola tekee retken itään – arvontalaulu soi tällä kertaa mollissa

    Petri Klemolaa nähdään harvemmin itäisen Suomen raviradoilla. Maanantaina Kokkolan Ullavalla vaikuttava valmentaja tekee poikkeuksen.
    Tilaajalle
    Kun sarjat sattuvat kohdalleen, Petri Klemola ilmoittaa hevosia starttiin.
    Kun sarjat sattuvat kohdalleen, Petri Klemola ilmoittaa hevosia starttiin. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset|Ravit
    31.8.202616:00
    Markku Lindström

    Sattuvat sarjamääritykset houkuttelivat Petri Klemolan Etelä-Savoon. Kolmelle hevoselle oli tarjolla sopivat ravilähdöt.

    Rata-arvonta oli tällä kertaa armoton. Vaikka tuloksena oli yksi hyvä paikka, tuli kahdelle mailin pyrähdykselle takarivin ulkopaikat. Tämä hieman latistaa tunnelmia.

    ”Kyllä se lannistaa, kun voittohaaveet meni. En tiedä, auttaako edes sanoa, että ollaan muiden armoilla. Menestys vaatii ylivauhtia lähdöissä”, Klemola pyörittelee.

    Nelivuotias Anyway Leader on luopunut alku-uransa helmasynnistä eli tarpeettomista laukoista. Tämän myötä tulostakin on alkanut syntymään.

    ”Anyway Leader oli koko ajan hyvän tuntuinen, mutta aluksi se teki hölmöjä laukkoja. Yhtäkkiä sillä löytyi oikea nuotti, ja sen jälkeen se on ollut ravivarma. Sen kanssa on päästy keventämään kengitystä. Nyt on edetty hyviksi havaituilla keinoilla.”

    Klemolalle ei oikein ikinä valjennut, mikä oli retkulaukkojen takana.

    ”Kun ei se edes ollut mikään arka, mutta päätti vaan ottaa hölmön laukkoja.”

    Ravisävelen löydyttyä on ajatus lähteä vielä ikäluokkalähtöihin mukaan. Klemolan ajatukset ovat Lappeen tammakisassa.

    ”Hevonen on maksettu Villinmiehen tammakilpailuun. Tehtävät kovenee, ja haetaan hevosen rajoja.”

    Hienossa iskussa Mikkeliin saapuva Xenon Leader kärsii lähtöpaikastaan erityisen rankasti, sillä ruunan täsmäaseena toimiva lähtönopeus ei ole käytössä.

    ”Se häviää siinä 40 metriä, ja päälle tulee kiertämistä”, Klemola murahtaa.

    Kaksi edellistä starttia Xenon Leader on voittanut selityksittä keulasta. Valmentaja kiittelee hevosen kuntoa, sillä aikaisemmin tänä vuonna oli vaikeuksia.

    ”En tiedä, miksi tämä hevonen ottaa kevään niin raskaasti. Se oli puoli vuotta varjojen mailla. Jotenkin tuntuu, että aineenvaihdunta on kyseessä. On sitä hoidettukin.”

    Uhmapelin voittajakuva parin vuoden takaa. Tunnelmassa mukana Petri Klemola, Niko Jokela ja Sara Klemola.
    Uhmapelin voittajakuva parin vuoden takaa. Tunnelmassa mukana Petri Klemola, Niko Jokela ja Sara Klemola. Kuva: Elina Paavola

    Paras rataonni kävi Uhmapelillä, jonka Klemola vinkkaa olevan nousukunnossa. Hevonen hyötyy kengättömyydestä, joten tämä balanssi on jälleen suunnitelmissa.

    ”Eihän se ole valmentaja eikä mikään, joka ei ota kenkiä pois. Kukaan ei sitten välitä, saako niitä takaisin”, Klemola velmuilee.

    Uhmapelillä lähdetään kuitenkin Mikkeliin ilman sen kummempia tavoitteita.

    ”Kyseessä on jo vanha, paljon ajettu hevonen. Kunhan lähdetään reissuun, ei ole kolmas hevonen iso vaiva olla mukana. Silloin ajetaan kilpaa, kun on sarjoja.”

    Klemolan kolmivuotias Better Leader nappasi Teivosta torstaina hienon voiton. Hevosen viimeinen vuosi ei ole ollut helppo. Kolmivuotias ori kärsi viime syksynä tapaturmasta. Muutenkin isokokoisen hevosen kanssa on edetty varovasti.

    ”Hevonen on 172 senttiä korkea ja raskastekoinen. Ymmärrettiin, että tämä kausi pitää mennä vain muutamalla startilla.”

    Better Leader oli ilmoitettu Oulu Expressiin. Klemolaa sieppaakin, ettei ori saanut tilaisuutta, kun kilpailun karsinnat peruutettiin.

    ”Harmittaa pirusti, kun olet saanut hyvän varsan ja maksanut sen, niin ei tule kilpailuun kilpailuoikeutta. Seuraavaksi katsotaan Kriteriumin karsintoja”, Klemola kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Voittajaesittelyssä Uhmapelin kanssa Petri Klemola, ohjastaja Niko Jokela ja hoitaja Sara Klemola. Tiistaina hevosta ohjastaa Ville Koivisto.

      Ravit | Uhmapeli palaa tauolta täytenä arvoituksena: ”Yhtään ei osaa sanoa, mitä tulee tapahtumaan”

      Tilaajalle
    • Siinä halauksessa oli tunnetta. Isä Teemu Okkolin valmentaa ja ohjastaa Heikintuulia, ja tytär Oona Halme on hevosen hoitaja.

      Ravit | Isän ja tyttären yhteinen Derby-voitto nosti suuret tunteet pintaan – ”Ei voi sanoin kuvailla, miten hienolta tuntuu”

      Tilaajalle
    • Santtu Raitala ohjasti Evartin kolmanteen peräkkäiseen voittoon.

      Ravit | Evartin omistaja meinasi jo luovuttaa, ja Antti Ojanperä joutui puhumaan tätä ympäri – ”Kuninkuusravit olivat pari viikkoa liian aikaisin”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ravit
    Petri Klemola
    hevonen
    Mikkeli
    Anyway Leader
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle