• Satu Liitiäinen ja Daniel Parling keskittävät toimintansa Ruotsiin

    "Ranska on edelleen tavoitteena, mutta otetaan vauhtia Ruotsin kautta."
    Satu Liitiäinen ja Daniel Parling keskittävät toistaiseksi toimintaansa Julmyraan, mutta Ranskaa ei suinkaan ole unohdettu.
    Satu Liitiäinen ja Daniel Parling keskittävät toistaiseksi toimintaansa Julmyraan, mutta Ranskaa ei suinkaan ole unohdettu. 
    MT Hevoset
    20.11.202108:00
    Kaj Närhinen

    Satu Liitiäinen ja hänen ruotsalainen puolisonsa Daniel Parling ovat viime vuosina valmentaneet hevosiaan sekä Ranskassa että Ruotsissa. Nyt suomalais-ruotsalainen pariskunta on kuitenkin päättänyt keskittää toimintansa Ruotsin Julmyraan.

    "Meillä on paljon Ruotsissa syntyneitä hevosia, ajetaan niillä kilpaa mieluummin Ruotsissa. Joulukuun puolessa välissä viimeiset hevoset tulevat Ruotsiin, ja tällöin meillä on 12 valmennettavaa. Pari siitostamma jää Ranskaan, joten Ranska ei missään nimessä ole unohdettu asia”, kertoo Satu Liitiäinen.

    Sadulla oli useampana vuonna pohjoismaisia hevosia kilpailemassa Ranskassa. Korona-aika on kuitenkin hankaloittanut tätäkin toimintaa.

    "Vaikka koronarajoituksia on tietyltä osin purettu, ei ihmisten liikkuminen ole vieläkään samoissa mittasuhteissa kuin ennen. On ollut hyvin hiljaista hevosten kilpailutusrintamalla Ranskassa."

    Vaikka Satu ja Daniel viihtyvät Ranskassa hyvin, ei muutto Ruotsiin tunnu hullummalle vaihtoehdolle.

    "Ruotsalaisessa raviurheilussa asiat hoidetaan todella ammattimaisesti. Palkintotaso on kuitenkin hyvällä tolalla. Ranska on edelleen tavoitteena, mutta otetaan vauhtia Ruotsin kautta. Minä olen ollut täällä kuitenkin kesästä lähtien. Danielille muutto marraskuussa Ruotsiin luo isomman kontrastin. Hän ei ole pohjoismaalaisen syksyn ja talven suuri ystävä”, naurahtaa Satu.

    Satu Liitiäinen ratsasti taannoin Ranskassa hyvällä menestyksellä montélähtöjä. Viime vuosina Liitiäistä ei ole nähty useasti montélähdöissä, mutta kuluvana vuonna hän on aktivoitunut ratsastamaan ruotsalaisissa montélähdöissä. Vuoden 13 startista voittoja on kertynyt peräti viisi.

    "Etsimme sopivaa, enemmän ansainnutta montéhevosta. Olisi monelta kantilta mukava päästä ratsastamaan Ruotsin V75-päivien hyväpalkintoisissa montélähdöissä. Ranskan suunnalta on myös usein tarjolla kokeneita Pohjoismaihin sopivia hevosia."

    Satu on tyytyväinen Julmyran tarjoamiin valmennusmahdollisuuksiin. Hebyssä sijaitseva valmennuskeskus on keskeisellä paikalla, sillä vajaan parin tunnin ajomatkan päässä on lukuisa määrä vuoden ympäri ajavia raviratoja.

    ”Toivotaan että saisimme vähän lisää hevosia valmennukseemme. Mikäs täällä Ruotsissa on kilpaillessa talvisaikaankin, kun tietää ratojen olevan hyvässä kunnossa ja homman toimivan."

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle