Avauskohteessa niukka suosikki on viimeksi voittokantaan palannut Rokkijätkä, jolla on loistopaikka edetä pitävään piikkiin.
Viimeksi laukkoihin sortunut Cirilla on jälleen kasiradalta ison haasteen edessä. Lahjakas tamma pystyy kiertämään ehjällä suorituksella kärkeen.
Oulussa suosikkina epäonnistunut Villihumu pidetään edelleen mukana peleissä, ja hyvän lähtöpaikan saanut N.P. Onni osoitti viime startissaan selkeää nousukuntoa.
Toisessa kohteessa saatetaan nähdä raju kiihdytys, ja mahdollisia voittajia on paljon. Juha-Pekka Laurilan kovakuntoinen kaksikko Rawlings – Iivo Fastback rastataan ensimmäisenä, ja ykkösvarmistus on Vermossa kakkoseksi kirinyt Whirlwind.
Kolmannen kohteen ykköshevonen on viimeksi lähtölaukan jälkeen kaikki kiertänyt Tatu, mutta hyppyriski on edelleen merkittävä.
Samassa Vermon lähdössä voittovoimissa pussiin jäänyt Vilkkeen Villi on pakkorasti, ja kolmantena kupongille nousee keulaan tähtäävä R.R. Bastian.
Neloskohteen Royal Luca teki Turussa rankan suorituksen lyhyen alkulaukan jälkeen ja on ollut muutenkin koko ajan jättihyvä. Ruuna ei välttämättä pääse etenemään keulaan, mutta on selkeä voittajasuosikki muiltakin juoksupaikoilta.
Viides kohde yritetään selvittää kahdella rastilla. Vänrikki päihitti Kuopiossa nipun avoimen tason hevosia ja voi päästä etenemään keulaan saakka. Rallan Ruhtinas oli viimeksi sitkeä kakkonen ja juoksee nyt keulassa tai kenties Vänrikin takana.
Kari Lehtosen tallin kaksikko on vahvoilla kuudennessa kohteessa. Olympic Steel on ollut niin vakuuttava, että saa suosikin aseman takarivistäkin. Warrior Princess avasi kautensa lupaavasti ja hakee sisäradalta koko matkan johtoa.
Viivalla on monta muutakin hyvää, joista kupongille nousevat Vermon kovatasoisessa lähdössä pussiin jäänyt Cassandra Orden, viimeksi laukkansa vahvasti paikannut BWT Johnny B Goode sekä keulaan tähtäävä How Match.
Päätöskohteessa luotetaan Extreman keulavoittoon. Tamma otti Vermon maililla helpon voiton johtopaikalta ja teki viimeksi takarivistä laatusuorituksen vauhdinjako huomioituna.
Vahvasti nousukuntoinen Endless Story on paha vastustaja sisäradalta, jos tamma pääsee iskemään Extreman takaa sopivasti kiriin.
Lähtö 1: 5,8,7,2 (9,6)
Lähtö 2: 1,2,3,6,9 (10,12)
Lähtö 3: 7,8,2 (12,4)
Lähtö 4: 5 Royal Luca (4,3)
Lähtö 5: 5,3 (4,7)
Lähtö 6: 9,1,7,5,6 (4,8)
Lähtö 7: 4 Extrema (1,3)
600 riviä x 0,05 euroa = 30 euroa